sunnuntaina, syyskuuta 20, 2020

Tusina sukkaa eli puoli tusinaa paria

Triolle villatakkeja tehdessä neuloin välillä ja myös sen jälkeen sukkia. Nyt sain tänään kuvattua kaikki valmiit sukkaparit. Pari paria on kesken ja  samoin yhdet lapaset.


Pihassa on jo syksyn tuntua ja kasvimaalta kerätty kaikki, mitä on ehditty ja mikä ei kelvannut herra  Rusakolle (vai liekö rouva) Ehti pistää parempiin suihin mun lehtikaalin. Nyt sitten pistelee poskeensa keltaisena kukkivaa syyskaunosilmää. Uusia lavoja ahkeroitiin tulevaa kesää varten tai siis toimin hyvänä päällysmiehenä. Naapurin laatoitus uusittiin ja kivistä tuli hyvät lavat.

Valkoiset Kertut 7V-langasta on joko lahjaksi tai myyjäisiin. Kuka edes tietää vielä, onko myyjäisiä joulun alla. Tietää uutta tiukennusta talouteen monilla pienillä yhdistyksillä. Jostain syystä valkoiset sukat menee aina ja senkin olen tainnut kertoa ennenkin. Koko on n.38 ja lankaa kului 87 g. Vaaleanpunaisesta Nallesta on nuo lasten sukat, jotka ovat kokoa  33/34 ja lankaa kului 54 g.

Jonna Nordströmin sukkia olen neulonut muutaman parin. Sain joululahjaksi Martta-väreissä  7 V-sukkalankaa ja näissä kahdessa parissa sain sen melkein kulutettua. Pitkät sukat on nimeltään RaitalankaJonit ja kokoa 38. Pienemmät sukat on modifioitu Kinket-sukista ja ovat kokoa 34. Molempiin lankaa kului142 g + 81 g eli 223 g yhteensä.

Tosiaan joku aika sitten totesin, että junasukka. varastoni alkaa olla tyhjä. On pakko neuloa uusia sukkia ja tässä nyt kahdet ekat junasukat. Molemmissa on Fabelin ohutta lankaa ja 2.5 mm puikot. Lankaa kului yhteensä 56 g näihin pareihin, Krassini ovat olleet tänä vuonna lehtikompostin vieressä ja ovat kasvaneet ihan mahdottomasti. Osa lehdistäkin on valtavia, kuten tuo lehti sukkien alla.


 Tämä hortensia oli valkoinen alkukesällä ostaessani alennuksesta. Koko rahan edestä on kukkinut ensin valkoisena ja muuttuen hennon vihreäksi ja sitten tummemman vihreäksi. Nyt se on alkanut muuttua punaiseksi. 


Kaunista ja kuulasta syksyn aikaa!

15 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka -blogi kirjoitti...

Upeat sukat! Mulla ei muuten koskaan ole ollut junasukkia ja vasta ihan hiljan luin tarinan sukkien takaa. Olikin koskettava juttu. Mikähän siinä on, että valkoiset sukat ovat niin suosittuja. Ovatkohan unisukkia?

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Johanna! Junasukkia olen tehnyt paljon ensin omille lastenlapsille ja sittemmin muille sukuun syntyneille, ystävien jälkikasvulle ja myyjäisiin. Ainakin joku on sanonut ostavansa unisukiksi valkoiset sukat.

Matleena kirjoitti...

Onpa taas muheva sukkakaarti! Erityisesti silmääni viehättävät nuo sinisävyiset, rietenkin, kun sininen on lempivärini.
Meillä rusakko on käynyt syömässä salaattien lehtiä niin, ettei niistä ole enää mitään jäljellä. Samaten valkoapilat näyttävät olevan niiden herkkua.

KristiinaS kirjoitti...

Hortensia on mulla tehnyt saman. Myös vuosi sitten oli tämmönen ja ens keväänä ostan taas. Kannattava ostos vaikka ei ollut alessakaan.
Mä en tajua tuota valmistuneiden määrää ja nopeutta. Kivoi värei.
Niitä palapelejä olis sulle ku tuut Stadiin niin tavataan vaik Pasilan asemalla.

Johanna - Omamaamansikka -blogi kirjoitti...

