sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012

Joulukortteja lisää

Ajattelin kyllä tänä viikonloppuna päiväsaikaan kuvata valmiita käsitöitä. Suunnitelmaksi se sitten jäi, kun kaikkea kuvattavaa ei löytynytkään. Viime viikonlopun lapsenlapsien vierailun jälkeen, yksi sarjasta oli joutunut jonnekin. Pienet ihailivat töitäni ja kuljettivat niitä.

Joulukortteja tehtiin Uhoavan kanssa nyt viikonloppuna entisten valmistuneiden lisäksi. Nyt on keittönpöytä täynnä askartelutarvikkeita. Ei muuta kuin siivottava taas kasaan nuo tarvikkeet.  Jossain vaiheessa teen ainakin itse vielä kortteja myyjäisiin. Ensin valmistui sinisiä ja sitten väri muuttui punaiseksi ja joku alkoi vivahtaa turkoosiinkin.
Kuva on huono ja en viitsinyt kuvata pienemmissä ryhmissä, valo ei riitä kunnolla. Näette kuitenkin, että jotain tapahtuu tai ainakin valmistuu. Keskeneräisiä on pilvin pimein, varmaan melkein yhtä monta kuin Raitalampaalla. Ilmoittauduin silti Lapaskuuhun ja aloittelen sitten uusia. Jotkut käden lämmittimet pitäisi näet saada aikaiseksi!

Vanhimman lapsenlapsen korttisaalis tällä kertaa. Kolme on juuri nelivuotiaalle hyvin kerrallaan. Aiemminkin olemme tehneet joulukortteja. Tänään oli mukavampaa touhuta ukin kanssa kuin tehdä kortteja.

1 kommentti:

Hepsi kirjoitti...

Kauniita kortteja!

Sukista tuli 24-25 kokoiset, toivottavasti. Pohjan koko 16 cm.