sunnuntai, helmikuuta 28, 2021

Kohta kuu vaihtuu

Kaikesta muusta touhusta huolimatta olen ehtinyt neuloa jonkin verran. Valmistuneita on tullut, mutta tietenkin niitä valmistuu välillä enemmän, kun on niin paljon keskeneräisiä ja ei tarvi paljon neuloa.


Viime lauantaina aloitin tämän Oslo-hat pipon ja maanantaina päättelin. Ohje löytyy Ravelrystä. Lankana ihan okranruskea Arwetta ja pörrölankana Filcolanan Tilia. Naisen koko eli tein 112 s. Vähän on reilu, mutta pitkätukkaiselle tein tämän. Myssy painoi 79 g ja on jo saajallaan. Moneskohan tämä on? Omani on suosikkipiponi.  


Tammikuussa alkoi Taito  Talven virtaa- mkal sukat. Aloitin, kun olin nähnyt toisilla ekan vihjeen. Kuvion selkeys tuntui kauniilta ja sittenhän se oli aloitettava. Seitsemän veljestä lankaa oli just sopivasti. Sukka on aavistuksen kapea mun siroon sääreen ;) ja jalkateräkin oli kapea ja ohjeella olisin saanut pitkän. Joten jalkaterä on ihan oma muokkailu. Tämä on ehkä kuitenkin 39 pituudeltaan. Nämä 144 g painavat sukat ovat jo saajallaan.


Mustat pörrölapaset tein tässä aikaisemmin yhdelle lapsenlapselle. Totesin, että lankaa jäi ja aloitin reippaasti uudet samankokoiset lapaset toiselle lapsenlapselle. ( Ajatellen että hänkin haluaa varmaan ne). Toinen musta kerä ei ollutkaan Smartia, vaan Maijaa. Tilia riitti ihan hyvin. Kävin sitten tammikuussa ostamassa Tittyystä mustan Smart-kerän. Nyt viikolla sain lapasiin peukalot neulottua. Nämäkin todella kelpasivat. Lankaa kului 77 g. Samalla pikkuveljensä tilasi jalkapallojoukkeensa väreissä lapaset. Nythän olen ostolakossa ja olen tässä mietiskellyt, että millaiset lapaset teen varastoissa olevista langoista. Mustaa pörrölankaa olisi, muttei punaista. Enköhän jotakin ensi viikolla keksi.



Tein jo aiemmin miehelleni monoihin vastaavat lämmittimet varpaille ja nyt tein yhdelle jälkikasvusta. Ovat kuulemma ihmeen hyvät. Ohuet, pysyvät paikallaan ja lämmittävät, kuten oli tarkoitus. 60 s/krs ja 2 o, 2 n ja reilusti päkiän yli jalkaterän holvikaareen asti reilusti. Harmaa oli jotain vanhaa sukkalankaa ja neuloin  2,5 mm puikoilla ja painoa 28 g. Kaiken kaikkiaan Lankapaastoon sain nyt 328 g lankaa. Hyvä minä! Kaikki neljä neuletta matkasivat pääkaupunkiseudulle.  


 Tänään oli päiväkävelyllä niin keväinen tunnelma. Lunta on paljon, mutta tiet alkavat sulaa. Taivas oli uskomattoman sininen.


Ryijyä on tehty 5,5 kerrosta. Edellisen kerroksen kanssa takkusin, kun siinä koko ajan vaihtuu värit ja tämä kerros on vielä pahempi. Vähän jos herpaantuu, niin saa aikaiseksi virheen. On korjattu ja siihen menee aikaa. Olisi paljon kivempi edetä kuin sahata edestakaisin. Näitä monivärisiä ja erilaisin värikombinaatioin olevia nukkarivejä on sitten melkein koko ryijy viimeistä neljää kerrosta lukunottamatta. Alun ja lopun kerroksissa on vain kuusi erilaista kombinaatioita. Kuukausitiedotteita ryijystä tulee sitten  kuukausien ajan. ;)

maanantaina, helmikuuta 22, 2021

Tilatut ja muuta

Edellisenä lauantaina tilattiin minulta kahdet lapaset. Olin tehnyt isosiskolleen mustat pörrölapaset ja nyt pikkuveli halusi myös. Mutta värit on iloiset ja kirkkaat. 


