Lomahulluttelu senkun vain jatkuu. Alkuviikko maanantaista torstaihin vierähti Länsi-Suomessa ja helteessä. Käväistiin yksi yönseutu Turussa ja viivyttiin vähän kauemmin Porissa. Turussa pyörittiin porukalla pidempäänkin
Luostarinmäellä käsityöläismuseon alueella, oli aika monta työnäytöstä myös tuona päivänä. Haarukkapitsin tekoa katselin kiinnostuneena ja sormia alkoi syyhyttää ja siinä samalla keksin käyttöä kaiken maailman langoilleni. Heti meinasin aloitella, mutta olen unohtanut ostaa "haarukan" kauppareissuillani. Voisin tuota itselle uutta tapaa kokeilla tämän kesälomahullutuksen aikana. Jotain pitää keksiä yhäti vain kasvaville lankavarastoilleni. Ne eivät ole mitenkään huvenneet, vaan kasvaneet kesän aikana! Talvella ei ehdi lankakauppoihin kuten nyt lomalla.
Viikon aikana valmistuivat kahdet sukat. Edellisessä postauksessa jo aloitetutut ruskeat miesten sukat ja n. 1-vuotiaan sukat. Ruskea, helposti neuloutuva sukkalanka on
Titityystä.
Turussa eksyin (=katsoin osoitteen Turun esitteestä) kävelyllä
Lankabaariin ja tarkoitus oli ostaa pyöröpuikot. Eksyihän kassiin muutakin kuten nappeja, liukueste-liuosta sukkien pohjaan sekä lankaa ja lankaa. Molemmat pääsivät puikoille heti, kun nyt voin aloitella käsitöitä ihan solkenaan. Lapsen sukkalanka on minulle uusi tuttavuus; maissilanka (82 %), jossa on mukana elastista nylonia (18 %). Sukista tuli hyvin joustavat. Lanka ei ole niitä mukavimpia neulottavia. Se tuntuu jotenkin akryyliselta olematta sitä, mutta pahin on sen löysäkierteisyys. Tärkeintä on, kuitenkin, että saaja näytti pitävän sukistaan maisteltuaan niitä.
Malli: perusukka, miesten napakka koko,60sLanka: Admiral ( villa 75 % , villa 25 %)Puikot : 2,5 mm bambutKulutus: 70 gLapsen sukat:Malli: 44 s, sädekavennus pitkästä aikaaLanka: CPY MaizyPuikot: 2,25 Knit Pick´sKulutus: 30 gAloituksia oli taas viisi tälläkin viikolla. Aloittaminen on helpompaa kuin valmiiksi saaminen. Ei sitä nyt koko lomaa voi vain neuloa, on muutakin hommaa.
1. Vauvan/lapsen peitteen tein viime kesänä voittona saamistani Samos-langoista yhdistettynä Mandarin Petit-lankaan ja nyt aloittelin samantyyppistä peitettä toiseen perheeseen.
2. Tiettyjä tiskiliinoja olen katsellut eri blogeissa ja sellainen hyppäsi puikoille eilen illalla ja nyt valmistui, mutta päättelemättä vielä eli siis kesken.
Helmis teki alkukesällä näitä liinoja useamman. Englanninkielinen ohje näyttää heprealta, mutta kun käy Ullaneuleen
sanastosta hakemassa apua, niin jopa kaikki on selvää.
3. Edellä esitetyt lapsen sukat maissilangasta.
4. Samaisesta langasta aloitettu junasukat, jotka kohta osaan tehdä unissani.
5. Aivan uudesta tuttavuudesta, ihanaisen pehmeästä langasta aloitin itselleni yösukkia. Niistä lisää sitten, kun valmistuvat ennen talven viimoja.