sunnuntaina, helmikuuta 12, 2017

Intialainen peukalokiila



Halusin kokeilla intialaista peukalokiilaa. Aloitin yhdet lapaset, jotka osoittautuivat valmiina isoiksi ja siis kasvunvaraa olisi. Värikään ei ollut hyvä. Ja ne siis jäivät odottamaan jälkikasvua joskus sitten myöhemmin sopivana ajankohtana.Postaan ne, kun olen viimeistellyt. Lapsenlapsi penkoi mummin erityisen ihania lankoja ja löysi mummista lapselle oudon värin. Tai ajattelin, ettei kahdeksan-vuotias tykkää näistä väreistä. Mutta se oli just tämä lanka!

  

Kävin torstaina Hesasa junalla ja ruokailujen ja päiväunien välissä aloitin lapaset. Mietin langan sopivuutta. Vieressä istunut brittiopiskelija piti väreistä. Keskusteltiin nyt muustakin. Oli menossa käymään kotonaan kaiken valkeuden keskeltä. :)

 Intialainen peukalokiila näytti kutoessa oudolta, mutta sitkeästi tein. Mittanauha jäi kotiin ja apulanka. Yleensä kassin pohjalta löytyy langanpätkiä, nyt ei tietenkään. Kerän keskeltä löysin kerän alkupään ja siitä pätkät heti molempiin lapasiin. Mutta mitta, nyt on puhelimen nahkakotelon takakannessa mitat -merkkasin ne kokouspaikalla löytyneen viivoittimen avulla ja leveys 7 cm , koko korkeus 14 cm eli just lapasten suoran  osuuden mitta. Vielä merkkasin pari muuta mittaa valmiiksi. Eka lapanen valmistui ja toinen reilusti yli peukalokiilan matkan aikana.

 

Nyt lapaset ovat valmiit ja kotiutuneet lapsenlapselle. Kuvatkin saatiin tänään otettua. Lankana  on joskus kauan sitten ostettu Lorna´s Laces (superwash wool) värinä Safari ja neuloin 3 mm:n cubic´seilla. Kulutus oli 38 g ja lankaa jäi 28 g. Vyyhti olikin pieni 70 g.



 Sokoksella oli joulun jälkenn alennuksella Novitan lankoja. Ostin pipolangat; Novitan Suomivilla. Neuloin jopa mallitilkun, mutta laskut kai pettivät jossain kohdasa ja piposta tuli isohko. Se jäi neulekorin pohjalle, kunnes mies sanoi, pese pesukoneessa. Tein työtä käskettyä ja pesin kahteen otteeseen kahden käsipyyhkeen kanssa 40 asteessa ja siitä tuli sopiva. Silmukoiden määrää en muista, en puikkojakaan. Pipo on kaksinkertainen ylimpään harmaaseen raitaan asti ja nyt vielä huovutettu ja siis lämmin ja tuulenpitävä. Mies otti sen käyttöönsä. Olin ehtinyt ostaa jo Titityystä langat uuteen pipoon. Ovat kyllä vielä kassissa. Ehkä ensi talveksi valmistuu niistä pipo. Tämän langankulutus oli 103 g.


7 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Kiva tuo peukkukiila. Monen monta kertaa pitänyt kokeilla, mutta meillä on lapasten käyttäjät loppuneet, kun on nahkakinnasta ja muita lämmittimiä käytössä.

iso gnu kirjoitti...

TeSa: tuo peukku istuu hyvin. Ei ole ekat ja viimeiset lapaset tuolla mallilla. Lapsenlapsikin oli tyytyväinen.

Marjut kirjoitti...

Olen lähes kokonaan siirtynyt peruslapasissa käyttämään intialaista peukalokiilaa juuri sen istuvuuden takia.

iso gnu kirjoitti...

Marjut: tuo tuntuu kyllä sopivalta ja istuvalta.

pappilanmummo kirjoitti...

Lastenlasten tekemä värien valinta on välillä yllättävää!

Olen myös neulonut parit lapaset tuolla peukalokiilalla. Itseklläni käytössä paraikaa yhdet sellaiset.

iso gnu kirjoitti...

Pappilanmummo: Olen suunnitellut tekeväni lapasia valmiiksi laatikkoon ja saavat valita ja ottaa. Ruskean ja sinapinkeltaisesta tuskin olisin tehnyt. Tuota kiilaa alan tehdä enemmänkin.

MysteryKnitter kirjoitti...

Yllättävä värivalinta todella, mutta hienoa jälkeä!