torstaina, kesäkuuta 24, 2021

Mihin se aika kuluu? 15-v arpajaiset

Aika kuluu nopeasti ja juhannus on ihan ovella. Huomasin viikko, pari sitten blogini olevan 15-vuotias. 15 vuotta tuli täyteen toukokuun 5.päivä.  Olen nyt alkukesän ja kevään aikana siivoillut lankavarastojani ja muuta tarvikevarastoa. Vaatehuone piti tyhjentää käyttövesi-putkiremontin ajaksi.  Nyt siis on 15-v arpajaiset! Ensin muuta höpinää.

Pihassa on kukat kukkineet ja helteessä aika nopealla tahdilla. Jostain syystä tänä kesänä pionit ovat olleet ihania ja kukkineet hyvin. Nyt parin päivän sadekuuroissa ja tuulessa valkoisen pionin kukat kärsivät. Nyt vaaleanpunainen kukkii .
 Olen neulonut lapsenlapselle villatakkia ja mitään valmista ei ole esitellä just nyt. 


Lankoja on ihan riittävästi ja osan vein kirppikselle. Osa muuttuu neuleiksi pikku hiljaa. Löytyihän niitä keskeneräisiäkin. Joitakin olen neulonut loppuun. Puikkojakin oli aika lailla. Tyttärelle tarjosin ja jotkut hän otti. Käytän nykyisin Chiagoon puikkoja ja Knit-Pron puikot ovat lojuneet kaapissa käyttämättä. Nyt joku saisi ne, jos haluaa. Joukossa on mm. vaihtopäitä, erimittaisia kaapeleita ja toppareita puikonpään kiristäjiä. Eli ihan toimivia tarvikkeita. Jos haluat tällaisia puikkoja, niin osallistu arpajaisiin. Jos kommentoit muuten vaan, mutta et halua puikkoja, niin mainitse se kommentissa. Laitan mukaan varastoistani jotain lankaa. En jaksanut nyt katsoa valmiiksi.



Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
– Tove Jansson –

Oikein ihanaa keskikesän juhlaa jokaiselle!







 

11 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Onneksi olkoon, oletpa melkoinen veteraani tällä saralla. On minullaki 12.5 vuotta takana bloggausta, joten perässä tullaan. Tuommoisia oikein merkkipuikkoja minulla ei koskaan ole ollut, joten nyt innokkaana mukana arvonnassa.

Merja kirjoitti...

Ja aika varmaan olen saman ajan seurannut sua. Oma blogi-innostus kuoli kauan aikaa sitten ja joskus haaveilen, että innostuisin uudelleen asiasta. Luultavasti en innostu. Onnea kuitenkin!!

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Ihanat pionit! Oma blogini on ekaluokkalainen (7) - ei tälläinen teini kuin sinulla ;) Mukana arvonnassa & aurinkoista juhannusta <3

tytti kirjoitti...

Onnittelut todella pitkästä blogi taipaleesta! Mielellään arvontaan,olen käyttänyt näitä puikkoja. Lämpöistä juhannus aikaa!

Marttamaria kirjoitti...

Pionit tuli täälläkin kukkaan ja sukkia puikoilta pukkaa! Arvontaan mukaan.

KristiinaS kirjoitti...

En osallistu arvontaan.
Pionit on niiiin ihania, kesän parhaita kukkia - luonnonkukat on sit eri luokassa ihanimpia.
Oikein hyvää juhannusta porukallesi!
Ja Tassulle juhannuskala.

Repu kirjoitti...

Onnea pitkästä taipaleesta. Kukkakesä on ollut kaunis.
Arvontaan en osallistu, koska hienot puikot jäisi minulla käyttämättä.

KristiinaS kirjoitti...

Öh tuota noin, tuo Tassulle juhannuskala tuli ihan väärään paikkaan, mulla oli niin mielessä edellinen lukemani blogi = Susun silmukat. Siellä se Tassu on.

Megi kirjoitti...

Onnittelut blogin vuosipäivästä. Pitkään olen seurannut ja toivottavasti edelleenkin saan tänne palata uusia tekstejä lukemaan. Minkälaisia keskeneräisiä lienet löytänyt varastoa siivotessasi?
Itseltänikin löytyy tuo Knit proon puikkosetti joten arvontaan en nyt osallistu.

Iso Gnu kirjoitti...

Eipä tuo haittaa , vaikka Tassua täälläkin muistaa. :)

Raitalammas kirjoitti...

Onneksi olkoon! Knit Pron puikot minulla jo on, mutta voiton osuessa kohdalle, antaisin puikot tyttärelleni.