keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Lokakuun paketti perillä


Tulin myöhemmin illalla kotiin ja puoliso oli hakenut postista pakettini. Todella hauska paketti ja Mikki Hiiri hymyili minulle sateisena päivänä, Mistähän lienee SNYni löytänyt niin erilaisen ja mukavan paketin. Ja lopulta raaskin avata paketin. Oli pakko kuvata samantien ja sateinen, pimeä ilta ei tee oikeutta paketille.Saatte kuitenkin aavistuksen tuosta kaunokaisesta.

Mitä kaikkea sieltä löytyikään! Taitaa tuo SNYni olla ajatustenlukija. Hain nimittäin askartelulikkeestä viimeksi tänään paksumpaa huopaa ja jostain syystä silmiini ei vain sattunut.  Värit eivät ole ihan oikein, mutta sain heleän vihreää ja vaaleanpunaista paksumpaa huopaa ja neljää eri väriä ohuempaa huopaa. Viime mainittu on tarkoitettu koristeeksi. Itseliimautuvaa heijastinkangasta löytyi myös, mutta laitoin heijastinosan piiloon, että muutkin näkyvät kuvassa. Sain koristeeksi suloisia sydännappeja ja metallikkiinnikkeitä. Sain myös vinkkejä heijastimiksi! Unohtaa ei tietenkään sovi uutta valokuva korttia --komeita punaisia kärpässieniä. Oman pihan kärpässienet ovat paljon surkeamman näköisiä ja rumempia. Suut makeaksi, siis tarkoitan että tämän mummi gnun suu! Vitsi perussuklaata ja tummaa! Tumma on tämän harmaantuvan mummin suosikki. 

Kaiken kaikkiaan niin ihana paketti taas, että hermot oli mennä, kun en saanut tietokonettani toimimaan. Onneksi tämä vanha postimerkin kokoinen toimii! Olin  niin innoissani esittelemässä teille ihanuuksiani!

Kiitos SNYni! Olet todella miettinyt ja pohtinut lahjojani. Osunut aina oikeaan!

Vanhin lapsenlapseni (juuri 4-v) on tulossa mukkilaan (paikka, jossa mummi ja ukki asuvat) viikonloppuna yhdeksi yöksi. Hän tilasi piparkakkujen leivontaa, ja sen mummi muutti kuitenkin jo Serinakakkujen leivonnaksi. Piparkakut jätetään myöhemmäksi. Viime vuonna leivoimme ja koristelimme melko kasan piparkakkuja silloin 3-v tytön kanssa. Kuvakin löytyy blogistani. Lisäksi kuulemma pitää tehdä joulukortteja. Saapa nähdä tehdäänkö yhdessä heijastimia nyt vai myöhemmin lahjaksi kaikille serkuille.

Oli siellä sukkalankaakin ja vihreänä! Nyt hehkutuksen jälkeen nukkumaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa kuulla, että paketti onnistui taas ilahduttamaan =)

Oikein ihanaa syksyn jatkoa ja suloisia leivonta- ja askarteluhetkiä yhdessä lapsenlapsesi kanssa!

Salainen neulontaystäväsi

Heidi kirjoitti...

Siis miten ihana paketti. Sai Mikki Hiiri minut hymyilemään :).

ÄitiVaimo kirjoitti...

Suorastaan herkullisen näköisiä nappeja, ihana paketti! ♥

MysteryKnitter kirjoitti...

You have one awesome Secret Knitting Pal!