tiistaina, tammikuuta 05, 2016

Ei ihan sataa

Yksi vuosi taas hujahti nopeasti. Onneksi kirjaan ylös, mitä olen neulonut. Muuten olisi varmaan tunne, ettei muistaisi paljon saaneensa valmiiksi. En muista olenko muina vuosina laskenut kaikkia yhteen. Nyt laskin ja valmistuneita töitä on 99 eli yhtä vaille sata ja viittä vaille, etten olisi saanut  kahta työtä valmiiksi viikossa! Vuoden aikana on ollut monenlaista asiaa ja tapahtumaa ja aina ei niin helppojakaan. Neule on kulkenut mukana ajanvietteenä, ajatusten taustalla, rentouttajana jne. Tässä ollaan nyt taas alkamassa uutta vuotta ja miettimässä tulevaa ja toivomassa hyvää.
                                                          
      


Kirjoneuleita en ole paljon neulonut aikoihin. Mutta nämä Niina Laitisen Joulukalenterisukat tuntuivat mukavilta neuloa. Suunnitelmissa on uusi parikin. Nämä ovat lentäneet jo pesästä heti valmistuttuaan.                      





Pari kuvaa lisää vuoden aikana valmistuneista sukista. Mietin neulomieni sukkien määrää muutama postaus sitten. Päädyimme isoon lukkun. Viime vuonna -2015 - valmistui 64 paria sukkia. Miesten sukkia oli 9 paria ja kaikki "kävivät kaupaksi" heti. Naisten sukkia valmsitui 30 paria ja erikokoisia lasten sukkia 14 paria. Vauvojen sukkia, junasukkia lähinnä, valmistui 11 paria.




Erilaisia päähineitä neuloin 14 , joista vauvan päähineitä oli 11 kappaletta. Erilaisia palmikkopipoja neuloin alkuvuonna yhden lapsen perheeseen kolmet. Vauvojen pipot ovat jo vauvojen päätä lämmittämässä kaukana Afrikan viileissä öissä. Samaan hyväntekeväisyyskohteesen meni ns. Etiopian nuttuja 10 kappaletta .



 Kaikkea muuta valmistui kappalemäärissä vähemmän (kahdet lapset, yhdet kämmekkäät, yhdet säärystimet, tiskirättejä kaksi, vartiokoirallemme uusi huivi).




Isompiakin töitä tein; itselleni neuloin harmaan arkivillatakin Janne-langasta. Olen todella pettynyt lankaan, nukkaa ihan kunnolla. Mutta takki on käytössä on ihanan lämmin. Varmaan on  yksi käytetyimmistä vaatteistani -- vaikkakin vain kotosalla.





Dominopeitto ystävän syntymäpäivälahja. Peitot ovat aika isotöisiä ja lämmittävät itseäkin valmsitusvaiheessan:  nyt se lämmittää ystävää ja hän on tyytyväinen peittoonsa.

                             



Hauskin työ on ollut ehkä tupsuista tehty ovikranssi. Pitkään se on ollut suunnitelmissa, mutta nyt vasta sain sen tehtyä. Tupsuja tein pikku hiljaa.




Neulonut olen vuoden aikana kuluttaen lankaa 9,022 kg. Melkoinen kasa se olisi lankaa. On vuosia, jolloin neulottua/virkattua on tullut enemmän. Lankavarastokin kaikesta ostetusta uudest langasta huolimatta pieneni reilu 1,250 g.  Tavoite oli, ettei ainakaan lisäänny.

Mielenkiinnolla odotetaan alkavna vuoden neuleita. Blogini täyttää 10 keväällä :). Nyt on muutama työ kesken; kaksi isompaa ja jotkut sukat ainakin. Varmaan jemmoista löytyy muutakin keskeneräistä.

12 kommenttia:

JennyF kirjoitti...

Hienosti olet saanut kaikkea aikaiseksi, 99 on kunnioitettava määrä! Se on myös hienoa, kun neuleet päätyvät käyttöön.

AnniKainen kirjoitti...

No voi mahoton miten hurjasti olet tikutellut neuleita. Kertakaikkisen ihailtavaa. Mitähän kaikkea ehditkään tehdä nyt alkavana juhlavuonna. Jään mielenkiinnolla odottamaan ja toivottelen kaikkea hyvää ja kaunista sinulle :)

TeSa kirjoitti...

No huh, huh työn määrää!
Kauniita neuleita kaikki.

iso gnu kirjoitti...

Olipa tekstissä kirjoitusvirheitä, en huomannut vaikka luin läpi ennen julkaisua.
Jenny F, AnniKainen ja TeSa: Kiitos kommenteista, lämmittää mieltä. Noista oli suurin osa sukkia, 64 paria.Joitakin muita pieniä. Kaupaksi on käynyt, aika paljon teen suvulle,myyjäisiin , arpajaisiin jne. Jos jää yl.sukkia, vien ne Pelastusarmeijan pataan kerran vuodessa.
Tämän vuoden ollut eläkkeellä, neule mukanani kuljen ;).


Osakainen kirjoitti...

Mieletön määrä! Nostan pipoa!

iso gnu kirjoitti...

Osakainen: Kiitos pipon nostosta! Nyt kannattaa nopeasti nostaa ja laittaa takaisin päähän. ;)-28.

Ziina kirjoitti...

ihastuin tuohon palmikkopipoon ja löysin sen ohjeenkin aikani kaivettuani täältä

http://arkisto.novitaknits.com/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93207

iso gnu kirjoitti...

Ziina: Kiva kun löysit pipon mallin. Aina löytyy vinkkejä, kun käy muiden blogeissa.

Hepsi kirjoitti...

Wau, kyllä olet neulonut hurjan määrän erilaisia lämmittimiä! Arvostan suuresti. Jan tuo ovikranssikin on aivan ihana!
Hyvää tätä alkanutta vuotta! <3

satunNainen Paula kirjoitti...

Aivan mahtava neulovuosi sinulla takana!
Ei kun uudella innolla puikkoja heiluttelemaan tänäkin vuonna!
Aivan ihana on tyuo kuvan pipo, niin kaunis malli - ja kiva kuvakulma!

iso gnu kirjoitti...

Kepsi: Kiitos, yllättävän paljon pikku hiljaa sitä valmistuu. Ovikranssi on ollut monen vuoden haave. Lopulta jaksoin tehdä nuo tupsut-aika paljon jämälankoja käytetty.

satunNainen Paula: tuo eläkkeellejäänti on ehkä auttanut tässä neulevuodessa, vaikka monenlaista puuhaa ja apuanikin on tarvittu. Kuva on yhden lapseni ottama, tuo valokuvaus ei ole niitä vahvimpia puoliani (olen siitä kuullut vuosien varrella) . Mutta on kiva saada itselle muistiin tehdyt työt.

MysteryKnitter kirjoitti...

10 years is a long time.