sunnuntaina, toukokuuta 11, 2014

1 + 2 + 3 + 4 = 10

Neulonut olen ja jopa virkannut. Virkkaaminen ei ole oikein ominta hommaa. Valmistakin on tullut ja keskeneräisiäkin on luten aina. Kuvaaminen on jäänyt kaiken touhun ohella ja ennen muuta kuitenkin bloggaaminen. Tänään sateisen äitienpäivän kunniaksi kuvasin terassilla ja sitten olenkin tapellut tämän tietokoneen kanssa. Lopulta sain kuvat talletettua .


Valmiiden töiden kasa esiteltäväksi ja maailmalle eteenpäin lähetettäväksi. Olen tuhonnut tai oikeammin muuttanut lankakerien muotoa . Nyt käsittelyssä on ollut pääsääntöisesti Novitan Wool. Viime bloggauksen peittoon sain käytettyä Seitsemän veljestä lankaa ihan 1800 g. Lämmin kiitos kaikille kommentoijille! Olen sitä itsekin ihastellut edelleen ja koeajanut päiväunilla. Ihanan lämmin ja värikäs!


Toukkapussi valmistui jollakin netin ohjeella joku aika sitten lankana Seitsemän veljestä. kuvassa näyttää kuin huppu olisi irrallinen, mutta ei ole. Mallinukkeni oli vain liian pieni tähän toukkapussiin, mutta 50 senttiselle vauvalle on varmaan passeli. Tämäkin matkaa maailmalle. Tähän kului lankaa 115  g. Neule on kyllä yksin tylsimmistä neuleistä, 2 o  2n pyöröillä kyllästymiseen asti. Siis oikein oiva telkkarineule. Nyt olen tekemässä Poppelin ohjeella toukkapussia ja samassa bloggauksessa on muutakin ohjetta pienille vauvoille lähellä ja kaukana.


Vauvansukkia valmistui myös. Nämä kaksi paria on valmiina. Molemmat Novitan Woolia ja kulutus  oli yhteensä 45 g.


Kolme Etiopian nuttua on myös valmiina. Pääsääntöisesti lankana oli edelleen Wool ja 3,5 mm pyöröt ja sukkikset Alimmassa nutussa on jokin Nallen raitalangan lopuista. Näihin meni kaikkiaan  195 g lankaa.


Pikku myssyjä on nopea tehdä välipalana noille nutuille ja toukkapusseille. Ihan perusribbiä 2 o 2 n. Woolia ja jkv Nallea. 3 mm sukkiksilla tikutin nämä. Kulutus myssyihin oli 60 g.

Mikkelin reissulla lauantaina valmsituivat Seitsemän veljestä naisten koot sukat ja menivät päättelemättöminä uudelle omistajalle ja rahaa kilahti yhdistyksemme kassaan. En sentään ollut varautunut parsinneulalla, jotta olisin päätellyt ne. Olin toisen sukan tehnyt aiemmin, toisen vain ehdin tehdä suunnittelupäivän aikana. Tähän vastaaviin sukkiin on kulunut 95 g lankaa ja saman verran tähän ainakin. Matkalla kylläkin tein yhden junasukkaparin loppuun. Ehdin aloitella jollekin lapsenlapsista sukkia.  Siis useammilla eli varakäsitöillä olin varautunut.


Yli kahdeksan vuotta tätä bloggaamista on kestänyt. Nyt viimeisen vuoden aikana tahti on hidastunut, mutta neuleita valmistuu kyllä. Paljon on lankaa mennyt sormien läpi, mutta paljon, todella paljon sitä on varastoissani. Eivätkä yhtään varastot pienetyneet, kun Uhoava Gnu talvella siivosi huusholliaan ja siirsi lankaa minun varastoihini! En edes uskalla laskea. Jos lasken, niin ..ihan varma en ole ilkeänkö sanoa määrää.

5 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Paljon olet taas ehtinyt tikuttaa! Ja niin nättejä kaikki. :) Minä muuten sain eilen valmiiksi ensimmäisen toukkapussini ja olen samaa mieltä kanssasi, että oli niin tylsää hommaa, ettei ole mitään houkutusta toisen tekoon. Ehkä siirryn Etiopian nuttuihin.

Niin ne vuodet vierivät blogatessakin, vaikka ei aina jaksa olla yhtä aktiivinen. Mutta on kiva, kun jatkat edelleen. Minä olen muuten tainnut vierailla täällä lähes tuon kahdeksan vuotta. :)

iso gnu kirjoitti...

Kiitos kommentista! Etiopian nutussa joustinneuletta tikutetaan vain 21 cm ja toukkapussissa paljon enemmän. Tylsä se pussi oli kyllä.

Kiva kun olet vieraillut ja kiitos kaikista mukavista kommentoinneista vuosien varrella!

Aion jatkaa edelleen bloggausta rauhallisella tahdilla ja en tiedä mitä tulevat oloneuvosvuodet tuovat tulleessaan. Ehtiikö enemmän?saa nähdä.

Osakainen kirjoitti...

Olet sinä ahkera. Minulla ei edes toinen Etiopia nuttu valmistu millään. Mutta onneksi voin käydä ihailemassa muiden tekemiä :)
Tuo edellisen postauksen peitto on aivan huippu!

Marleena kirjoitti...

Ihanan raitaisia myssyjä, nuttuja ja sukkia.
Aivan huikea tuo aiempi tilkkupeitto! :)

MysteryKnitter kirjoitti...

Lovely hats & socks.