torstaina, syyskuuta 15, 2016

Valmiina matkaan


Aina jotain valmistuu. Taustalla on taas kerran yksi tiskiliina bambulangasta aina oikein neuloksella ja isohkoilla puikoilla. Lankaa kului siihen 33 g.


 Neuloin pari Etiopian nuttua Woolia, Sisua ja vaaleanpunainen oli jotain merinolankaa tuntumaltaan. Tein nuttuihin sopivat myssytkin.  Nämä lähtevät muiden nuttujen ja pipojen ja sukkien kanssa kohti määränpäätään Tansaniaa kuun lopussa. Näihin kulutus oli 174 g.


Lapasia teen harvoin ja jostain syystä tämä Seitsemän Veljestä lanka tuntui kivalta lapasiin. Isohkot tuli, mahtuvat pikkusiin naisen käsiin ja siis taitaa olla vähän isot lapsenlapsille. Paitsi lapsenlapset kasvavat aika vauhtia. Ihan peruslapaset peukalokiilalla on neulottu 3,5 mmn sukkiksilla. Kulutus oli 57 g.

 Jostain ohuiden sukkalankojen jämistä nämä junasukat on neulottu. Kulutus oli 27 g.

Nyt onkin taas monenlaista kesken lahjasukkia on tulossa useammat, neulejakkua aloittelen taas kerran itselle. Langat ja puikot odottavat hetkeä, jolloin tekisin mallitilkun päästäkseni aloittamaan koko neuletta.

torstaina, syyskuuta 08, 2016

Apina vauhdissa

Kävin Porissa pari viikkoa sitten. Vaikea on olla kävelemättä Lavikolle , jos aikaa on. Lankaa tuli  vähän, ei paljon ostettua. Eka työ on valmis niistä langoista. Loput 300 g odottaa kaapin kätköissä. Kerässä oli 80 g lankaa ja tupsun tilalle oli erilaisia vaihtoehtoja ja tämä apinan pää valikoitui. Periaatteessaa pienemmän ohjeen silmukoilla tein, mutta kavennukset kolmeen kertaa ja aina välillä jatkoin korkeutta pipoon.


Tänään pipon omistaja sai piponsa ja ajattelin kuvata se hänen päässään. Pikkuisen pyörittiin ja kuvista ei saanut sitten millään tarkkoja.



Lanka on DMC:n keinokuitusekoitelanka ja käsinpesu. Ehkä nyt syksyllä sopiva ja käy suojapuvun väreihin. Lankaa kului 59 g ja 5.5 mm puikoilla neulottiin. Loppu lankakerä 21 g jäi isollesiskolle virkaukseen. Ihan mukava kun ei edes kerän nöttöstä jäänyt minulle.

Vielä kuva mummim uusissta leivos-koruista. Korun turkoosi  on lähes samaa kuin pipon sininen/turkoosi. Kuvan värit aina vähän valehtelevat.