lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Sukat orrella

Kiirettä on pitänyt ja on jaksanut tehdä vain aivottomia käsitöitä junamatkoilla ja iltaisin töiden vastapainona. Ajatukset ovat saaneet lennellä mihin ovat halunneet mennä. No, tänään mökillä päätellessä huomasin, että vihreäraitaisissa sukissa yksi vihreä raita on kerrosta matalampi kuin muut. "Viisas ei virka, ja hullu ei huomaa" sanoo vanha sananlaskukin.
Kaunista on keväisessä , raikkaassa viherryksessä.
Harmaat raitasukat ovat naisten kokoa ja siniraitaiset ovat menossa huomenna nuorelle, reippaalle naiselle valmistumisjuhlaan. Toiset jäävät jemmaan ja päätynevät hyväntekeväisyyteen. Pienet, siniset ovat lapsen sukat.
Minulla on menossa Seitsemän veljestä tuhoamisoperaatio eli tarkoitus on saada KAIKKI Seiska Veikat mahtumaan samaan isoon muoviseen säilytyslaatikkoon. Eli jämälankakuukausi vaan jatkuu...Oikeasti on kyllä samanaikaisesti muutama muu projektikin menossa, ehkä kesällä saa valmiiksi jotakin muutakin kuin sukkia.
Jämälankapipon ohje on mennyt Ullaan ja katsotaan tuleeko se siellä. Mutta minusta oli aivan kamalaa tehdä ohjetta ja saada siitä sellaista, että jollakin muulla olisi mahdollisuus ymmärtää.

Malli: perinteinen
Koko: 2 x nainen ja 1 x 23-24
Lanka: 7V
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: yhteensä 230 g

P.S Noro -jakku on aivan ihana ja paranee vain pidossa! Lempijakkuni se on nyt ja täytyy varmaan ruveta säästelemään, ettei kulu. Ostajakin on tiedossa, kun kyllästyn siihen.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Arvonnan tulos ja muutakin valmista

Arvonta on suoritettu!
Ennen kaikkea oli ihana lukea kaikkien tervehdyksiä ja kaikille lämpimät kiitokset! Kaikista blogilistan sotkuista lähipäivinä monet löysivät tiensä blogiini.

Arvottiin Onnettaren läsnäollessa kaksi ja kummallakaan ei ollut yhteystietoja. 1. Nna (siis nyt Sinulle selvisi tämä Uhoavan ja minun sukulaisuus; kiva) ja 2. Katja (kiva kun olit kutonut suvun sukkamallilla) Molemmat voisitteko ystävällisesti lähettää yhteystietonne osoitteella isognu at yahoo piste com.

Oli tosi kiva saada kommentteja ja kuulla vanhoista tutuista ja tutustua uusiin blogeihin. Teija olen samaa mieltä, että koliikkivauvan kanssa olisi ollut ihana lukea blogeja. Itse aikanaan yhtä pitäesssäni iltaöitä sylissä luin viihdekirjoja,dekkareita, jotka eivät vaatineet huomattavaa keskittymistä. Netistä ja blogeista tuskin olin kuullutkaan.




Viime viikonloppuna mökillä neuloin sukkia Seitsemän veljestä loppulangoista ja viimeistelin viikolla. Oli muutama lanka pääteltävänä. Noro-jakun lopuista tein huivin ja neuloin pitkältä sivulta käsin ja tein välillä kerroksen pidennettyjä silmukoita. Aloituskerros on jkv tiukka ja samoin päättelykerros, joten huivista tuli kiemurteleva. Molemmat kerrokset olisi pitänyt tuolla tavalla neulottuna olla erityisen ja poikkeavan löysät, jos olisi halunnut suoran huivin. Mutta se on sopiva kaulahuivi entisen Noro-huivini tilalle, jonka joku löysi ja korjasi itselleen. Olisin toivonut, että löytäjä olisi jättänyt ravintolaan, jotta olisin saanut sen takaisin.

