sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Sukkia ja Lankahamsterit -07 avattu


Omat sukkani sain valmiiksi 31.1.07 ja nyt kuvat. Niitä tikuteltiin pitkään tammikuun aikana ja eivät siis ole mukana hamsterikuun jutuissa. Sukat ovat aivan perussukat vahvistettuine kantapäineen ja sädekavennuksineen. Lanka on tosi riittoisaa, vain 60 g kului. Sukat ovat ihanat jalassa! Olen ehtinyt jo testaamaankin.

Lanka: Regia Stretch Color
Puikot:2.5 mm bambut
Kulutus:60 g
Edit: Langassa on tosiaan stretsiä. Koostumus on 70 % villaa, 23 % polyamidia ja 7 % polyesteria (Elité) --auf deutsch: durch hoch-elastische Elité-Faser --in English:with highly elastic Elité fibers.





Hamsterikuukausi on lähtenyt nihkeästi käyntiin. Olen aloittanut slipoveria itselleni, mutta kuutosen pyöröt ovat jossakin kätkössä joko keskeneräisessä neuleessa tai tallessa jossakin laatikossa. Olen niin tottunut vuoden aikana pyöröpuikkoihin, että tavallisilla pitkillä puikoilla neulominen on hankalaa. Eli siis se on kunnolla kesken, kunnes ehdin kauppaan ja ostan uudet pyöröpuikot. Sitten aloitin "matkasukat" vanhalla tutulla pitsineuleella, siis nekin kesken. Yhdet sukat on tehty lapselle. Koko on 26. Näillä sukilla korkkaan hamsterikuukauteni auki.


Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot: tavan 3,5 mm
Kulutus: 45 g

6 kommenttia:

uhoava gnu kirjoitti...

Mullakin tuo Regia odottaa hyllyssä, vaikuttaa ihanalta langalta. Sukkasi ovat kauniit, värit olivat luonnossa vielä vähän pehmeämmät?

Lapsen sukat on mukava aloitustyö. Mulla on miehen sukat kantapäätä vaille valmiit ja aloitin tekemään huopatossuja virolaisesta hahtuvasta. Kuvia varmaan tänään, jos vaikka sais ne kantapäät tehtyä..;)

Anonyymi kirjoitti...

Pyöräpuikoilla on tosiaan helpompi kutoa kuin pitkillä puikoilla, ne tökkii aina joka paikkaan. Käytän pitkiä puikkoja yleensä vain silmukoiden luomiseen. Olen myös huomannut, että hartiat saa paremmin rentoutettua pyöröpuikoilla kutoessa.

Anonyymi kirjoitti...

En voisi enää kutoa pitkillä puikoilla, olen jopa harkinnut niiden myymistä.... Sukat näyttävät ihan tiikereiltä!

joko kirjoitti...

kauniit värit sukissa! onko niissä muutenkin stretsiä kuin nimessä?

Helmis kirjoitti...

Mäkin haluaisin itelleni slipoverin, mutta en jaksais millään alkaa säätämistä. Ohjeita on mut ei niihin mätsääviä lankoja ja just se säätäminen on niin rassaavaa. Silti huomaan tekeväni sitä yhtä mittaa :).

Tsemppiä hamsterointiin, hyvä puoli kiireessä on kai ainakin se, ettei ehdi lankakuppoihin :).

Anonyymi kirjoitti...

Poikkesin taas ja nyt toivon,että kommenttini menee läpi.Viimeksi kone ei suoistunut yhteistyöhön.Kivat sukat olet tikutellut.Hyvää alkanutta viikkoa.