sunnuntai, maaliskuuta 31, 2019

Huiveja x 3

Edellisellä Hesan matkalla tuli toiveita huiveista. Yksi hiihtolomalainen oli jo toivonut aiemmin  punakeltaisia sukkia ja niiden neulomisen mietin jättäväni syksyyn. Sitten Hesassa toinen lapsenlapsi toivoi  raitahuivia punaisella ja keltaisella. Pari päivää myöhemmin tuli ihan saman kuuloinen toive vielä yhdeltä lapsenlapselta. Kaikkien kolmen lempivärit eivät ole punainen ja keltainen. Ne ovat vain kuopus-lapsenlapsen lempivärejä. Pakko oli kysyä, miksi juuri nämä värit. Mummi kuuli esityksen HarryPotterin kirjoista ja niissä esiintyvistä hahmoista/henkilöistä ja väreistä.

Punainen ja keltainen kuuluvat Rohkelikkojen tuvan oppilaiden väreihin.  Eipä sitten muuta kuin neulomaan. Mietin aluksi ohutta lankaa, mutta kahden huivin neulomiseen liian työlästä. Mummi haluaa neuloa muutakin.(Ohuen langan pelon taustalla oli pelko useampienkin huivien neulomisesta. Muistissa viime talven pipojen neulominen. Kahdeksan samanlaista pipoa neuloin samanlaisin raidoituksin, mutta onneksi eri värein ). Netistä katselin huiveja ja ohjeita. Päädyin lopulta paksumpaan lankaan ja 1o,1n neuleeseen. Lankana oli Smart, koska siinä oli lähes oikean väriset punaiset ja keltaiset. Puikot olivat 4mm. Lanka on myös pehmeää ja miellyttävää.
Huivissa on vain 32 s ja 19 kerrosta samalla värillä ja vaihto. Tuli yhdeksän punaista ja kahdeksan keltaista raitaa. Päättelemistä oli taas kerran.  Leveys ja pituus oli ohjeistettu huivien saajilta. Hapsut sain tehtyä vasta tällä viikolla. Kulutus yhteensä oli 255 g.


Aiemmin neuloin vahtikoirallemme uuden huivin. Hiihtolomainen kehoittu neulomaan Borikselle uuden huivin, kun vanha oli niin kulunut ja värit haalistuneet. Vanhaa Rose mohairia vaaleanviolettina ja viininpunaista Seitsemän Veljeksen loppuja 4,5 mm puikoilla ja 15 silmukkaa kerroksella. Huivista niin pitkä kuin mohairlankaa riitti. Niin Boris sai uuden huivin, joak painoi 32 g.
Takapihalla on lunta, mutta etupihalla lähellä taloa aurinkoa on sulattanut lunta ja lumikellot heti työntävät kukkansa esiin. Ihania.

maanantaina, maaliskuuta 25, 2019

Missä neulot?

Tykkään neulomisesta ja neulon aika monessa paikassa.Niina Laitisen sukkakalenterista 2019 maaliskuun sukat työn alla.


Olen istunut tänään pesulassa pesemässä ison kasan lakanoita ja tyynyliinoja ja kylpypyyhkeitä. Pesin ja kuivasin ja vein puhtaana kotiin. Tyhjensimme tällä viikolla mökin ja se määrä pyykkiä kotikoneella olisi vienyt aikaa ja kuivattaminen olisi ollut lähinnä ongelma. Nyt kaikki on pesty ja kohta mankeloitukin.  Kyllä siellä pesulassakin voi neuloa ja sukka eteni mukavasti. Missä muualla neulot kuin kotisohvalla?

lauantaina, maaliskuuta 23, 2019

Pääsiäissukat

Piti keksiä joku arpajaispalkinto ja niin taas kerran kaivoin lankavarastojani. Yritin löytää keväisiä lankoja. Nallea löytyi kevään vihreä ja perusvalkoinen. Oranssia lankaa muistin olleen, kun se oli ystävänpäiväsukkien yhtenä värivaihtoehtonani. Löytyihän se oranssi Sisu, joka tosin on jonkin verran ohuempaa kuin Nalle, mutta sopii kuitenkin noiden lankojen kanssa.