Sukat:
Seitsemän veljestä
Koko: naine ja lapsi
Kulutus: yhteensä 145 g

Huivi Noro silk Gaden-kerän loppuja 70g verran


Jakku on ollut pari kertaa päälläni ja nyt illan saavuttua vasta joku ehti kuvaamaan. Edelleen olen tosi tyytväinen jakkuuni.

maanantaina, toukokuuta 05, 2008

2 vuotta bloggailtu


Nyt ei ole neulekuvia, vaan kuva mökiltä viikonlopulta. Kaunista ja lämmintä oli, paitsi vesi. Päivällä auringossa veden lämpö kipusi jo +8 asteeseen laskeakseen illalla +6 asteeseen. Odotellaan juhannusta, jos silloin voisi uida.

050506 perjantai-iltana alkoi bloggaus. Olin lueskellut pidempään blogeja ja mielinyt itsekin laittaa muistiin kuvia töistäni. Sukkia oli muutama pari eka postauksessa ja lempirunoilijani Helena Anhavan runosta osa - tämä langansyöjä ja -hamstraaja jne.
Tekninen tukeni eli Uhoava Gnu auttoi alkuun ja matkan varrella on autellut kaukaakin maailmalta äiti-parkaa tietokoneen kanssa. Tietokoneeni kanssa toimin vähän kuin auton kanssa; osaan ajaa, mutta jos ei toimi, niin aina tarvitsen apua. Siis kiitos tekninen tukeni ja turvani!

Kaikenlaista on tullut tehtyä kahden vuoden aikana valmiiksi (jopa 30-v takaisia ufoja viimeistelty) ja paljon on kesken odotellen inspiraatioita tai fufoilun deadlineja.Jämäkuukausi oli tänä vuonna. Mitään koloja ei lankavarastoihini tullut, vaikka kilon verran tikutin. Onneksi ei ole yksin tämän kaiken langasta "hulluksi tulemisen" kanssa, vaan löytyy muitakin, joilla on lankaa yli oman tarpeen, keskeneräisiä töitä ja uusia ideoita ja pitkiä to-do-listoja ja uusia ja uusia aloitettuja töitä. Ajatukset kulkevat nopeammin kuin kädet!

Pitkän johdannon jälkeen:
On varmaankin 2-v- synttäriarvonnan aika! Ainakin kaksi lausetta pitää kirjoittaa kaksi - vuotiaalle osallistuessasi arvontaan!

perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Noro-jakkuni valmis

Noro Silk Garden-jakkuni jäi kesken helmikuussa kun lanka loppui kesken. Kesti jonkun aikaa ennen kuin tilatut uudet kerät saapuivat. Sitten tuli jämäkuu ja muut työt jättivät jakkuni jalkoihinsa. Nyt eilen viimeistelin eli neuloin kaula-aukon kaitaleen ja yhdistin kappaleet. Se on aivan ihana jakku. Noro Silk garden on "käsintehtyä" lankaa. Väriraidat vähän vaihtelevat, langan paksuus vaihtelee ja se tekee siitä niin eläväpintaisen langan. Harmittavinta oli, että ainakin näissä kerissä oli solmuja ja väri vaihtui jyrkästi. Neuroottisesti jos haluaa raidat täsmäämään, niin ei onnistu. Mutta minusta tämä on kaunis. Toivottavasti voin laittaa jonkun kuvan myöhemmin jakku päällä, koska se näkyy paremmin. Ei ole kuvaajaa mailla halmeilla nyt. Saatte tyytyä terassilla otettuun kuvaan.

Malli: Moda 1/2008 "Ruudullinen jakku"
Lanka: Noro Silk Garden (45% Silkki, 45% Mohair,
10% Villa)
Puikot: 4,5 mm Addi ja KnitPick´s pyöröt
Kulutus 500 g