tiistaina, tammikuuta 24, 2017

Vauvasukkia

Junasukkia on kiva välillä tehdä ja niistä suurin osa menee hyväntekeväisyyteen. Yhdet on jo varattu sukuun syntyneelle pikkupojalle. Sukkakasa oli aika punavoittoinen, ja niin sitten neuloin eri väreillä. Osa näistä on valmistunut viimeistelyjä vaille viime vuonna.

Lankana on kaikissa ollut ohut Fabel. Villasukkakeräys vastasyntyneille on menossa, mutta sen vasta huomasin hiljattain. Vielä on paljon vuotta jäljellä ja alkuun näyttää sukkia olevan. Jos sitten vähän myöhemmin tekisi sinivalkoisia sukkia juhalvuoden kunniaksi. Nämä sukat pysyvät hyvin jalassa ja siksi neulonkin niitä aika lailla. Näihin kului yhteensä lankaa  104 g.

sunnuntai, tammikuuta 22, 2017

Aikuisille sukkia

 Nämä sukat ovat olleet matka- ja odotusneuleina eri tilanteissa. Sukat ovat käyneet Helsingissä ja Porissa ja niiden kanssa on istuttu labrassa odottamassa. Lopulta valmistuivat. Lanka oli hyvää neulottavaa, mutta osin hitautta tekee tuo vohvelineule. Pitää olla laskemassa kerroksia ja jos unohtaa, niin sitten pääsee purkuhommiin. Lankana oli Aracaunia Ranco multy - lanka on ollut pitkään varastoituna ja nyt pääsi puikoille. Puikot 2,75 mm luultavimmin. Koko naisen isompaan jalkaan tai miehen pienempään eli 39/40. Kulutus oli 81 g.

Novitalla on ollut Venla - lankaa yksivärisenä. Nyt ruokakauppareissulla tarttui mukaan tämä raitalanka. Lanka tuntui mukavalta neuloa 2,75 mm puikoilla. No ovatkin ihan perussukat ja oli nopeat neuloa.  Kokoon 43 kului lankaa 64 g. Sukat lähtivät tänään heti käyttöön.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2017

Valmistuneita kirjoneuleita


Tässä oli vuodenvaihteen tilanne keskeneräisten osalta-- tosin kaikki ei ollutkaan loppujen lopuksi tuossa kasassa. Heti muistin jonkun työn. Yksi pipo on tehty viimeistelyjä vaille tuon jälkeen ja yksi toinen aloitettu ja yhteen langat on ostettu. Pipomania! Vai pakkasetko villiinnytti? Lähes valmis pipo menee ehkä purkuun reiluutensa takia - vaivauduin jopa tekemään mallitilkunkin! Vasemman ylänurkan villatakkiani maanantaina ihan oikeasti aloitin neuloa eli jatkamaan. Siinä oli joku virhe (jonka huomasin itse) ja meinasin heittää ko työn nurkkaan ja aloittaa alusta. Muut olivat sitä mieltä, että jatkat! No,otin itseäni niskasta kiinni ja jatkan sitkeästi ja toistaiseksi ihan hyvän näköistä tulee. Niskastahan tuo neuletakki aloitettiin.

Siis piti esitellä joku valmistuneista ja jatkoa seuraa pikkuhiljaa.Tänään vuorossa kirjoneuleet.


Ensin lapaset Cascade -villalangasta lapsenlapsen toppatakkeihin sopien sekä harmaaseen että oransiin takkiin. Sopivat  ja on jo testattu. Kuitenkin nyt vasta eilen sain pääteltyä. Kulutus näihin oli  54 g. Niin peruslapaset ovat, mutta lämpimät.


Joulukuussa neuloin ahkerasti Niina Laitisen joulukalenterisukkia. Sainkin valmiiksi viimeistelyjä vaille jo ennen joulua. Kaikkien kiireiden ja flunssan myötä lopullinen valmistuminen siirtyi tänne asti.


