maanantaina, elokuuta 17, 2020

Ei valmista,Kenkäverosta kuvia

Viime viikolla käväistiin Mikkelissä , jossa en pitkään ole päässyt käymään. Aamupäivän vietimme Kenkäverossa. Ensin ihanat kakkukahvit  vanhan pappilan terassilla järvelle ja puistoon katsellen.


Navetan ylisillä on Pauliina Rundgrenin liiketilat. Yksistä korviksissa oli liimaus irronnut ja se  vaihdettiin. Uudet korvikset  ostin ja teetä vävylle ja kellon seinälle.

Kauniit kukka-asetelmat olivat navetan ylisen oven edessä. Kauniita kukkaruukkuja oli siellä ja täällä.


Humala kukki runsaasti. Olisi hyvä köynnöstävä kasvi näköesteeksi.


Puutarhassa on paljon pioneja, mutta niiden kukinta on jo ohi. Syysleimut hehkuivat ja piisku loisti keltaisena.


Kenkäveron pappila järven puolelta. Ihana kun upea vanha rakennus on kätössä ja kunnostettuna.


Punainen rakennus on nykyisin leipomo. Alueella on useampi rakennus, pari uutta. Toisessa on Taitoshopin myymälä kaikkine houkutuksineen. Nyt ostin vain tuliaiset sukulaisperheeseen.


Todella mahtava hortensia oli alhaalla lähellä rantaa. Kukinnot olivat melkein pään kokoisia.


Pörriäisiä oli paljon, erityisesti unikon kukat tuntuivat houkuttelevan niitä.


Käsienpesuaikka oli heti alueelle tullessa. Hienoa!



 

7 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Ilmeisen kiva ja antoisa reissu. Kenkäverosta on paljon kuvia näkynyt, ois kiva siellä käydä - ja monessa muussakin paikassa.

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina: Kiva reissu kuten aina, lounas Holvissa Mikkelin teatterin yhteydessä oleva ravintola. Mikkeli on kesäkaupunki ja itse asiassa on paljon muutakin nähtävää. Suomessa on tosiaan paljon koettavaa ja nähtävää. Sitten poiketaan jossain sukulaisissa tai ystävillä ja hautausmaalla.

Sude kirjoitti...

Komiat on maisemat siellä. Empä ole koskaan päässyt käymään.

Iso Gnu kirjoitti...

Sude: paljon on kaunista kotimaassamme.

Matleena kirjoitti...

Pari kertaa olen Kenkäverossa käynyt ja ihaillut siellä kaikkea kaunista. Ja taas totsein paikan käymisen arvoiseksi. Mutta on harmi, kun meiltä on niin pitkä matka sinne, ettei tule käytyä. Niinhän se on kyllä moneen muuhunkin paikkaan.

Liisan kotona kirjoitti...

Upeita kuvia <3 En ole käynytkään tuolla, mutta kuullut olen paikasta. Varmasti mukava vierailupaikka. Aurinkoista viikonloppua <3

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: Onneksi monia ihania ja erilaisia paikkoja on ympäri Suomen.

Liisa:Kiitos! Mukavaa viikonloppua Sinulle ja muillekin blogini lukijoille!