torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee

Vanhempieni luona törmää silloin tällöin vanhoihin käsitöihini. Oli pakko kuvata niitä ja muistella vanhoja kaikesta huolimatta.

Tuo ruusukuvio on pienen neliskulmaisen pellavaliinan yhdessä nurkassa. Muistelen pisteelleni sitä joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten. Äiti on varmaankin saanut sen joksikin lahjaksi syntymäpäivänään tai äitienpäivänä. Kuvio on kaunis vieläkin ja siksi kai liina oli pöydällä useaan kertaan pestynä.

Punatulkut olivat pellavaisen kaitaliinan molemmissa päissä. Liina on tehty todennäköisesti 70-luvun lopulla, jolloin tein samalla mallilla itselleni vihreään pellavaan vastaavan liinan. Sekin on meillä käytösää edelleen jouluna ja alkutalvesta. Molemmat kuviot ovat muistaakseni yhdestä ulkomaisesta ristipistomallikirjasta, jonka mukaan on tehty paljon ja kaikenlaista. Mutta se oli silloin kun näkökyky oli tarkempi. Se kirjanen on jossain tallessa merkkauslankojen kanssa. Siihen aikaan ja vielä 80-luvullakin tein kortteja ristipistoilla paljon: erilaisia joulukortteja, syntymäpäiväkortteja, vauvakortteja, hääkortteja jne.

Kirjailtu kaitaliina joskus todennäköisesti 80-luvun puolella tehty valmiiseen pohjaan. Kuvat saa muuten klikkaamalla isommaksi, jos haluaa vaikka mallia katsoa.

Se näistä muistoista tällä kertaa.

3 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Kauniita, nostalgisia pistelyitä. Miekin luulin, että en enää pysty tekemään ristipistotöitä, mutta sitten tajusin ostaa Tiimarista parilla eurolla tarpeeksi vahvat lukulasit ja a'vot! Johan rupesi Lyyti kirjoittamaan tai tässä tapauksessa kirjomaan!

Matleena kirjoitti...

Hienoja kirjailuja! Vanhoja töitä on mukava katsastaa aika ajoin.

Minäkin muuten käytän tuota Päivikin kikkaa, kun pitää nähdä tarkemmin, siis lukulasit silmälasien päälle. Minulla on myös sellainen suurennuslasi, joka roikkuu nyörillä rinnalla, sitä käytän jos teen pitempään jotain tarkkaa työtä.

intsu kirjoitti...

Kyllä on ihastuttavia kirjailuja!