maanantaina, joulukuuta 31, 2012
Hyvää Uutta Vuotta 2013!
En jaksakaan enää raportoida tämän vuoden puolella mitään. Jatketaan pesämunan kanssa ensi vuonna.
Vuosi on ollut vauhdikas ja työntäyteinen! Triplamummista olen muuttunut 6-kertaiseksi mummiksi, kun jokaisen lapsen perheeseen syntyi tänä vuonna poika! Kolmas poika tänä vuonna ja siis 6.lapsenlapseni on vajaan kahden viikon ikäinen rauhallinen kaveri!
Kaksi vanhinta on tyttöjä ja sitten pojat: 4-v, 3-v, 2-v sekä 8 kk, 8 kk ja 18.12.12 syntynyt. On siinä mummilla pieniä ! Vauhtia ja vilskettä riittää!
Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta kaikille täällä vieraileville!
Valmiita, osa 3
Kaikenlaista pientä on valmiina. 4-vuotiaan lapsenlapsen nukke tai pehmolelu sai uuden peiton. Niitä tarvitaan paljon, useampi tilaus on sisällä. Lanka oli iso-mamman sukkalangan loppuja täydennettynä valkoisella Fabelilla ja harmaalla 7 V-langalla. Niillä tentiin vähän matkaa viimeistä kerrosta kiinteitä silmukoita. Koko isoäidin neliö painoi 55 g.
Malli: perussukka, kettukuvioin Novitan kilpailusukasta
Lanka: vihreä 7 V Tweed ja tummanruskea 7 V
Puikot 3,5 mm bambut
Kulutus:110 g
Koko: 37-38
Punaiset sukat Zauberball-langasta on aloitettu joskus vuonna 1 ja 2. Siniset on nyt tehty Porin matkalla yhdelle lapsenlapsista.
Punaiset sukat:
Malli: perusmalli
Lanka Zauberball Creazy
Puikot 3.25 mm
Koko:
Kulutus:40 g
Siniset sukat
Malli: mukailtu junasukka, 10 s/puikko
Lanka: kirjava Maija
Puikot: 3 mm
Kulutus: 35 g
Koko: 22
Kohta täydennän, kun pääsen omalle koneelle. Olisi vielä tämän vuoden töitä blogattavana: huivi ja patalappuja.
keskiviikkona, joulukuuta 26, 2012
Valmista, osa 2
Valmistuneita pitäisi ruveta esittelemään ja tiedot kaiken jouluhumun keskellä alkavat haalistua. Tässä postauksessa punaista ja mustaa lahjaksi.
Huivi ulkona kuvattuna pienoisella kiireellä ennen pakettiin laittoa ja postin kuljetettavaksi menoa. Lunta on keskisessäkin Suomessa ihan kohtuullisesti, vaikka pääkaupunkiseudulla tuota näytti olevan melkein enemmän vaihteeksi. Tätä huivia on neulottu Hesan matkoilla. Huivin voisi tehdä monella eri tavalla, langanloputkin voisivat olla kivoja. Tämä liukuvasti raidoittuvaa ohutta sukkalankaa. Kaunis tuli, vaikka itse sanonkin!
Malli:Wingspan/Ravelry
Lanka: Regian 4-fach Design Line " Hand-dye Effect
Puikot: paksummat puikot kuin lankasuosituksessa, oliskohan ollut 4,5 mm
Huivin kaveriksi valmistuivat Lapaskuun aikana puna-mustat Ailit, ohje Ulla-neuleesta. Huivin langan yksi ohut säie oli musta. Lahjan saaja sanoi pitävänsä mustasta ja punaisesta. Taas muistin, miten kiva on Aileja neuloa ja tekaisin lapsen koon Ailit (koko 110 cm).
Malli: Aili Ullaneuleesta
Lanka: 7 V yksivärinen ja raitalanka
Puikot 3,5 mm bambut
Kulutus sisältyy edellisen postauksen 460 g eli huivi ja lapaset. Puna-mustat menivät Salaiselle neuleystävälle, jolle koko syksyn laitoin innoissani paketteja. Salainen neuleystäväni oli Neulova mummo. Siinä toinen isoäiti laittoi paketteja toiselle.Pakettien laittaminen oli mukavaa, vaikka oli mukava saada paketteja kaiken työn ja touhun keskellä.
sunnuntai, joulukuuta 23, 2012
JOULURAUHAA
Valkea lumi, sininen yö,
talvitaivaalla jouluinen tähtivyö.
Lämpimät muistot päivässä tässä,
mieli jouluun jo kääntyy,
arki pysähtymässä.
Levollista ja rauhoittavaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
perjantaina, joulukuuta 21, 2012
SNY: n joulukuun paketti
Se on sitten takana eli koko syksyn salainen neuleystävyys.Sain pakettini tiistai-iltana. Nämä joulun alla postin jonot ovat pitkiä, mutta hyvää ja mukavaa kannattaa odottaa.
Paketissa oli oikea neulojan kynttilä. Tuota kynttilää tuskin raaskin polttaa , on se niin hieno! Niin oli pakeitssa hieno kynttiläkorttikin.
Ystävänikin paljastui, hyvin hän oli lukenut blogiani, kaikki paketit olivat nappiosumia ja ihania
Valmiita esittelen joskus myöhemmin
Paketissa oli kaikkea mukavaa. Ensinnäkin lankaa -aivan ihanaa Araucanian sukkalankaa. Olen joskus neulonut tässä langasta sukat ja nyt taas saan neuloa tästä ihanuudesta. Todella kaunisväri! Idea Rapsakan yrtijalkakylvystä tulen nauttimaan nyt lomalla, kun joulukiireet saan alta pois. Löylytuoksunkin voi käytää jalkakylpynä.
Ystävänikin paljastui, hyvin hän oli lukenut blogiani, kaikki paketit olivat nappiosumia ja ihania
Heijastimia itselle ja serkuille ja pikkuveljelle nelivuotias lapsenlapseni taiteli minun ja äitinsä avustuksella.Uhoava neuloi napit ja laittoi nauhat valmiisiin huopapohjiin. Osin itse ja osin äitinsä leikkais heijastavaa ja liimautuvaa huopaa.
Valmiita esittelen joskus myöhemmin
maanantaina, joulukuuta 17, 2012
Valmiitakin on, osa 1
Sukkia on taas valmistunut. Molemmat ovat aikuisen naisen sukat. Otettu kuva ei mitenkään näytä sukkien parhaita puolia ja toinen pari näyttää lastensukilta. Kyllä ne ovat aikuisen sukkaparit. Sisällä on niin pimeätä, ettei huvita kuvata. Ulkona ei tarkene kuin kuvata sukat hangella pikapikaa. Harmaa-viinipunaisten sukkien kuviot olivat muistaakseni Novitan sivuilta tai sitten jostain Novitan lehdestä. Ohjetta en taaskaan noudattanut tarkasti , muokkasin sitä oman maun mukaan. Kuviosukat menevät lahjaksi kuten varmaan myös raitalangasta tehdyt perinteiset pitsisukkani.
Lanka molemmissa 7 V
Puikot: 3,5 mm
Kulutus näihin sukkiin ja seuraaviin töihin, joita esittelen, on yhteensä 460 g. Kaksi paria lapasiakin ehti valmistua Tumpputupaan--ei kovin ihmeellinen saalis. Kuvat joskus myöhemmin. Huivikin on neulottu ja sekin pääsee kuviin lähiaikoina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)