Punaiset ovat isommat ja lankana On Linen supersocke fingering -vahvuudella ja toisena lankana ikivanha Novitan tumman punainen Rose mohair.  3,5 mm puikoilla tikuttelin lapaset. 9 silmukkaa on puikolla ja mitat sain äidiltään. Lankaa kului näihin lapasiin 56 g.
Toiset lapaset on oranssia toiveiden mukaisesti ja näitä lapasia pidetään punaisten alla. Lankana on Maija-lankaa ja puikot 3,0 cubicsit. Lankaa kului 38 g. Vielä pitäisi postittaa.


Aina välillä kysytään isompia miesten sukkia. Oman perheen miesten jalat on kokoa 42/43. Nämä ovat nyt ehkä kokoa 46/47. Lankaa kului 158 g ja Seitsemän Veljestä -lankaa.


Edellisellä viikolla ostin ruokatilauksen yhteydessä tulppaanikimpun, joka oli kehnonlainen. Pakkauksessa luki 10, mutta oli 9 tosi nuppuista tulppaania, joista suuri osa ei avautunut ja loputkin vähän. Nyt sain hyvityksenä tämän ja nyt oli kauniita ja avautuivat. Samoin toimin kuten viimeksikin  eli uudet imupinnat tein.  


 Mulla on olkkarissa muutama työ aktiivivaiheessa eli edistän niitä pikku hiljaa. Ryijyäkin tein , mutta nyt tehty rivi oli tosi takkuista ja eteni tosi hitaasti. Montaa eri väriä ja aika lähellä sävyt olivat. Kuvassa näkyy viikon  aikana valmistuneet mukana, ja muut keskeneräisiä tai vaiheessa olevia. Lauantaina aloitin Oslo-pipon taas vaihteeksi  ja nyt se pitäisi enää viimeistellä ja ommella taitos. 

Tuhkakeskiviikkona aloitin Repun blogin innostamana Lankapaaston. Eli pääsiäiseen mennessä en osta lankaa ( oli muuten hyviä tarjouksia taas) ja olen ollut ostamatta. Onneksi langan kulutukseen voi laskea keskeneräisetkin. Nyt on kulunut  252 g. Mulla on menossa suurimmaksi osaksi jatkossa kesken olevien töiden loppuun saattaminen -ainakin ajatuksena. Aloitan silti uutta kuten tuon pipon tai lapaset ja nyt pitäisi aloittaa uudet monon lämmittimet.

perjantaina, helmikuuta 19, 2021

Mielessä siintää kevät ja multasormet

Tänään lähdettiin hakemaan ruokakaupan ostokset Cittarilta.Kerran viikossa ostetaan iso erä ja nykyisin se riittää melkein aina viikoksi. Taaskaan ei ollut muita hakijoita kuin me. Sitä ennen kävin Viherlandiassa maskeineni. Oli todella helppo pitää yli 2 metrin etäisyyttä, muutaman muun asiakkaan näin koko aikana ostoksilla. No, tilat on niin isot, että sinne mahtuu. Yläkerran kahvilassa näytti kylläkin olevan lounastajia.


Tämä iloinen  siemenpussi-rouva tervehti heti  sisään tullessa. 


Tarkempi kuva hameesta.


Kaikenlaista ostin kevättä varten: erilaisia siemeniä, taimimultaa, erilaisia kasvualustoja eli kaikkea tarpeellista. Ihan vielä ei siemeniä istuteta, mutta kiva suunnitella.  Viikonlopun iloksi ostin kukkakimpun. Upeita viherkasveja oli, mutta ostin vain rosmariinin keittiön ikkunalle.


