keskiviikkona, joulukuuta 21, 2022

Kaikki joululahjasukat valmiita

Kaikki 13 sukkaparia valmiina pakattaviksi. Kaikille muille paitsi itselleni on sukat. Aikuisten sukat pakataan vain proosallisesti pakettiin. Mutta lastenlasten sukkiin eksyy karkkia ja lahjaraha. Yhdelle esiteinille otan seuraavan koon villasukat varalle mukaani, jos lahjassa olevat  sukat tuntuvat pieniltä. Jalkansa kasvaa nyt vauhdilla.


Olen esitellyt kaikki muut sukat jo aiemmin paitsi kaksi paria. Toinen pari on aikuiselle ja toinen 10-vuotiaalle.


Varsin monimutkaista oli näiden sukkien valmistuminen. Ensin muusikko-miniä sai valita värin. Vaihteeksi tummanpuhuvaa ja hyvin marinoitunutta sukkalankaa. Joskus varmaan joiltain ihan ekoilta Neulefestareilta ostin Puffalan Sukka-Puffa Super merinosukkalankaa (75 % merinovillaa ja 25 % polyamidia, 100 g= 225 m ). Langan väri on heavymetalshow. Neuloin 3 mm sukkapuikoilla. Mallina on Niina Laitisen malli Hile Villasukkien vuosi-kirjasta. Sukan varsi on aika pitkä ja malli aloitetaan varresta. No, eka sukka valmistui ja epäilyt langan riittävyydestä vahvistuivat. Sukka painoi 58 g ja lankaa oli jäljellä 48 g. Sitten vaan lankavarastolleni ja aika saman sävyistä tummanharmaata Nallea löytyi jämäkerä. Ei sitten tarvinnut osta uutta, vastaavan tyylistä lankaa. Neuloin toista sukkaa niin pitkälle kuin lanka riitti ja sitten neuloin samalla purkaen toisen sukan kärkeä. Samassa kohdassa molemmissa sukissa aloitin Nallella neulomisen. Silmin ei huomaa eroa, mutta valokuvassa on ero. Lankaa kului yhteensä 114 g.


 Vikat lastenlasten sukat neuloin toiveväreissä ja langaksi valikoitui Sisu ja 2,5 mm pyöröt. Koko on n.37. Lankaa kului  68 g. Kukaan lapsenlapsista ei enää ole jaloiltaan pieni. Olihan tässä satsissa neulomista, mutta tänä vuonna sukkien neulominen jakautui hyvin pitkälle aikavälille ja ei ollut niin hermostuttavaa kuin joskus kauheassa kiireessä.
Tässä on osa sukista, koska ohjelman kollaasiin ei mahdu kuin yhdeksän kuvaa.

3 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Hyvin tehty, saat papukaijamerkin.

Puikoillanikin kirjoitti...

Sanoisin, että monta papukaijamerkkiä. Noin monet sukat! Upea suoritus. Hyvä idea tuo, laittaa pieni yllätys sukan sisään. Mitenkä muistaisin tuon?

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina: Kiitos papukaijamerkistä!

Puikollanikin: Kiitos sinullekin! Nuo sukat täytteineen on oikeastaan äitini käyttämä juttu, kun lapsenlapset eivät olleet aikuisia. Äitini muistotilaisuudessa tammikuussa-18 tyttäreni puhui kaikkien lastenlasten puolesta ja mainitsi mm mamman tavan laittaa joululahja-sukkiin karkkia ja ksylitolipurkkaa. Äitini kutoi lapsenlapsille (14 kappaletta) ja sittemmin heidän puolisoilleen ja sitten myös lastenlastenlapsille kirjoneulelapaset ja raitasukat joka joulu. Joku lapsistakin sai, en minä kun kudoin muutenkin.Silloin muistotilaisuudessa lapsenlapsiani tuli viereen ja syliini pyörimään tyttären puheen aikana ja arvasin asian ;"mummi, voisitko tehdä niin kuin mamma, annat sukat jouluna ja karkkia sinne." Siitä asti olen tehnyt näin, tosin lapasia en ole neulonut.Yksi teineistä ilmoitti kesällä joululahjatoiveenaan mun kutomat sukat, joissa on karkkia ja rahaa. ;) Helppoa mummille.