Aloitin Niina Laitisen Pääsiäissukat, mutta se oli sen verran hidasta, kun oli vain joku päivä aikaa ja paljon muuta hommaa. Purin sen alun ja palasin takaisin tipluraitoihin. Niitä olen tehnyt ennenkin ja mallia ei tarvitse katsoa ja aika lailla tulee yksivärisiä kerroksiakin. Ainoa hankaluus oli vain , että langat menevät välillä sotkuun ja saa selvitellä. Vihreässä raidassa on keltaiset tiplut, mutta kuvassa eivät näy niin hyvin kuin sukissa.Huomenna nämä ovat jonkun sukat. Lankaa kului 74 g.

perjantaina, maaliskuuta 08, 2019

Keskeneräistä

Edelliseen postaukseen liittyen, että vihreätä löytyy tältä isoäidiltä. Viime kesäinen kuva, jonka lapsenlapseni nappasi puistossa ollessamme. Vihreää: penkki, vesipullon korkki ja yksi neulekassini, jossa lukee knitting is my superpower.  Joskus muutamia vuosia sitten joku lapsenlapsista oli  sitä mieltä, että olen supermummi. Innokkaana kysyin, mitä kaikkea voimia ja tehtäviä supermummilla on. Vastaus oli: laittaa ruokaa. Se siitä supermummiudesta. :D


Tänään on ollut vähän muita hommia kuin neulominen. Eilen illalla oli pakko ottaa kuva tällä hetkellä aktiivisesti edistettäviä neuleita ja ei-aktiivisesti edistettävät ovat muualla ja muutamat edelleen kuvaamatta.
Aktiivikasa on tässä. Kolmet sukat näyttävät olevan kesken. Yhden pipon sain pois kasasta eilen. Kaksi huivia, joista puuttuu päättelyä ja tupsut. Yksi hartiahuivi on vaiheessa ja puuvillainen vauvanpeitto on just aloitettuna. Kuusi vaan!

tiistaina, maaliskuuta 05, 2019

Lumikello-sukat

Ennen joulua Taito-lehden mysteerineulontana oli Emma Karvosen suunnittelemat Lumikello-sukat. Sukkiin lankaa sai ostaa jo Tampereen Käsityömessuilta. Pari kertaa ohi kuljettuani palasin takaisin ja ostin tuota Louhittaren Luolan Väinämöinen Sport- lankaa, joka oli värjätty ihana tätä varten ja oli nimeltään Taito Special. Näin voimakkaan vihreitä lankoja ei ole paljon eteen tullut. Halusin juuri tätä lankaa, vaikka olishan tuohon käynyt moni muukin.


Lanka oli valmiina ja mysteerisukkien ohje tuli nettiin pätkä kerrallaan muutaman päivän välein. Loppuvuosi oli kuitenkin niin kiireinen joululahjaneuleiden kanssa, että jätin sovinolla myöhempään ajankohtaan neulottavaksi.

Ohjeita sai kyllä lukea aika tarkkaan eka sukan kohdalla tai oli sekä kirjalliset ohjeet että hyvät kuviot. Taisin käyttää kuvioita enemmän. Toinen sukka meni sitten jo sujuvammin. Muutaman kerran jouduin purkamaan, kun luetun ymmärtämisessä oli pieniä ongelmia.


Ekaa sukka neuloin aika pitkän pätkän istuessani sairaalassa polilla tutkimuksissa muutaman tunnin ja odotusta oli välissä aina. Eipä neulojalle aika tule pitkäksi, kun saa ihan rauhassa neuloa posottaa.
Eikä hermostutakaan asiat.


Loppuhankaluuden sukissa tuotti kärjen silmukoiden silmukointi. Jonkinlaista hahmottamisen vaikeutta taitaa olla, mutta onneksi sain asiantuntevaa ohjausta.Sukat on pääteltykin.

Lumikello -ohje on nyt ravleryssa ja ilmaiseksi siellä.


Siinä ne ovat Lumikello. Taidan pitää nämä itselläni . Ehkäpä väri ei miellyttäisikään monia. ;)
Lankaa kului 82 g.  Alla vielä oikeat, aidot lumikellot pihastani. Yksi lempikukistani.