Valkoiset Kertut 7V-langasta on joko lahjaksi tai myyjäisiin. Kuka edes tietää vielä, onko myyjäisiä joulun alla. Tietää uutta tiukennusta talouteen monilla pienillä yhdistyksillä. Jostain syystä valkoiset sukat menee aina ja senkin olen tainnut kertoa ennenkin. Koko on n.38 ja lankaa kului 87 g. Vaaleanpunaisesta Nallesta on nuo lasten sukat, jotka ovat kokoa 33/34 ja lankaa kului 54 g.
Jonna Nordströmin sukkia olen neulonut muutaman parin. Sain joululahjaksi Martta-väreissä 7 V-sukkalankaa ja näissä kahdessa parissa sain sen melkein kulutettua. Pitkät sukat on nimeltään RaitalankaJonit ja kokoa 38. Pienemmät sukat on modifioitu Kinket-sukista ja ovat kokoa 34. Molempiin lankaa kului142 g + 81 g eli 223 g yhteensä.Tosiaan joku aika sitten totesin, että junasukka. varastoni alkaa olla tyhjä. On pakko neuloa uusia sukkia ja tässä nyt kahdet ekat junasukat. Molemmissa on Fabelin ohutta lankaa ja 2.5 mm puikot. Lankaa kului yhteensä 56 g näihin pareihin, Krassini ovat olleet tänä vuonna lehtikompostin vieressä ja ovat kasvaneet ihan mahdottomasti. Osa lehdistäkin on valtavia, kuten tuo lehti sukkien alla.
Tämä hortensia oli valkoinen alkukesällä ostaessani alennuksesta. Koko rahan edestä on kukkinut ensin valkoisena ja muuttuen hennon vihreäksi ja sitten tummemman vihreäksi. Nyt se on alkanut muuttua punaiseksi.
Kaunista ja kuulasta syksyn aikaa!