tiistaina, maaliskuuta 14, 2017

Isoja sukkia ja kissakin kuvissa

Aikuinen jälkikasvu käyttää mielelllään  paljon ohuita neulottuja sukkia kengissä,urheillessa jne. Ohuiden villasukkien neulominen on aika hidasta ja olen neulonut ihan perussukkia kenkiin pidettäväksi. Toisaalta ne ovat olleet telkkarin katseluneuletta tai seurusteluneuletta parhaimmillaan. Aina on yhdet ohuet sukat puikoilla, ja valmistumisaika vaihtelee.
 

Nämä ruskeat on nyt neulottu, mutta lanka on jostain aikojen takaa. Lanka Zauberball Creazy, jossa teema ei ehdi kahden pitkävartisen sukan aikana toistua. Tämä on oppimisprojekti siihen, että sukat voivat olla erilaiset. Näissä sukissa vaaleat osuivat molemmissa jalkateriin. Näihinkin sukkiin lapsenlapsi ihastui - kauniin väriset hänestä. No, koko on ehkä n 40 jalkaan sopiva ja varmaan joku muu, ennemkuin hän kasvaisi. kulutus sukkiin oli 60 g.




Lapsenlapsi halusi vahtikoiramme kuviin jouluhuiveineen. Boriksen oikea etutassu on amputoitunut ja odottaa hitsaavan sukulaisen luona visiittiä.


Sain eläkkeelläjäädessä paljon muistoja työuran varrelta. Opiskelijoilta sain mm. Muisto-lankaa. Neuloin siitä jo aiemmin sukat itselleni ja on uskomattoman lämmintä villaisen karheata lankaa. Ostin jossain vaiheessa itsekin vyyhdin ja neuloin uudet sukat paleviin varpaisiini.Näihin kulutus oli 80 g.
 Kristiinan silmukat - blogissa osallistuin 12 - v. arvontaan ja onni potki tällä kertaa pienen saapasjalkakissan verran. :)

Kissa onkin ihanat pienet sakset ja miten mukava niitä on kuljettaa mukana junamatkoilla ja muillakin matkoilla. Perjantaina kissa pääsee muassani Hesaan kokoukseen ja lauantaina Mikkeliin ja lähiaikoina ihan Lappiin asti. Kiitos Kristiina!

sunnuntai, maaliskuuta 12, 2017

Rattoisa iltapäivä auringossa

Tänään kuvattiin sisällä ja ulkona. Kamerasta loppui virtakin ja osa kuvattiin puhelimen kameralla ja sen kuvien siirtäminen koneelle olikin mutkallista. Kuvia tuli paljon ja jatkokertomus jatkuu lähipäivinä toivon mukaan.

Ostin joskus kauan sitten Tampereen käsityömessuilta valmiin paketin, jossa oli kettulapasten ohje ja langat. Nyt päätin sitten neuloa kettulapaset pois. No, paketissa oli vain kuva lapasista ja jostain syystä ohje ei ollut tullut mukaan. Mistään sitä ei voinut enää metsästää, kun en muistanut mistä ostin. Muutin suunnitelmia lennosta. Ensin neuloin sukat ja sitten kämmekkäät . Tummanruskea Pallas tuli käytetyksi lähes kokonaan pieniä pätkiä lukuunottamatta, raidallista Pallasta jäi pieni nöttönern.  Kämmekkäät jäävät odottamaan otanko itse, vai haluaako joku ne. Ovat kolmannet kädenlämmittimet tälle vuodelle. Olin päättänyt neuloa tänä vuonna käden lämmittimiä
.

Mallini on kokoa tokaluokkainen ja aikuisten sukat ovat vähän reilut. Mallihan ei pienistä hätkähdä. Körttisukat ovat saaneet väriä pintaansa. Ovat ekat laatuaan, vaikka olen monta kertaa suunnitellut neulovani. Muutakaan mallia ei tullut mieleen, kun päätin langan käyttää. Lanka on siis teeteen Pallasta ja 3 mm cubic´s oli puikkoina kuten kämmekkäissäkin.  Lankaa kului sukkiin 84 g ja kämmekkäisin 49 g.


Tästä ihanan pehmeästä langasta tein edellisen postauksen huivin lahjaksi. Lapaset näkivät päivän valon ja silti vielä on lankaa jäljellä. Lapaset ovat reilut ja odottavat lastenlasten kasvua tai muuta sopivan kokoista käyttäjää. Intialainen peukalo on näissäkin.
Merino DK by Hedgehog Fibres DK, väri Shiver.100% on lankana ja kulutus näihin oli 63 g.



Kuvasimme myös muutakin, jota siis lähiaikoina postailen.