Monday, November 26, 2012

Keskeneräisten keskellä

Siivosin lankavarastoni lomallani Uhoavan Gnun avustuksella - minä lähinnä siivosin ja hän piti seuraa. Nyt huivilangat, sukkalangat ja muut erilaiset langat ovat järjestyksessä ja osa on lähdössä kirpparille. Uhoava totesikin, että taitaa seuraavalla kerralla lankaa tarvitessaan jättää lankakaupan väliin ja käydä mun varastoilla. Suositeltavaa tuo onkin, sen verran paljon noita lankoja on.
Äitini sanoo joka kerta hänen lankojaan katsoessa, että saat sitten kaikki langat hänen kuoltuaan. No, hänen varastonsa on aika pienet verrattuna minun, tyttärensä, jemmoihin. Uusia lankoja on kuitenkin kiva saada välillä. Muutenkin välillä saan joltakin lankaa, kun tietävät minun neulovan. Lanka tulee langan luo.


Keskeneräisiä on myös jonkin verran ja uusiakin on aloitettu miettien tulevaa joulua. Nyt viime viikon Hesan matkalla oli kaksi uutta työtä mukana ja kesken tietenkin vielä ovat ja senkin jälkeen olen aloittanut uutta. Minua ei haittaa keskeneräiset työt ja aina pitää olla erilaisia töitä jemmassa eri tilanteita varten. Tässä ei ole läheskään kaikki kesken olevat neuleeni. Valmistuvat aikanaan tai tulevat puretuiksi.

4 comments:

ArmiL said...

Oikea asenne, aina pitää olla useampi työ aloitettuna, jos joku alkaa tympiä voi neuloa tai virkata jotain muuta siinä välissä.

Kardemumma said...

Lanka tosiaa tulee langan luo. Välillä luovun jostain kerästä, mutta sitten tilalle uutta. Eihän sinulla nyt kovin montaa kesken ole - jos kaikki ovat tuossa kuvassa.

iso gnu said...

Kiitos Armi: samaa mieltä elämä on muutenkin keskeneräistä. Tulee enemmän tehtyä, kuin on vara valita aina kulloinkin mieluinen työ.

Kardemumma: keskeneräisiä on muutam muukin, mutten viitsinyt laittaa niitä kaikkia. Kaikki eivät todellakaan ole tuossa.

Pirjo-Riitta said...

Piti oikein suurentaa kuva, sinulla on monta niin mukavannäköistä työtä kesken!
Ei lankoja kannata kirpparille viedä, ne voi säästää vaikka lasten askarteluun.. meillä mainakin tytöt on aina vailla jotain langanpätkää..