perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Ufo --> fufo, I hope so

Aika keko niitä olikin. Muistelin, että olisi ollut vielä miehen villatakki (ilman napituslistoja muuten kasassa) vuosimallia -76. Ilmeisesti se lanka on joutunut parempaan käyttöön. Vasemmalla näkyvä virkattu pitsiverho 3/4 tehtynä ja ajateltuna eka asunnon parvekkeen oveen 70-luvulla. Tarpeet muuttuivat ja siellä se on kesken edelleen. Järkyttävän punainen intarsianeule on 80-luvulla aloitettu villatakki ystävälle (ei lainkaan mun värejä) ja oli niin järkyttävän värinen ja se jäi kesken... Ei ole oikeastaan enää ufo, kun on vain takakappale jäljellä. Langat ovat siitäkin saaneet parempaa käyttöä. Vähän pilkottaa vasemmalla ylhäällä raitaneule, joka oli järkyttävän iso ja sitä me olemme Uhoavan kanssa tuhonneet eli käyttäneet sukkiin yms. Ei siis oikeastaan ufo sekään. Minulla on huomattavasti vähemmän kuin Uhoavalla Gnulla ufoja -minun on vain työläämpiä. Puseroita on useampi. Mökillä on pari työtä ja toivottavsti niitä ei putkahda enää mistään esiin.

Neuleet:
Pinkki intarsianeule PURETTU
Vihreä Sandnesin Alpacasta villatakki -yksi hiha vasta tehty ja tuorein ja edes vielä ufo. Mutta niin kivaa lankaa neuloa, että pelkään sen syrjäyttävän ufoja.
Ruskea toppi -suurimmaksi osaksi neulottu-, kokoamatta VALMIS
Vihreä silkkivilla-villatakki 90-luvun lopulta (takakpl,1 etukpl ja yksi hiha tehty)
Vihreä palmikkoresorinen lyhythihainen pusero -kesken, puranko ja uusi malli?
Meleerattu vihreä puuvillapusero, aloitettu, mutta takakpl ok, etukpl pitää muuttaa.
Yhdet villasukat ohuesta langasta kesken(toista sukkaa aloitettu) VALMIS
Toiset villasukat ohuesta langasta kesken mökillä (eka menossa) VALMIS
Pitsitossu jollain vanhalla SK:n ohjeella (eka loppukerroksilla ja lehti=ohje kateissa)
Paksu pätkärääkätty villapusero mökille (etukpl melkein valmis)
Aloitettu ohuen ohuesta käsinvärjätystä mohairista huivi -alkutekijöissä
Turkoosi toppi viimekesältä -jokin tökkii ja se menee purkuun. PURETTU
Kaffe Fasset tyyppinen pusero aloitettu joskus vuonna 1 ja 2 jollekin tytöistä-puseroa ei tule, mutta jotain muuta: tyyny, pannulappuja, pannumyssy???
Silkkivillasta solmio-puoliväli
Pirkka-langan jämistä lapanen- purkuun varmaankin

Virkkaukset:
Pusero MandarinPetit-aloitettu viime kesänä. Se pitää tehdä -Uhoava odottaa sen valmistumista.
Patalappu, viimeistelyä vaille valmis VALMIS
Oviverho kalalangasta -olikohan jollakin lapsista parvekkeen ovessa ikkuna ja onko sellaiselle käyttöä? Purkuun??
Torkkupeitto langanjämistä--ei oikeastaan ufo, kun se on tarkoitus saada valmiiksi kaiken maailman langanlopuilla vuosien varrella.
Tyyny puuvillalangan jämistä (kukat keskellä) mökille vähitellen.

Kanavatyöt:
Koivikko-työ -aloitettu reilu vuosi sitten (mökillä tylsille hetkille, joita on tosi vähä)

Onhan näitä vähemmän kuin Uhoavalla, mutta 21 kpl! Jospa tässä kuitenkin jotain saisi tehtyä, vaikka työtahti on tiukka juhannukseen asti ja sitten on vähän muuta innostaavaa. Jos kaikki tekisi, niin se olis kolme juttua viikossa ja se on liikaa. Tavoite: 1/viikko on jo aika tiukanpuoleinen. Tavoite pitää olla korkealla- jos ei ole tavoitteita, niin paljon ei saa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, että gnu-suku on kanssani sama ufojen keräilijä -heimoa. Pelkäsin jo, että joudun ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni fufoilemaan yli 20 ufolla.

satumh kirjoitti...

olipas niitä ufoja täälläkin. :) tuo torkkupeitto tuossa etualalla näyttää kivalta. :)

uhoava gnu kirjoitti...

Hep! Yksi lapsi ilmoittautuu parvekkeenovi-ikkunalliseksi! Paitsi meillä on kyllä jo verho (itsas lakana) siinä.
On sullakin noita ufoja ihan mukavasti, mutta ovat kyllä isompi töisiä kuin omani.

uhoava gnu kirjoitti...

Eli mittoja tulis tässä:
Korkeus 97,5cm ja leveys 67,5cm.
Ei siis mikään ovi-ikkuna vaan ihan ikkuna ovessa..hmm..

MysteryKnitter kirjoitti...

On siinä iso kasa! Ja kanavatöitä...Voi pojat kun tietäisit! Hirvee lista tehtävänä! Okei, okei, joitakin on saatu jo kehystykseen ja uusiin koteihin, mutta vielä on pitkä matka nollaan. Ja sinne nollaan minä haluaisn kovin päästä.