torstaina, maaliskuuta 14, 2013

Vuoroin vieraissa

Syksyllä osallistuin ensimmäistä kertaa Salaiseen neuleystävään. Se oli hauskaa ja mielenkiintoista. Oli hauska miettiä ystävälle paketteja ja kokonaisuuksia ja eri kuukausien teemoja. Mutta oli myös hauska saada omalta ystävältä ihania paketteja. Nyt en ole mukana, ehkä sitten taas kun aikaa on vähän enemmän.
Miksi juttua SNYstä?

Lähetin paketteja omalle SNYlle Osakaiselle Ositettu Elämä-blogiin. Silloin tällöin edelleen piipahdan hänen blogissaan --erityisesti katselemassa kuvia.
Sattui sopivasti arpajaiset ja sattui hauskasti, että osuin sopivan luvun kohdalla!


Niin eilen hain postista paketin työmatkalla. Ei ollut mahtunut postilaatikkoon. Osin tiesinkin, mitä oli odotettavissa. Olin valinnut nuo sinisävyiset Puro Batikit voitokseni. Suunnitelmakin niille on. Sitten vielä tosi kauniin vihreän ,punertavan sävyisen ylimääräisenä. Kuvassa väri ei ole oikein kohdallaan, mutta varmaan Novitan kartoista löytyy oikea sävy, jos joku haluaa katsoa.Viime mainittu on lempivärini nästä.

Paketissa oli  kaunis nostalginen pääsiäiskortti! Kukko, kana ja tipusia.

No, mitä on suunnitelmissa sinisistä?
Vanhin poikalapsenlapsista on pian kolme vuotias ja kaksi seuraavaa täyttää ensi kuussa vuoden ja neljäs on 3 kk. Pipoiksi suunnittelin kevääksi näitä noille pojille. Saa nähdä millaisia pipoa tulee?

Kiitos vielä kerran syksyinen SNYni!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnea voitosta !
Minä olen kaksi kertaa saanut tuolta samalta ihanalta naiselta lankaa :)
Viimeiksi juuri puro batikia ja tein siitä tunikan :)

Osakainen kirjoitti...

Ilohan on kokonaan minun puolellani. Tuli lupa ostaa taas jotain uutta :)