perjantaina, helmikuuta 28, 2020

Pannunalustoja

Siivoilen lankavarastojani.Sieltä löytyi paksuhkoa puuvillalankaa nimeltään Sugar´n cream. Lankaa jäi aikoinaan , kun tein yhdelle lapsenlapselle jakun.Mitäpä siitä tekisi. Kävin tässä kuun alussa Mikkelissä ja Kenkäverossa. Voiko Mikkelissä käydä, ellei poikkea Kenkäverossa? Ei! Otin mukaani Taitikeskuksen mainoslehden, jossa oli ohje pienille puhdistuslapuille. Aloin tästä langasta virkata ja totesin hetimiten , että ei käy. Lanka on liian paksua.

Mallivirkkaus on sellaista pampulavirkkausta, jollaisella teimme pipoja 60-luvulla.  En muista edes oman piponi väriä enää. Monilla oli samanlaisia virkattuja pipoja. Lankaa kului niihin. Jatkoin virkkaamistani ja totesin, että nämähän sopivat hyvin pannun tai muiden kuumien alustoiksi. Välillä ihan itselle käyttöön tulevat. Sopivat hyvin keittiöön tämä Trio-jäätelö väritys. Oli pakko käydä pakastimella nappaamassa tuuttijäätelö virkkausten välissä. Kaksi päivää ja kaksi tuuttia kului. Paksumman langan virkkaus käy sormilleni, että oli pakko neuloa ja tehdä muuta välissä. Mutta lopulta valmistuivat kaikki neljä ja enempää ei langasta enää tule. Lankaa sain kulumaan 132 g.

keskiviikkona, helmikuuta 26, 2020

Paljon sukkia vaan

"Paljon onnea vaan"-laulun sanat voisi muuttaa vaikka sukkalauluksi.  Joku viikko sitten oli puhetta jossain mediassa käsienpesusta liittyen infektioihin (ei ollut koronaa silloin vielä muistaakseni) ja joku infektiolääkäreistä sanoi saippuakäsipesun olevan riittävän pituisen, kun se kestää " paljon onnea vaan"-laulun ajan. Siis neulojalle sopinee sukkia paljon vaan-lauluna.


 Joskus laskin paljonko olen tehnyt junasukkia. Silloin olin neulonut yli sata paria ja monet parit olen tehnyt sen jälkeen. Ekat varmaan tein omalle vanhimmalle lapsenlapselle ja sitten niitä on lahjoitettu sinne ja tänne ja myyty hyväntekeväisyysmyyjäisissä. Korin pohja alkoi paistaa ja oli tartuttava puikkoihin. Sinivihreät on ohutta Fabelia ja punavalkoiset ovat Novitan Baby Merinoa, jota ostin jostain Hesan Prismasta. Nämä sukat on varattu yhdelle suvun uusista tulokkaista, jolle en ole vielä lähettänyt sukkia. Siksi vähän perussukkaa isommat, että mahtuvat. Kulutus sukkiin oli 25 g + 27 g.

Loppuvuodesta ja alkuvuodesta neuloin aika tylsän värisiä neuleita, mustia, epämääräisen ruskeita ja jne. Oli pakko iskeä joku väriläikkä väliin. Kunnon vahva pinkki mustan ja valkoisen lisäksi tarttui ostosmatkalla ostoskärryyn. Lanka on Novitan Seitsemän Veljestä ja malli Kinket ( pienin koko) Jonna Nordstömin Jonsukat-kirjasta. Kivat sukat neuloa, lyhyet langanjuoksut ja mun aivoihin sopivat kuvioinnit. Jonnan fb-ryhmässä oli tässä alkuvuoden mittaan kysely, kuinka kauan kukakin tumpelo on neulonut. Joku oli epäillyt malleja tumpeloille tarkoitetuksi. Oli siellä muitakin kuin meikäläinen joka aloittanut neulomiset yli 60 vuotta sitten ja pikkusen neulonut kaikenlaista ;). Neuleita pitää olla monenlaisia ja eri tilanteissa neulottavia.  Koko 37, kulutus oli 121 g.


Joululahjaksi sain yhdeltä ystävältä mm lankaa ja toinen kerä oli Novitan raitalankaa Joulu. Aloitin viime vuoden puolella tästä sukat itselleni ja tein reilut varret. Toista sukkaa tehdessä tajusin, että lankahan ei riitä. Sitten purin osan toisen sukan kärjestä ja neuloin Joulu-langalla molempia niin pitkälle kuin riitti ja sitten vaan muiden Novitan 7 V-lankojen kimppuun ja nyt molempien kärjet on puna-valkoraitaiset. Päättelemistä oli vähän tavallista enemmän, mutta siitäkin selvittiin. Kulutus näihin sukkiin oli 104 g.


Pääsiäisajan tai oikeammin paastonajan tpahtumaan arpajaisvoitoksi neuloin sukat kuten viime vuonnakin. Nyt malli eri eli broken seed. Lankana oli Nalle keväänvihreä ja keltainen. Näihin naisten sukkiin kului lankaa 95 g.

Pääasiassa olen neulonut niitä kahta edellisessä postauksessa ollutta puseroa, jotka ovat erityisen halailtavia puseroita yhden lapsnlapsen mielestä. Olen neulonut myös huiveja, ketunhännän  eli Westin Foxtail shawlin jo postasin. Vielä on puikoilla reippaasti yli puolen välin lapsenkakan värinen Cold spell-huivi päätyöt mainitakseni. Mutta onhan niitä muitakin kesken pipoja, lapasia, sukkia jne.

torstaina, helmikuuta 20, 2020

Parit puserot

Yhden mohair-silkkihuivin jälkeen päätin, etten neulo mohair sekoitteita enää koskaan. Vannomatta paras.

Mutta sitten törmäsin malliin, jonka voisi tehdä itselle; ihan perusmalli. Lankana oli Sandnes garnin Tynn Silk Mohair. Kolmea väriä neulottiin yhtaikaa. Aloitin itselle, ja sitten tytär pyysi myös neulomaan. Oma jäi kesken ja tein tyttären puseron näistä väreistä ensin valmiiksi.


Tyttären pusero oikealla ja oma vasemmalla. Itsellä vihreän lisäksi oli muina väreinä  kirkkaampi ruskea ja kellertävä. Siinä ne pötköttävät vierekkäin terassin kaiteella. Keski-Suomestakin lumi lähes suli etelän hiihtoloman aikana. Perinteisten talvilajien tilalla puuhailtiin lomalaisten kanssa muuta.


Aloitettiin alhaalta tämä Sandnes garnin oma malli ja sitten hihat ja yhdistettiin raglankavennuksiin. 6 mm pyöröillä ja nopeaa neulottavaa. Pusero on lämmin ja kevyt.  Yksi lapsenlapsista oli sitä mieltä, ettei voi lakata halaamasta, kun pusero on niin ihana.

Omaan puseroon kului 253 g ja pienempään tyttären 175 g.
 eli yhteensä 428 g. Lankaa jäi ja voi sitten keksiä mihin käyttäisi langat.