Friday, January 25, 2013

Neulejakku lumisateessa

Kyllä täällä valmistuu aina jotakin, mutta kuvaaminen tahtoo jäädä. Onneksi on odotettavissa lähiviikkoina kirkkaampia ja auirinkoisempia päiviä.


Yleensä tapani mukaan on monen monta työtä kesken eri tilanteissa tehtäväksi. Ehdin jo innolla aloittamaan domino-palapeiton ohuista sukkalangoistakin, mutta siitä valmiita kuvia voi odottaa aikaisintaan loppuvuonna tai seuraavana vuonna. Olen katsellut Helmiksen ihania dominopeittoja ja miettinyt aloittamista, kun on niin paljon langan jämiä.

 

Novitan syksyn 2012 lehdessä malli oli valkoisena ja Kaiku- langasta.  Valkoinen oli kivan näköinen, mutta saaja halusi värikkäämmän. Langaksi valikoitiin vahva viininpunainen tai luumu (tai miksi sitä väriä nimittäisi) Novitan Isoveli. Ylläolevassa kuvassa väri on kai lähinnä oikea. Niin mummi neuloi lapselleen neulotun liivin, joksi se on nimetty syksyn lehdessä. Liivi tai lyhythihainen jakku --sama kai se.


Etukappaleet olivat reilut puoliympyrät ja takakappale normaali takakappale, joskin joustinnneuleena. Aika kivan näköinen tuo oli valmiina. Aikaa valmistumisesta kuvaamiseen kului taas.


Välistä on kiva neuloa paksuhkosta langasta ja erityisesti kun valmista tulee aika nopeasti.

Malli: Novita syksy 2012
Lanka: Isoveli
Puikot: 6 mm pyöröt
Kulutus: 350 g

6 comments:

Inkeri said...

Hyvältä näyttää. Minäkin olen suunnitellut tekeväni tuolla mallilla.

Helmis said...

Tosi kaunis, aivan ihan väri :)!
Niihin dominoihin jää sitten aika helposti koukkuun ;)..

Elina said...

Kaunis liivi ja väri.

Sipi said...

Onpas kaunis liivimalli!

Ninnu said...

Kivan näköinen ja värinen neulea,

Susu said...

Tosi kiva jakku ja mielenkiintoinen malli!