sunnuntai, joulukuuta 31, 2023

Vuoden 2023 viimeiset

Vielä vuoden viimeiset valmistuneet neuleet tämän vuoden viimeiseen postaukseen.  Hame on aloitettu alkuvuonna ja kesän se lepäili projektipussissaan. Useampi työ on mennyt ohitse mm. Toivo-huivi ja yhden ja toisen lapsenlapsen puserot ja tyttären ja miniän puserot. Minulla on useampi lempiväri ja oranssi on yksi niistä. Pyllyttimiä on neulottu jo aika kauan, mutta itse tarvitsin oikeasti hameen kipeitä jalkojani lämmittämään. Eilen tämä valmistui ja tänään on ollut päällä.

Lankana on Marcus Company 8-ply sukkalanka värissä syksy ja toisena Zauberball Stärke  Schokoladen seite. Viime mainittu lanka on vähän ohuempi kuin oranssi lanka, mutta ei haittaa. Lanka on kohoneuleena  eli aina oikein neuleena. Ohjeena on Lanesplitter ja se on ilmaisohje Ravelrystä. Yläkuvassa värit on oikeammat. Yritin ottaa itse kuvaa ja ei onnistunut. Onneksi yksi lapsenlapsista otti kuvan. Hame aloitetaan yhdestä kulmasta ja lisätään molemmissa sivuissa, kunnes on saavutettu sopiva korkeus ja sitten neulotaan suora osuus (toisessa sivussa levennetään ja toisessa kavennetaan) ja lopuksi kavennetaan mol.puolin. Saadaan suorkaide ja sitten yhdistämisen jälkeen vyötärön resori on vuorossa. Lankaa kului 362 g.


 Joululahjalangoista ekat sukat on jo valmiina. Lanka on Socki -lankaa, jota en aikaisemmin ole neulonut. Tein naisten koon, 12 s/puikko ja 3,5 mm puikoilla.Tulee eri näköiset sukat, kun väriraportti on pitkä. Minun on kuulemma hyvä oppia sietämään tällaisia sukkiakin.  Kyllä ne pariksi tajuaa. Kulutus  92 g.

 Olli-langasta harmaana ja 7V-langan vaalean sinisen jämistä miesten sukat valmistuivat myös nopeasti 3,5 mm puikoilla.  Lankaa kului 117 g. 

 

 Lunta oli noin 40 cm, vähän laskenut lumen määrä. Hiihtäjät ovat päässeet hiihtämään. Latupohjissa on riittävästi lunta. Ensi viikoksi on kai luvattu kunnon pakkasia.  Astmaatikkona on mieluummin sisällä.


Hennosti hipaisevat toisiaan, 

mennyt ja huominen.

Mennyt muistaa eiliset.

 Myös kyyneleet, mutta ei niitä

muistelemaan jää. Kaikki koettu on aitoa elämää.

 

Huominen haluaisi nähdä kauemmas,

vaikka tietää sen olevan mahdoton.

Tietää, että kaikki tärkeä,

kaikki, juuri tässä hetkessä on.

 

Hennosti hipaisevat, mennyt ja huominen.

Kiittävät toisiaan. Ojentavat yhdessä

sinulle valoa. Lähde vain.

Lähde luottavaisesti kulkemaan.

                 Mietteitä maalta,Instagramista


Ihanaa, levollista uutta vuotta!

7 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Hame näyttää mielenkiintoiselta :) Kivaa uutta vuotta sinulle!

KristiinaS kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Sinulle Iso Gnu, ja sille Pikku Gnulle myös eli koko porukallesi.

Tuo hamehan onkin oikein kivan näköinen. Otan heti ohjeen talteen. Kalenteriminivyyhdeistähän tuollaisen voisi neuloa. Vai mitä oot mieltä?

Mulla on monta vyyhtiä mistä valita ns. päälanka. Kaikki on kyllä ohuita mutta ei kai se haittaa jos hame on ohuempi, lämmittää se kuitenkin enkä ole mikään vilukissa.

Kaikkea hyvää ja ennenkaikkea terveyttä tähän vuoteen 2024.

Iso Gnu kirjoitti...

Maarit: Kiitos!

Kristiina:Kiitos uuden vuoden toivotuksista! Koko Gnu-klaani on ollut Keski-Suomen lumisista maisemista nauttimassa ja mummin sapuskoistakin.;)

Varmaan voi hyvin neuloa ohuemmastakin langasta ja tuo Zauberball on ohutta. Merinosukkis on ehkä liian "periksi antavaa", tavan sukkalangat on hyviä. Mä palelen aina, eikä ole kilpirauhasen vajaatoimintaa ja siksi mule sopii paksumpikin :).

Anonyymi kirjoitti...

Kiva hame, vinoraidat joustanevat sopivasti, valmistui mukavasti ennen pakkasia. T Saukkis

Puikoillanikin kirjoitti...

Kaunis ja erikoinen hame ja aivan ihastuttavan värinen. Eipä tule toista samanlaista vastaan. Hyvää alkanutta vuotta sinulle. Pysy sisällä - ainakin meillä on tänään ollut -17 astetta ja muualla tiedän olleen paljon enemmän.

Susu kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta 2024! Just taisin laittaa omaan blogiini otsikoksi ihan saman ku täällä ;) Kiva hamonen ja kiitos ohjeesta. Sitä vois käyttää muihinkin kohteisiin. Sukat saa olaa "eripaisia" se on vaan hauskaa!

Iso Gnu kirjoitti...

Saukkis; Kiitos! Kerrankin osui kohdalleen valmistuminen.

Puikollanikin:Kiitos! Aika reippaan värinen hame on. Sisällä olen ihan mielelläni , meillä oli n 25 astetta pakkasta.

Susu: Kiitos! Hyvä otsikko! ;)
Kivan tuntuinen päällä tuo hame ja sopivasti koville pakkasille. Saman tyyppinen on S Westin huivi Botanic shawl. Mietin kyllä kolmiohuivin tekoa takin alle samalla systeemilla.
Tulee eriparisia sukkia, kun sain tyttäreltä 400 g ko lankaa.