lauantaina, joulukuuta 22, 2018

Sukkia puuterilumella

 Sukkia on neulottu, vaikkei niitä ole ehditty päättelemään ja kuvaamaan. Nyt oli lähes pakko, kun osa oli saatava joululahjoiksi.
Oli valkoista ,puhdasta puuterilunta . Lisää satoi kuvia ottaessa. Kuvat näyttävät kuin sukat olisivat pelkästään ja ei taustaa lainkaan. Neljä paria on valmiina ja näistä kahdet on jo pakattu pukinkonttiin.

Seitsemän Veljestä raitalangasta neuloin naisen sukat 3, 5 mm:n puikoilla.Neule oli taas matkaneuleena. Helppo kuljettaa yhtä kerää mukanaan. Kulutus oli näihin sukkiin  94 g. 
Lasten sukkia olivat sitten nämä loput  sukat.


Nämä sukat on Ilun Handun sukkalankaa ja kokoa 37 2,5 mm:n puikoilla. Eivät löytäneetkään vielä kotia. Liian lyhyet varret olivat kuulemma. Lankaa kului 52 g.


Nämä kaksi paria pääsevät joululahjoiksi. Violettisävyiset ovat koko 36/37 ja neuloin ne kesällä ostamastani sukkalangasta eli sweetgeorgia. Neuloin jo loppukesällä ja ovat odottaneet rauhassa postausta. Mitkähän puikot olivat? Väliäkö tuolla. Toiset on edellisen postauksen 6-vuotiaalle sukat Nallesta, joista löytyi sopiva punainen ja keltainen. Nämä sukst on täytetty karkilla ja ksylitolipastilleilla kuten äitini teki omien kastenlastensa kanssa. Perinne jatkuu.
Lankaa kului 64 g ja 51 g.

Ei kommentteja: