Sunday, April 18, 2010

Matkatöitä

On ollut töitä, kokouksia, koulutuksia yms ja on istuttu lisäksi junassa ja autossa pelkääjän paikalla. Sen tuloksena syntyy aina sukkia. Viime viikonloppu meni mukavasti, kun käytiin katsomassa Etelä-Suomessa lapsenlapsia ja ennen muuta tuoretta tulokasta, pikkumiestä. Kiitos viime postauksen onnitteluista ! On kiva olla triplamummi! Mummiutumisaste on noussut aika vauhtia puolentoista vuoden aikana!

Pienimmät sukat on langanloput kolmannen lapsenlapsen puvusta jääneistä langoista -joku metri jäi jäljelle sekä vaaleaa että sinistä lankaa. Revontulisukat tein jo Lapin matkalla loppuun -olen ne aloittanut vuosi sitten? Seuraavat sukat on tikutettu samoin Lapin matkan aikana -bussissa ehti hyvin neuloa, kun matka kesti lähes puolisen vuorokautta. mennen tullen. Jättiraitasukat on tehty lahjoituslangoista myyjäisiä odottamaan -tulee ne joulumyyjäiset pian. Ainakin aika kuluu kuin siivillä ja aina on perjantai ja työviikko takana! Alimmat on nyt viikonlopun kokoontumisissa neulottu.

Malli; junasukka
Lanka: BCGarnin silkebloom (45% silkki/55% villa)
Puikot 2,5 mm
Kulutus. 25 g

Tavan sukat
1.Langat: Schoppel & Wolle Zauberball naiselle
Puikot . 2,25 mm Knit Picks
Kulutus: 65 g

2.vihreä-punaiset naiselle
3 mm ruusupuu-puikkoni
Lanka: Järbo Garn mellanraggi
Kulutus: 70 g

3. Lapsen sukat, koko 36
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 65 g

4. Nalle Kielo-lanka-sukat naiselle
Puikot 2,75 mm
Kulutus:65 g

6 comments:

Mari said...

Onpas siinä ihanan värisiä sukkapareja! :)

Matleena said...

Muhkean kasan oletkin noita tikuttanut! :) Minullakin on yleensä sukat matkatyönä, tavallisesti vielä tavikset. Niitä on niin helppo tehdä vaikka olisi jo melkein pimeääkin. ;D

Marjut said...

Aikamoisen määrän olet sukkia saanut tehtyä. Ja kauniita kaikki:)

Helmis said...

Onneks olkoon triplamummille! Ihania ne pienet :).

Vinkvinkkinä kerron, että ufofufoilu on alkamassa taas toukokuussa. Mahtaaks gnuhuushollisssa olla ufoilun tarvetta :D??

Täti Sininen said...

Onnea triplamummille!
Taas on valmistunut kauniita ja värikkäitä sukkia. Sukat on mukava matkaneule.

famu said...

Onnea,iloa ja siunausta kolminkertaiselle mummille! - Sukkasi ovat taas niin kauniita ja aivan ihania lankoja olet niihin käyttänyt.- Minulla on nyt tekeillä vähän isompi työ ja siksi uusi päivitys saa vielä odottaa.