Minä muuten ostin viime syksynä pari kerää tuota Martta-lankaa. En uskalla edes ajatella, että tekisin mitään muuta kuin ihan perussukat. Niidenkin ajattelu huimaa. Olen elämäni aikana neulonut 3 paria sukkia: yhdet koulussa (ystävä auttoi loppuun, käsialani oli niin tiukkaa, että eivät menneet kuin pikkusiskon jalkoihin), yhdet, kun etätyössä hotellikuolema uhkasi ja toissajouluna yhdet tyttärelle. Ei ne kyllä kovin kauniit olleet.

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: Kiitos ! Kyllähän ne rusakotkin tarvitsevat ruokaa. Meillä on tuo yksi iso rotjake. Jos ilves olisi vielä tuolla metsässä, niin saattaisi joutua itse suuhun pantavaksi.

Kristiina:Samaa mieltä, että oli tosi kannattava ostos tuo hortensia. Kiitos, nulla on neule aina rottinkituolini vieressä ja väliin yöllä valvoessa tikuta perussukkia. Jos yrittää valvoessa jotain mutkikkaampaa, niin joutuu seuraavana päivänä purkamaan.
Laitan sulle tekstaria Hesaan tulosta. Kiitos jo etukäteen. :)

Johanna: kyllä sukat alkavat sujua,kun tekee. Harjoitus tekee mestarin. ;)

Sude kirjoitti...

Oi miten kauniita kirjoneulesukkia ja kauniitahan ne ovat nuo toisetkin.

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Sude! Olen vähän hurahtanut noihin Jonsukkiin. Villasukkia pitänee alkaa neuloa lisää, on sukuun tulossa vauvoja ja tuli pyyntö yhteen juttuun.

Repu kirjoitti...

Minunkin kasvimaalla asustaa rusakko, nuori vielä. Juoksee tiehensä joka kerta, kun palstalla käyn. Hyvä, että viihtyy rikkaruohoja perkaamassa.
Minulla sukkia syntyy hitaasti ja puseroita ei valmistu ollenkaan. Alkuja kyllä.

Hepsi kirjoitti...

Ihanat noi Martta-Jonsukat! ♥

Iso Gnu kirjoitti...

Repu: rusakko on kohta syönyt mun kauniisti keltaisena syyskaunosilmät.

Hepsi: Kiitos!

Sus' kirjoitti...

Tulin kuikuilemaan, hieno minttu taustasävy.
Tykkään noista JiiNuurdströmmeistä, siniset-oranssitraidat toimii oikein hyvin. Oletan että junasukat ovat sukkia jotka laitat junassa jalkaan? Onko ne tarkoituksella ohuet?
Kulutettu lanka -mittari hyvä väläys=)

Iso Gnu kirjoitti...

Sus´Kiitos! Junasukat ovat vauvan sukat, joiden ohje löytyy Etelä-Pohjanmaan taitokeskuksen sivuilta. Nimi juontaa juurensa sukkien ekaan versioon sota-aikana. tarina löytyy sivuilta. Hyvät vauvan sukat, jotka pysyvät jalassa.

Liisan kotona kirjoitti...

Oho, oletpa ollut ahkerana ja kauniita sukkia. Minäkin olen tehnyt parit junasukat ja myös Jonnan kirjasta olen tehnyt sukkia. Hankinkin hänen uusimman sukkakirjankin. Mukavaa lokakuuta <3

Iso Gnu kirjoitti...

Liisa: Kiitos! En ole hankkinut uusinta kirjaa, eka kirja on. Sukkakirjoja on mulla paljon ja nyt täytyy rutistaa joululahjat koko jälkipolvelle eli lapsille puolisoineen ja lastenlapsille eli 12 paria sukkia. Kolme paria valmiina ja kaksi paria puikoilla.Suunnilleen tiedän, mitä haluavat. Aikuiset haluavat pääasiassa ohuita villasukkia ja niitä saa tikuttaa. Itse asiassa on kiva tehdä, kun tietää että pitävät. Vuosiin en ole tehnyt kaikille, kun äitini piti suvun sukissa ja lapasissa (14 lastenlasta puolisoineen ja vähän enemmän taisi olla jo silloin lastenlastenlapsia.)Äiti ei enää parina viimeisenä vuonna jaksanut ennen kuolemaansa ja siitäkin on kohta kolme vuotta aikaa.