sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2018

Keskeneräisten keskeltä

Melkoista vauhtia elämä on välillä. Ihan pakko on miettiä, miten ehtisi töihin kaiken keskellä. Onneksi on eläkkeellä. Mahtavat lumimäärät ovat pihasta sulaneet lähes silmissä ja lumikellot ovat kukkineet jo jonkin aikaa ja muutkin alkavat työntää päätään esiin. Pääkaupungissa kevät on pidemmällä ja sain taas ihailla valkovuokkoja. Napsin jossain aamulla ohikulkiessa vielä aurinkoa odottavia valkovuokkoja.


Illan suussa ennen kotiin lähtöä nappasin pikapikaa nämä avoinna olevat valkovuokot kuvaan.





Näitä pipoja neuloin eriväreissä ja vähän eri kokoisina kaikkiaan kahdeksan. Tämä oli kesäteloilla, mutta pääsi vielä kuvaan.  Lankana  on edelleen Sandnes garnin Lun ull, Merinolanka ja puikot 4 ja 4,5 mm. lankaa tähän kului 82 g. Nyt on korissa eri värisiä jämiä merinolankaa. Huivin vai raitapipon neulon ensi syksyksi jollekin?


Lanka on aivan ihastuttavan pehmeää ja ihana pitää. Ei kutita missään nimessä.


Yhden vaaleanpuna- valkoraitaisen pipon kaveriksi tein Seitsemän Veljestä langasta lapaset. Nyt totutulla intialaisella peukalolla ja suht kapeana alakoululaiselle. Lankaa kului 48 g. Sukkia odottaa kuvausta, samoin yksi huivi on viimeistelyä vaille valmis.

Puikoilla on sen verran keskeräisiä, että täytynee kesäkuu pitää keskeneräisten lopetuskuuna.Vuodesta toiseen olen osallistunut Keäsyön hullutukseen eli aloittanut kesäkuun ekasta päivästä juhannukseen joka päivä uuden työn ja pyrkinyt saamaan ne valmiiksi heinäkuun loppuun. Nyt jos olen järkevä, niin en osallistu moiseen hullutukseen.

Pihaa siivotessa talven jäljiltä löytyi lasten vanhan hiekkakasan pohjilta melkoinen määrä vauva-korvasieniä. Siellä ne kasvavat.

Melkoinen yllätys oli. Pihassa ei ole koskaan kasvanut korvasieniä.

7 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Oi oi, sienipelto omalla pihalla. En kyllä korvasieniä ite laita mutta syön jos tiedän ne oikein laitetuiksi.
TUossa paikassa vois syksyllä kasvaa muitakin sieniä.

iso gnu kirjoitti...

Kristiina: oli varsinainen yllätys. En ole itse koskaan laittanut korvasieniä. tyttären perhe on laittanut. Kunnon keittäminen ja huuhtelu ainakin kahteen kertaan on niin työlästä. Kaupungissa tontilla ei ole ennen kasvanut ruokasieniä--tai en ainakaan ole tunnistanut.

Matleena kirjoitti...

Wau, mikä sienimaa teidän pihassa! Kun kasvavat, niin niistä saa hyvän annoksen muhennosta.
Meillä täällä ylempänä ei vielä mikään uusi vihreä ole työntynyt esiin, muttaonneksi lumet sulavat silmissä.

iso gnu kirjoitti...

Suomi on pitkä maa. Viime viikon loppupuolella oltiin Hesassa ja sielläkin oli kevät pidemmällä kuin meillä Keski-Suomessa. Pikku hiljaa kevät tulee teille. :)

Olifantti kirjoitti...

Sienisoppaa.

pappilanmummo kirjoitti...

Löysin minäkin viime vuonnaaivan mökin läheltä yllätykseksi korvasieniä - missä ei ennen koskaan niitä ole näkynyt! joten löytöjä täytyy ihastella eikös vain!

MysteryKnitter kirjoitti...

Melkoinen sieniyllätys.