sunnuntai, tammikuuta 22, 2012

Vihreätä, vihreätä

Tammikuu on alkanut kovin vihreissä merkeissä. Lunta on varmaan enemmän kuin viime talvena tähän aikaan oli eli valkoista on ulkona. Neuleet ovat ehkä vihreän joulun jälkeen jääneet vihreiksi. Enemmänkin vihreitä neuleita on tulossa, mutta niistä sitten joskus myöhemmin.

Ensin tein aikuisten sukkia ja sitten näitä lasten sukkia. Koot vaihtelevat 22-26. Malli on ihan vanha, hyväksi koettu perusmalli.


1. Nalle Kirsikka, uusi väri, 3 mm bambut, kulutus 30 g


2.Zauberball lankana, 3mm eebenpuiset, kulutus 35 g


3. 7V kahden kerroksen raitoina, 3,5 mm bambut, kulutus 45 g



Aikuisten sukkia on valmistunut myös keko. Kolmet tavan sukat ja yhdet pitsisukat, joiden ohje on sivupalkissa. Toiset oikealta on sukat, jotka on aloitettu kesällä 2009. Lanka on ostettu Turusta kesälomalla ja vyötekin on hävinnyt. Sukat ovat pehmeät ja vähän pörröiset ja valmistuivat minulle yösukiksi. Lankaa oli vähän hankala neuloa ja siksi kai ne lojuivatkin laatikossa pari vuotta.


1. Zauberball , 3mm eebenpuikot, kulutus 85 g


2. 7V kahden kerroksen raidat, 3,5 mm bambut, kulutus 95g


3. Lanka? puikot 2,5 mm bambut, kulutus 55 g


4. 7V pitsisukat, 3,5 mm bambut, kulutus 90 g



Tässä sitä on sukkia koko keko lumihangessa. Lisää sukkia on tulossa kuten ennenkin. On kuitenkin muitakin suunnitelmia. Aiemmin valmistuneista pari sukkaparia ja yhdet huovutetut lapaset löysivät uuden omistajansa eilen.



Odotellaan seuraavia vihreitä!

perjantaina, tammikuuta 06, 2012

Tilastoja


Mitähän sitä tuli tehtyä viime vuonna?
Muutama peitto, joku lapsenlapsen neuletakki , lapasia ja muutama sukkapari? Kaipa sitä sitten pitää laskea.

Lapaset eivät ole olleet oikein koskaan mieluisimpia töitä, mutta on niitä vain valmistunut kaikesta huolimatta. Kokonaista 17 paria valmistui viime vuonna ja reippaasti yli puolet oli huovutettuja.

Kaksi lapsenlapsista sai villatakin ja lisäksi valmistui aikuiselle pikku jakku ja äidilleni keeppi huhtikuun pyöreille synttäreille.Siis 4 kappaletta näitä.

Erilaisia peittoja valmistui kolme kappaletta ja kaikki tein virkaten. Siitäkään en kauhean innostunut ole, vaikka virkkaankin välillä. Yksi oli mökille päiväunille sinisenä kaikenlaisista jämälangoista, yksi oli lastentuoliin ja nyt viimeksi päiväunille kaikki erilaiset Samos-langat siihen kulutettuna. Ihan melkein metri jäi sinistä lankaa (sekin on kulutettu jo muuhun juttuun).

Erilaisia huiveja valmistui seitsemän kappaletta. Vihreän ohuen tein kesä-heinäkuussa KYH-työnä. Pienin lapsenlapsi sai perinteisen huivin. Romanttisia huiveja Dropsin Andes-langasta valmistui kolme kappaletta, Purosta yksi Baktus-huivi ja silkkialpakasta vielä yksi kiva huivi Dropsin ohjeella.

Yksi lapsenlapsi sai Seitsemän veljestä jämälangoista villahousut, joita ei paljon nyt ole tarvittu. Yhden patalapunkin tein. Tiskiliinojakin on neulottu kolme. Yhden lapsen vessaan tein maton ja senkin virkkaamalla.Yksi heijastinkorukin valmistui.

Päätyöni on ollut viime vuonnakin sukat, jotka tekevät kauppansa suvulle, myyjäisissä, lahjoina ja Pelastusarmeijalle. Nyt taas olen ehtinyt aloittaa muutaman parin tänäkin vuonna. Sukkia on valmistunut 69 paria eli 1,3 paria viikossa.
Kaikkiaan erikokoisia töitä on ollut 107 eli pari viikossa.

Lankaa ei tunnu olevan yhtään vähempää, vaikka olen kymmenisen kiloa kuluttanut. Ostanut olen aika lailla lankaa eri töihin ja lahjaksi olen saanut ja ihan muuten vain lankaa on tullut. En uskalla kyllä punnita, voisi olla ihan järkyttävä määrä lankaa.