maanantaina, elokuuta 19, 2024

Hermolevon tarve

Eilen iltapäivällä istuin sekä harmistuneena että helpottuneena kakkoskodin parvekkeella kahvilla Muumimamman kanssa. Tänään palattiin kaiken kaikkiaan hyvältä viikonloppumatkalta kotiin. Nukuin melkein koko matkan autossa eli siis muutaman tunnin ja tinnitus on ihan hyvä korvissa nyt niskojen takia.

Olen neulonut lapsenlapselle mustaa puseroa pitkään. Aloitin sen    ja mustan neulominen on aika tuskallista näillä vuosikymmenillä ja leikatuilla silmillä. Se vielä onnistui, mutta kuvion silmukoiminen eteen ja taakse vei kyllä pinnani joustavuuden ihan loppuun. Siitä sitten myöhemmin. Pusero on valmis ja kuviot on silmukoitu. Pusero on saajallaan ja kuvia ja tekstiä siis joskus myöhemmin.


Tämän "reikäneule"puseron ajattelin nopeasti neuloa yhdelle lapselle. Mitä vielä? Olen varmaan kolmeen kertaan neulonut langat ja ei onnistu kaiken maailman mallitilkuista huolimatta. Ehdin epäillä jo neuletaitoni hävinneen ja dementian alkavan. Miettinyt  ja pohtinut, mistä mättää. No, eilen tytär kysyi olenko katsonut Novitan sivuilta onko siinä virhe. En tietysti- itseään sitä aina ekaksi epäilee. Ohjeesta PUUTTUI kaksi kerrosta! Mä en ole tyhmä. Mutta neljäs kerta toden sanoo, kun jaksan ruveta uudelleen neulomaan. Harmittaa, ottaa päästä, harmittaa myös oma tyhmyys, kun ei osannut epäillä virhettä. Eka kerran tällainen sattui. Täällä nyt jahkaillaan , milloin uskaltaisi tarttua neuleeseen uudelleen. Vaiko pitäisikö neuloa muutamat sukat välillä. Tällaista tällä kertaa!


 

7 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Täytyy sanoa, että en olisi minäkään osannut ensin epäillä ohjetta. Sisukkaasti olet yrittänyt monta kertaa. Upean värinen siitä on tulossa ja varmaan saaja tykkään.

Maarit kirjoitti...

Välitöitä eli sukkia väliin, ne aina palauttaa neuleinnon purkamisen jälkeen. Ei sitä kyllä tajua katsoa onko ohjeessa virhe vaikka niitä on ilmeisesti jonkin verran Novitan malleissa.

Iso Gnu kirjoitti...

Puikollanikin:Hyvä, etten ole ainoa "hyväuskoinen". Sisukas olen, joskus esinaiseni sanoi,että lyön päätäni harmaaseen kiveen, kunnes se halkeaa. No, tiedä häntäkään.
Saaja oli halukas saamaan neuleen kaiken jälkeen, että yritän sitä vielä.

Maarit: Yhdet sukat jo valmistui. :) Puseroon tartuin nyt, kun teams-palaverissa. Ilmeisesti niitä virheitä on, kun tytär osasi heti epäillä. Olen varmaan neulonut hyvin vähän Novitan ohjeilla.

punaPaula kirjoitti...

Purkaminen harmittaa aina, oli sitten neule tai ompelus. Ja mitä enemmän yrittää, sitä varmemmin tulee purettavaa, olen huomannut - usein se yksi purkukerta kun ei vaan tunnu riittävän.
Välityö auttaa hermojen lepuuttamisessa. :)

KristiinaS kirjoitti...

Virheet on viheliäisiä. Mä kerran laskin moneen, moneen kertaan silmukat ja lopuksi ääneen luin ja silloin se ohjeen virhe paljastui. Tanakele ku otti päähän. Kun nyt helteet alkaa hellittää niin ehkä mäkin saan puikot käteen ja neule edityisi, haluan sen villatakin valmiiksi mutta ei vaan edisty itsekseen tuossa korissaan.

Kutookutoo kirjoitti...

Ottaisipa minuakin päähän tuo ohjeen virhe. Joskus on niin käynyt, ja harmitti niin paljon että purkuun meni enkä enää yrittänyt, ärsytti sen verran paljon se että ohje oli väärin. Onneksi olet sinnikkäämpi, sillä reikäneule näyttää kauniilta. Odotan myös mielenkiinnolla millainen musta pusero on.

Iso Gnu kirjoitti...

punaPaula: välityöt on aina tarpeen. Taas tänään purin pari kerrosta. Neulomiseen ja ainakin pitsineuleisiin mun pitää keskittyä, vaikka olisi kuinka yksinkertaisia.

Kristiina: Virheet on inhottavia. Mä luen väärin välillä, välillä vaan ymmärrän väärin ja välillä olen eri mieltä ohjeen kanssa. Tauot on ihan hyviä, sitten taas on kiva neuloa. Sulla on ollut nyt kivoja retkiä ja niistä on ollut kiva lukea.
Mun oikeasti pitäisi neuloa sukkia, joulu lähestyy ja pikkuveli (kohta 60) ja vaimonsakin tilasi sukat. Perussukkia neulon kyllä ihan mielelläni.

Kutookutoo: Päähän on ottanut, nyt alkaa helpottaa,kun pusero on edennyt. Tänä iltana purin vain pari kerrosta, jotka tein eilen jutellen vieraiden kanssa. Musta pusero on vielä kuvaamatta. laitan heti, kun saat kuvat itdelleni puserosta.