sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2010

Väliaikatiedotus

KYH-tempaus on vauhdissa ja jotakin on saatu aikaiseksi. Kaksi työtä odottelee jos joku päättelisi työt. Eilisen ja tämän työ on vielä aloittamatta, mutta eiköhän nuo illan aikana tule aloitetuksi. Sukkavoittoista vielä niukasti on ja säilyneekin. Valmiista töistä kuvia, kun on viimeisteltykin.
Täytyy lähteä tästä nostamaan työt koriin ja hyllyille pois sohvalta, ettei kukaan istu päälle vahingossa. Kuvaaminen oli helpompaa sisällä sohvalla, ei tarvinnut kauas nostella.

Olin ihan unohtaa yhden pikkutyön eli hiljaisen vahtikoiramme Boriksen uudenuutukaisen huivin. Kesällä hän ei ehkä tarvitsisi, mutta edellinen huivi oli aika nokittu ja roskikseen kelpaavaa kamaa. Pikkulintujen poikasilla on kait ollut tänä vuonna kunnon pehmusteet pesässään -luulisin huivin muuttuneesta näöstä päätellen. Nyt uudessa on 80-luvun pinkkiä Cottonellaa ja jotain efektilankaa pituussuunnassa neulottuna.
Kulutus 20 g.



2 kommenttia:

Inkeri kirjoitti...

Sinulla on jo hyvässä mallissa KYH-työt. Itse olen jäljessä aloituksissa muutaman päivän.

Worsted Knitt kirjoitti...

Noin paljon sukkia! Tosi upeita vielä. Tsemppiä KYHiin!