lauantaina, joulukuuta 26, 2015

Joulukalenterisukat

 Nyt on viimeistelty joulukalenterisukat. Jännittävää on lähteä neulomaan tietämättä lopputulosta. Langatkin valitsin varastostani. Aioin ensin ottaa raitalangan toiseksi, mutta siinä olikin valkoista ja osa kirjoneulekuvioista olisi "hävinnyt" ja näin päädyin näihin väreihin.


Oli mielenkiintoista odottaa aina avautuva päivän luukkua ja neuloa päivän osuus. Polvisukkien neulominen kirjoneuleena olisi etukäteen tuntunut melkoiselta urakalta. Mutta näin päivä kerrallaan valmistuivat sukkelasti ja kivuttomasti.


Pieniä muutoksia tein kuten aina. kantapään tein omalla tavallani, eli vahvistettuna. Ohjeen mukaisen teen joskus toisiin sukkiin. Yhdessä raidassa tuli yksi ylimääräinen kerros, mutta sitä ei huomaa ja annoin olla.

 

Joulukalenterin takana on Niina Laitinen, jonka malleista olen jonkun neulonut aiemminkin. Voihan villasukka -facebook-ryhmässä huomasin asian ja niin tiukasti seurasin ja toteutin kalenterin. Olipa todella hauska, koukuttava, innostava kalenteri.

lankana oli Seritsemän Veljestä ja puikot tutut 3,5 mm bambut. Koko on juuri sopiva 38/39 jalkaan. Itselleni ei käy , mutta toiselle tyttäristäni juuri passelit ja tosi hyvän näköiset jalassa. Langankulutus oli 190 g.

  

Viimeiset joululahjat sain valmiiksi juuri ennen joulurauhan julistuksen televisiointia. Olsivat ehkä valmistuneet väähn myöhemmin, mutta edellisenä valvoin jonkun aikaa ja  sukat etenivät vauhdilla.

 
Sukat ovat miesten sukat Seitsemän Veljestä langasta ja kokoa 42. Väreinä vaalean harmaa ja tummansininen Nostalgia-lanka. Kulutus oli 120 g. Kuvasin ja punnitsin vasta kun lahjat oli jaettu.




LANKALAIHIS 2015 tilanteen päivitys nyt  26.12.2015:
                                      ostettu lankaa  yhteensä 8 350 g
                                      kulutus(blogattu) - 8 842 g
                                      annettu: - 912 g 
Nyt alkaa näyttää paremmalta: Eli lankamäärä on "laihtunut" 1, 404 kg. Tavoitteessa ollaan: eli lisääntyä ei saa, mutta plussaa jos vähenee.

5 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kauniit tuli näistä sinun joulukalenterisukista! Minua omieni värivalinta harmitti(kuvio ei päässyt esiin) ja harmittaa niin paljon edelleenkin, että taidan piakapuoliin tehdä toiset eri väreillä ja 7veikasta.

Eikö olekin nautinnollista, kun huomaa lankavarastonsa vähentyneen. Se hyöty tästä lankamenekin seuraamisesta on ainakin minulle ollut, että harkitsen paljon huolellisemmin lankaostoksiani kuin aiemmin.

iso gnu kirjoitti...

Matleena:Kiitos. On niitä nuo lapsenlapsetkin hiplanneet; sopisivat hyvin kuulemma joulusukiksi. Lueteltu on jo kenelle pitäisi tehdä joulusukka. Aikuiset lähinnä haluavat itselleen. Tekee mieli tehdä toiset ja varmaan teenkin tuossa alkuvuodesta.
Lankalaihiksella tosiaan seuraa tarkemmin, mitä ostaa. Vaikuttaa jossain takaraivossa ilmeisesti. Velä kun ehtisi ja jaksaisi inventoida jo olemassa olevat langat.

Pirena kirjoitti...

Nätit tuli sun kalenterisukista.
Minäkin seurasin joka päivä noita kuvioita ja tallensin Wordiin mutta kun neuloin toisia joulukalenterisukkia, niin en olisi millään ehtinyt kaikkia. Nuoremman tyttöni Ditherit sain valmiiksi vasta lauantaina vaikka jouluaatoksi yritin.

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Kivat sukat.
Tsemppiä lankalaihiksen viimeisiin päiviin... kohta se vuosi jo vaihtuu.

MysteryKnitter kirjoitti...

Joulukuu 2015 menossa. Vauhdilla on tämä blogi mennyt.