Tein sukat ajatellen joululahjaksi yhdelle lapsenlapsistani. No, varret olivat hänestä liian lyhyet. Niin sitä sitten aloitettiin uutta ja nämä violetit sukat päätyivät lahjaksi.
Violettikuva on Hoplopista, kun lapsenlapset peuhasivat. Mummi (siis minä) neuloin voimakkaan violettia sukkaa lankalankusta, jonka ostin Tampereelta Käsityömessuilta. Tytär neuloi Repulta lahjaksi saamaani lankaa huiviksi ja vesipullonikin sopi sävyyn. Lankusta neulominen oli eka kerta ja ihan hullulta tuntui koko ajan. Neuloksesta ei tullut tasaista tai en osannut. Väri oli mikä ratkaisi langan ostamisen. Vahvaa violettia on vaikea löytää.
Viime tipassa Hesassa joulukuun puolivälissä sain sukat valmiiksi sukat ja höyrytettyä. Kuvausalustana on uusi silityslautani. Lanka on lanitium ex machinan Sock Blank 75/25 superwash wool/nylon ja 100 g /400m . Neuloin 2,5 mm puikoilla.Perussukka, jossa jalan päällä resoria, niin sopii paremmin lapsen kapeaan jalkaan , 36/37. Lankaa kului 65 g.
Kaikki kuusi lastenlastani saivat sukat yhtenä joululahjani ja sukkien sisällä oli karkkia, heijastin, ksylitolipastilleja. Violettien sukkien saaja kuten toistenkin
violettien sukkien saaja olivat tyytyväisiä sukkiinsa. Mutta yhdeltä 6-vuotiaalta erehdyin kysymään, että olivatko sukat sopivat. Ei ollut kokeillut ja karkit olivat pääasia. :D
Vielä yksi huivi on kuvaamatta, sain ennen joulua viimeisteltyä, mutta vieraiden myötä aika on hurahtanut. Kaikki muut työt jäävät kesken ja niitä on paljon....