sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013

Helmikuun töitä


Paljon kaikenlaista on valmistunut ja paljon on myös kesken. On niin kiva kokeilla kaikenlaista. Paljon, paljon on lankoja kotiunut viime viikkoina huusholliin, kasseittain ja jopa pahvilaatikollinenkin. Sinne ne on viety muiden lankojen luo vaatehuoneeseen. Tovi menee ennen kuin ne on neulottu.

Nuorimmalle lapsenlapselle tein ensin Titityyn ohjeella housut ja Titityystä ostetusta langasta ihanan retroilla väreillä; vihreää ja tummaa ruskeaa. Sitten seuraavaksi tein samaiselle pienimmälle vaalean siniset villapöpät Ullaneuleen ohjeella. Valmistuttuaan näyttivät pieniltä, vaikkakin ihan 7 kg :n mukaan tein. Ei muuta kun aloitin seuraavan koon villapöpät. No nyt pienin saanut kolmet housut.


Vihreätä ja ruskeata
Lanka: nimi on jo unohtunut
Kulutus 105 g

Siniset villapöpät
Malli: Ullaneule
Lanka: hahtuva, Pirtin kehräämö
Puikot: 5mm pyöröt ja sukkapuikot
Kulutus: 135 g



Patalappuja on syntynyt vähitellen. Ostin viime vuoden puolella  kirjan patalapuista. Nostalginen kirja. "Patalappuja a´la carte ". Mukava kirja ihan vain selailla ja katsella.
 
Ensimmäinen patalappu syntyi raitalangan lopusta virkkaamalla. Tämä on näistä reilumman kokoinen. kaikki patalaput on Seitsemän veljestä lankojen jämiä.


Toinen patalappu  on samaa värimaailmaa vihreällä terästettynä. Hauskaa pampulavirkkausta. Muistelen 60-luvun alkupuoellea olleen tuollaisia pipoja ja virkanneeni itsekin tuolla mallilla. Ystäväni piti kauan omaa pipoansa.


 Kolmas patalappu  on mustalla ryhditetty patalappu. Tämä on minusta hauskin näistä kolmesta. Mustalla on virkattu ruudukko ja punaisen sävyillä virkattiin pitkän pitkä silmukkarivi, joka sitetn pujotettiin ruudukkoon.




 Kaikki kolme painoivat yhteensä 85 g. Sen verran 7 V-sukkalankojen jämiä kului. Olen ohuista sukkalangoista aloittanut ihan muuta jämätyötä, jonka valmistuminen vie aikaa --ei viikkoja tai kuukausia, luueln että vuosia.

5 kommenttia:

famu kirjoitti...

Kiitos Isognu!Tervetuloa vauvansukkien neulojien joukkoon.Jokainen sukkapari on tervetullut.Yhteyshenkilö olen minä,famu, ja minulle valmiit sukat/sukkia voi lähettää.Takarajaa ajalla ei ole,kun sukkia tarvitaan jatkuvasti.- Sain Sinulta lankapostia kuutisen vuotta sitten,mutta eivätpä olleet yhteystietosi enää tallessa.Eikä taida Sinullakaan minun tietojani enää olla?Jos ei,niin palataan asiaan. - Voi noita ihania villahousuja.Tekisi mieli heti laittaa puikoille.Omat lapsenlapset ovat jo ohittaneet vauvaiän,mutta eteläisen lahden toisella puolella on aivan juuri syntynyt hyvin nuorelle ystävälleni poikavauva.Nuttua juuri väsään lähtemään sinne.

MariL kirjoitti...

Ihania pöksyjä ja hauskoja patalappuja!

Pirena kirjoitti...

Noita villapöksyjä minäkin kehun. Kyllä pysyvät vauvelit lämpiminä vaikka olisi joskus pissakin mennyt ohi vaipan. Patalaputkin on kauniita, mutta raskiiko noita muualla pitää kuin seinällä koristeena.

Matleena kirjoitti...

Voi miten söpöjä pöksyjä olet tehnyt nuorimmalle! Ja niin kauniin värisiä patalappuja.

Osakainen kirjoitti...

Ihania ovat vauvapöksyt.
Miten sinä tuon langankulutuksen mittaat? Se vaikuttaa niin mukavalta.
Sinulle olisi vaihtoehdot nyt valmiina tuolla blogissani.