Neuleista ensi kerralla. Olen aika vauhtia loppuviikolla neulonut keskeneräisiäni valmiiksi. Innostuin osallistumaan Repun Koko elämä-blogissa tuhkakeskiviikkona alkaneeseen lankapaastoon ja se kestää keskiviikosta pääsiäiseen. Just nyt on ollut hyviä lanka-alennuksia siellä ja täällä. Nyt ei vaan sitten osteta, vaan kulutetaan omia varastoja. En punnitse varastoja etukäteen vaan ainoastaan ne, mitkä valmistuvat.
 

Hyvää viikonloppua kaikille! Tänne on luvattu lumista viikonloppua ja olikin päivällä.

sunnuntai, helmikuuta 14, 2021

Hyvää ystävänpäivää ja laskiaista

Hyvää ystävänpäivän iltaa ja laskiaista!


Kukat sain tammikuussa miniältä ja vielä kuvanakin ilahduttavat.


Olin kerinyt kesällä ryijyn ensimmäisten rivien langat eli en paljon. Suurimman osan kerin nyt viikolla kahtena päivänä. Ekana päivänä sain vielä vyyhdinpuun tipahtamaan lattialle ja yksi tukipinna katkesi. Mies korjasi sen ja sitten parin päivän kuluttua loputkin vyyhdit oli lankakakuilla ja kaikkien 51 värin langat lankakarttana.  Tarkkana saa olla solmiessa, että nukasta tulee juuri oikeanlainen.  


Lauantaina illalla otin kuvan aktiivissa vaiheessa olevista neuleista. Ryijyä kuvaan kerran kuussa. Edistyy niin hitaasti. Näistä yhdet valmiina ja yhdet viimeistelyä vaille valmiit. Nyt vielä tänään aloitin yhden lapsenlapsen toiveesta  lapaset ja toisetkin vielä pitää tehdä.


 Mies puhui  viikolla, että monoihin jonkinlaiset varpaanlämmittimet tarvittaisiin. Tein fingering-vahvuisesta langasta napakat 2o, 2n joustinneuleella jonkinlaiset tumput. Silmukoita on 60 /krs, jotta on napakat ja pysyvät paikallaan. Ulottuvat reilusti päkiän yli. Tänään on testattu 20 kilometrin lenkillä ja ovat toimineet kuulemma hyvin: Lämmittävät ja pysyvät paikallaan. Lankana oli jämäkerä sukista Austerman Stepia ja puikot 2,5 mm. Lankaa kului 26 g.

Minkähän neuleen tekisi loppuun ensi viikolla? Kai täytyy yrittää saada ne lapaset valmiiksi. Yhdet pipolangat odottavat kiihkeästi vuoroaan. 

sunnuntai, helmikuuta 07, 2021

Saaristo-sukat

Paljon ei ole valmistunut tällä viikolla, kun on ollut tehtävä muutakin. Nyt sain pois yhdistyksen tietokoneen, puhelimen ja juoksevat asiat. Jos ehtisi tekeä ryijyäkin tulevalla viikolla.


Joku aika sitten kävin Titityyssä ostamassa puuttuvaa lapaslankaa ja tämä vyyhti oli niin kaunis. Oli pakko ostaa se ja ajattelin neuloa itselle sukat.


No, jäin miettimään neuloessa, että haluanko. Saatan antaa jollekin. Värit on kauniit, kuva tosin vääristää värejä. Kolmosen cubicseilla neuloin ja ihan tavan sukat. Väri vaihtuu koko ajan ja kuvio ei erottuisi. Ihanan tuntuiset ja kokoa 38/39. Lankaa kului 85 g. Olen neulonut muutakin, mutta kesken ovat.


Ulkona on ollut todella kaunista : sinistä ja valkoista. Tänään onnistuin päiväkävelyllä pysähtymään kolmasti juttelemaan naapureiden kanssa ja lenkki venyi ajallisesti. Mutta oli tosi virkistävää tavata ihmisiä. Just eilen mietin , että eristyksessä ollessa kohta alkaa pelkäämään ihmisiä. En vielä! :)

Peurat ovat palanneet ja siis ilves varmaan siirtynyt muille maille takametsiköstä. Saa nähdä, mitä ne ehtivät syödä. Kolme niitä kulkee kuulemma yhdessä, naapuri oli nähnyt.

Hyvää tulevaa viikkoa!