Nyt sukat jäivät lämmittämään palelevia varpaitani kuvaaamisen jälkeen. Tein leveän pohkeen mallilla ja silmukoilla. Sukat mahtuvat tällaisen mummin turvotusjalkoihin. Ihanaa. Edellisen vuoden sukat siirtyivät heti lahjaksi jollekin.


Lankana oli Seitsemän Veljestä ja neuloin 3,5 mm puikoilla ja ihan ohjeen mukaan. Itselleni ehkä olisi voinut tehdä varteen yhden ylimääräisen kuvioraidan.  Mutta menevät näinkin. Kulutus oli 206 g.

perjantaina, tammikuuta 06, 2017

Viime vuoden aherruksen tuloksia

Sukkia valmistui eniten viime vuonnakin, 65 paria ja osa jäi viimeistelemättä tälle vuodelle. Yhdet säärystimet myös neuloin. Sukkia on niin helppo tehdä silloin, kun ei tarvi keskittyä neulomiseeen - matkalla , kuunnellessa, keskustellessa jne.







Neljät lapaset sain aikaiseksi ja yhdet niistä olivat tuplalapaset. Niistä nostan hattua itselleni, mutta kiitos kuuluu myös Lankapirtin Matleenalle hyvässtä ohjeesta. Lapaset ovat olleet lapsenlapsen mielestä tosi hyvät ja usein näkyy pitää pitävän eriparisina. Yhdet ranteen lämmittimet näkivät myös päivänvalon.



Pipoja valmistui yhdeksän, joista yksi nukelle. Muutama meni Etiopian nuttujen kaveriksi.


Erilaisia huiveja neuloin kahdeksan, kaksi tosin porraspään vahdille --hiljaiselle koirallemme. Hänellä pitää olla aina huivi kaulassa. Huivit olivat isohkoja kolmiohuiveja pääasiassa.


Yhden ison villatakin itselleni tein. Se on ollut pääasiallinen kotineuleeni lämmittäen hyvin.Väri on kiva, mutta malli on reilu ja oikeastaan se ei haittaa kotona. Siihen on niin kiva kääriytyä.



Etiopian nuttuja on valmistunut 6 kappaletta eli tavallista vähemmän. Nyt on taas lankoja pussissa, kun saimme siivottua lankavarastoni. Täytynee pikku hiljaa alkaa neuloa.



Monenlaisia pikkutöitä neuloin aika lailla. Tiskiliinan vuosi oli viime vuosi, kun kahdeksan liinaa valmistui.  Pikkutöinä virkkasin ihan kokonaista kolme lumihiutaletta ja joulupalloja valmistui 2 kappaletta.
 


 Kaksi lapsenlapsista sai neliöpeiton.Lankaa vuoden aikana erilaisiin töihini kului yli 10 kiloa ja se oli hyvä väheneminen. Hienoa oli kun sain lankakaappiini siivottua kuopuksen auttamana .



Lankoja saatiin vietyä melko kasa yhden lapsenlapsen koululle ja toinen mokoma meni kirpparille. Muutenkin ostamieni lankojen osuus pienempi kuin kuluttamani määrä eli lankavarasto on niukentunut vähän reippaammin tänä vuonna . Se on tosi hyvä asia, mutta riittää sitä lankaa vielä. Uuttaakaan ei voi olla ostamatta välillä.Valmistuneita töitä oli 110 kappaletta, kun viime vuonna jäi harmittavasti 99 kappaleeseeen. Silloihan kuopus totesi, olisit tehnyt jonkun keskeneräiseen valmiiksi. No, nytkin pääsee hyvään alkuun pienten viimeistelyjen jälkeen. Keskeneräiset oli tosin tarkoitus tehdä väliviikolla, mutta flunssa vei voimat.

 Monta työtä jäi kesken tälle vuodelle, vaikka paljon ehti valmistuakin vuoden aikana.

Nyt on kuusi työtä kesken: villatakki, huivi, viitta, erilaisia sukkia. Päättelemättäkin on kuusi työtä eli viidet sukat ja yhdet lapaset. Joulukalenterisukat viimeistelyä vaille valmistuivat ennen joulua. 


Sitten vaan uuteeen neulevuoteen ja mitähän valmistuu?