lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Tampereelle pimeydessä ja sumun keskellä

No, siellähän tänään minäkin olin missä muutama muukin oli viettämässä marraskuun synkkää ja sumuista päivää eli Tampereella ja Pirkka-hallissa. Poislähtiessä ei meinattu löytää bussiakaan kymmenien bussien joukosta, mutta lopulta kohtaaminen onnistui. Loppu hyvin, rahat hupenivat ja korttikin vinkui. Päivän kruunasi yhden blogi-ystävän näkeminen.

Tuossa kasassa on osa ostoksista, kun kaikkia ei voi paljastaa ennen jouluaattoa. Kuvassa ei ole huovutettua punaista grafiitinharmaalla kuvioitua jakkua, jonka ostin itselleni. Jakku istui päälle ja on sopiva rennomman pukeutumisen ja jakkupuvun välillä. On lämmin ja tuntuu siltä, että siitä tulee yksi lempivaatteista. Niin jokuhan sen on tehnyt - Naturelli Verstas , Riihimäki.
Globe Hopen myyntipisteestä ostin joululahjoja ja niitä en esittele. Niin sitten vielä ostin mökille aittaan sopivat "ryijypalat" eli kolmiomaisia jäännöspaloja nukkamatosta ja niistä saa kolme ryijypalaa. Ei haittaa, käykö talven aikaan mökillä vierailulla rosvot, hiiret vai kosteus homeineen. Kun kyllästyy, niin heittää roskikseen.Sitten vielä jotain muutakin, josta ei vielä.
Kuvassa on kaikenlaista tilpehööriä ja lankoja. Ostin kunnon huovutetut pohjalliset talvikenkiin, hahtuvalankaa, numero 6-sukkapuikot, T-neuloja, On linen sukkalankoja, On Line Tessa villalankaa, joulukortteja (MLL:n hyväksi Anu Pylsyn suunnittelemia), helmiä tähtiin, heijastimia, piparkakkumuotteja ja käsinherättyjä villalankoja ainaskin. Kaikesta ei voi kertoa mitä tekee, koska a) tulee joululahja b) muu lahjus c) emäntä ei vielä tiedä, mitä tulee d) sitä muutetaan taas suunnitelmia kertaa yksi ja kaksi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli tosi kiva tavata :)!
Löysin vielä niitä pitkiä puikkojakin vinkin perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania juttuja olet löytänyt.
Tuon Naturelli verstaan nimeä olen miettinyt pitkään, kun asun tässä Riihimäen kupeessa ja tykkään niiden vaatteista, mutta niitä on melkein vain messuilla. Hyvä kun sen nyt sain mieleeni.

Anonyymi kirjoitti...

Vau, mitkä löydökset! Innolla odotan myös niitä pukinkonttiin suuntaavia juttuja, eiköhän niistä jokunen pääsy tällekin pikkuneulojalle..;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania löytöjä sinullakin! Joo, itseasiassa Satu U:n ja Johannan kanssa (törmäsimme ja tunnistimme) mietittiin ihan samaa, pitäisi olla joku esim. langanpätkänippu-rintamerkki tai joku josta tietäisi, että tuoki on bloggaaja ja uskaltaisi lähestyä.... Hitsi, ensi vuotta varten on tehtävä jotain...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkavaa viikoa ja tsemppppp siihen remppaan!

Anonyymi kirjoitti...

Nyyh..kaikki kertovat messuista ja näyttävät ihania ostoksiaan.No,aina ei pääse mukaan.Lankoja on kyllä löytynyt lähempääkin melkein jo liian kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

kyllä harmittaa, kun en päässyt messuille, kun lukee näitä messujuttuja. Nooo olihan yksi mummo vähemmän tönimästä :) Paljon olit löytänyt ostettavaa.