keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2014

Täti Monikan kassi ja muuta

KYHäilyt pitäisi saada valmiiksi, mutta matkassa onkin ollut monta mutkaa. Neulomisaikaa ei ole ollutkaan kuten toukokuussa ajattelin. Otin turhan isoja töitä, eli olisi pitänyt ottaa jokin tiskiriepu tai viirinauhoista laskea kolme työtä, kun jokainen nauha itsessään oli  yli 2,5 metrinen. Eli yksi jää taas ufoksi, alkuvuosina aina kaikki valmistuivat. Joko vanhetessaan hidastuu tai kuvittelee itsestään liikoja.
Hanko-langasta tehty kassi on viime kesän ufo. Silloin metsästin paikasta jos toisesta lankaa lisää ja lopulta sitten aloin suunnitella erivärisiä sankoja. No, Novitan varastoista löytyi yksi kerä viime kesän lopulla. Kiitos Novitalle vielä kerran! Olen yksin kotona ja kassia ei saa heilahtelemaan olalla. Siinä se vaan lököttää nurmella. Käytössä heiluu olalla kuin täti Monikan kassi. Aika isohan tuo on eli tavaraa mhtuu, jota sitten voi kaivella tarpeen vaatiessa esiin. Eli tämä oli ufo -työn loppuun saattaminen tässä kyhäilyssä. Virkkaukset sain varmaan lyhyemmässä ajassa tehtyä kuin kiinnitettyä ne noihin isoihin metallirenkaisiin, joita joku muistaakseni sanoi talonmiehen avainrenkaiksi. Muutaman kerran avasin kiinnitykset ja lopulta sangat oli oikein. Kannattaa illalla väsyneenä helteen pehmentämin aivoin tehdä tuollaista ja samalla katsoa telkkaria!

Lanka: Novita Hanko
Virkkuukoukut: 8 ja 5
Ohje: Sanna Vatanen: Neulo.Virkkaa. Kirjo. Eko-langasta! -kirjan ohje
Kulutus: 500 g


Huivi oli tarkoitettu suunnitellulla kesälomamatkalla tikutettavaksi. Muutoksista  huolimatta huivineule on kuitenkin päässyt matkustamaan, vaikka varsinainen lomamatka peruuntui. Olen tikuttanut sitä mm.Hesassa, Turussa ja Porissa.Viime mainitulle paikkakunnalle unohdin sen tietenkin äidin keittiöön. Sisko postitti huivintekeleen hetimiten, vaikka onkin tulossa viikonloppuna sukujuhliin. Huivi on toiselle tyttärelle. Koko kerä on neulottu siihen, mutta laitan sen pingoittumaan rauhassa viikonlopun sukujuhlien ja vieraiden poistumisen jälkeen.
Tämä malli on hyvä ja helppo, ei tarvitse kuljetella ohjetta mukana. Huivista saa erikokoisia ja eri tarpeisiin. Näitä "liftaatajia" näkyy jatkossa varmaakin täällä.

Malli: Hitchhiker Ravelrystä ostettu Titityyn kautta
Lanka:Lang Yarns: Mille colori socks&lace luxe. (100 g n.400 m)
Puikot: 3mm Addin pyöröt
Kulutus: 85 g

KYHäilysukkia on valmistunut. Olisi pitänyt tehdä nuo miesten sukat heti kesän alussa eikä näillä helteillä. lapsen sukat ovat Zauberballin sukkalankaa, jossa ei teema toistu. Värimaailma on vaan sointuva. Siis kolme sinisävyistä työtä ja väri ei ole lempivärejäni. No, kaikki ovatkin muille.

Malli:perussukka, joustinneule jalakterän päällä
Lanka: 7 V
Puikot 3,5 mm
Koko: 42-43
Kulutus:105 g

Toiset pesrussukat
Lnaka: Zauberball Creazy
Puikot:3 mm
Koko: 26-27
Kulutus; 40 g



Onni on saada sukat jalkaan! Nämä sukat oli pakko kuvata turvonneissa jaloissani, kun sain sukat jalkaan. Onneksi on ollut hellettä tämän selkäkipuilun aikana! Tai toisaalta turvotusta voisi olla vähemmän, jos olisi saanut hoitosukat jalkaansa, mutta toisaalta olisi se ollut turhan kuumaa. Suo siellä, vetelä täällä; sanoisi äitini. Joku jälkikasvusta vienee nämät sukat itselleen.

Malli: perussukka, 60 s
Lanka: Zauberball Creazy
Puikot:2,5 mm bambut
Koko: 39-40
Kulutus 60 g




Luettelo käsitöistä:
valmiit työt vihreällä, kesken vielä 3 kpl

1. Jäätelösukat eli vauvansukat makkaravarrella
kelta-oranssista langasta

2.Lapsen sukat Zauberball-langasta
3. Jäätelöiset junasukat
4.Zauberball Creazy sukat aikuiselle
5.Synttäri-viirinauha virkaten
6.Punaiset pitsisukat

7.Neon-lapaset
8.Vaaleanpunaiset junasukat

9.Vihreät Pallas-sukat
10.Hanko-kassi
11.Raitaiset junasukat
12.Raitaiset vauvan sukat

13.Vaaleanvihreät junasukat
14.Polkka-sukat
15.Keltaiset karkkisukat
16.Miesten harma-sinisukat
17.Vauvan pipo

18. Värikäs neuletakki
19. Valkoiset pitsisukat
20 Hitch hiker

2 kommenttia:

Osakainen kirjoitti...

Uskomaton tuo sinun tekotahtisi. Ei voi kuin ihailla :)

Elina kirjoitti...

Voitit blogiarvonnassani. Onnea :) Laitatko minulle s.postia,niin saan paketin lähetettyä sinulle!