lauantaina, syyskuuta 28, 2013
Päättelyä vaille
Sukkasatoon kerätään satoa, mutta kukaan ei ole päätellyt sukkia. Eivätkä itsestäänkään ole tulleet viimeistellyksi. Tässä on melkoinen keko sukkia. Jos nyt viikonloppuna ehtisi? Kasassa on seitsemän paria Sukkasadon sukkia ja pari paria muita --siis aiemmin tehtyjä.
keskiviikkona, syyskuuta 11, 2013
Lahjaksi perhosia
Tarvitsin lahjan annettavaksi. Neuloja neuloo sukat ja sitä ennen metsästää lankaa saajalle sopivan värisenä ja siksi lankaa kertyi neljä muitakin keriä kuin tämä. Kyllähän ne käytetyksi tulevat aikanaan. lauantaina aloitin ja eilen maanantaina sain valmiiksi.
Pinta oli hauska tehdä, mutta kuitenkin pariin kertaan tein ekat kaksi kerrosta perhosia. Sen jälkeen perhosten teko oli kuin perhosten tanssia. Uhoava on joskus tehnyt Butterfly hat -pipon. Nyt ohje löytyi viimeisestä Kauneimmat käsityölehdestä. Kuvat on otettu viime minuuteilla ennen juhliin lähtöä.
Lankana on tosi ihanan tuntuista Vuorelman Vetoa ja puikkoina oli 3 mm ruusupuut. Koko on 39-40. Tein sädekavennuksen pitkästä aikaa. Lankaa kului 90 g.

tiistaina, syyskuuta 10, 2013
Isommat ja pikkuruiset
Sukksato on sitten aloitettu ja pääsyyt hyvään vauhtiin. Viime viikolla valmistui jo kaksi paria loppuun asti. Tästä siis voi päätellä, että jotkut sukkaparit ovat kesken. Itsellä on tavoite, mutta katsotaan kunka mummin käy.
Kummitytön unisukat alkavat olla jo siinä kunnossa, että uusia taas tarvittaisiin. Väritoivomus oli vaaleanpunaista tai turkoosia. Tässä nyt on viime mainitut.
Malli: Pitsisukka, kts sivupalkin ohje
Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot : 3, 5 mm sukkikset
Koko: 38
Kulutus: 85 g
Malli: perussukka, 2 krs raidoin, 40 s
Lanka:Novitan Pikkusisko
Puikot 2,5 mm
Kulutus. 20 g
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)