sunnuntaina, syyskuuta 01, 2019

Sukkia,sukkien päälle

Joulu lähestyy ja lahjoja tarvitaan ja myyjäisiinkin jotakin pitäisi saada neulottua. Neulon yleensä useampaa työtä yhtaikaa. Pari huivia on puikoilla ja puseroni odottaa vuoroaan. Olen käynyt läpi varastojani. Lankaa on aika lailla ja päätin, että niitä on kulutettava, jos meinaan hankkia uutta.  Olin pari viikkoa yksin kotona, mitä nyt kahteen otteeseen olin muutaman päivän Hesassa. Sukkia päätin neuloa kaksi paria viikossa ja meni vähän yli. Valmistui kolme paria viikossa kaiken muun ohella.

Siinä ne ovat, mutta aika ruskean sävyisinä. Neuloin lisäksi useamman lilliputti-sukan. Niistä sitten joskus myöhemmin, jos suunnitelma toteutuu.  Tähän kekoon kului lankaa  585 g.


Raitasukat ovat aina miellyttäneet silmääni ja kahdet parit olivat sitten raitasukkia. Lahjaksi päätynevät molemmat parit.


 Kesällä tein tumman grafiitinharmaat sukat ja päätin, ettei mustaa kannata neuloa. Mutta laatikossa oli mustaa Seitsemän Veljestä lankaa ja ajattelin kuluttaa sitä kuitenkin nyt kesällä pois, kun näkee vähän paremmin. Niin syntyivät nämä raitasukat kokoa 37/38  ja lankaa kului 86 g.

Näiden sukkien raidat muodostuivat itsestään. Lankana on Snurresta ostamani Sandnes Garnin Perfect. Tämä sukkapari valmistui kokoa joululahjaksi yhdelle lapsenlapselle. Lankaa kului 84 g ja lopuista neuloin lilliputtisukkia.

Nämä Niina Laitisen suunnittelemat Annekat valmistuivat samasta langasta kuin edelliset Annekat eli lanka oli Regian  Premium Silk Color 4-ply. (400 m / 100 g | 55 % villa 25 % silkki 25 % polyamidi | 4. Fingering). Puikot 2,5 mm . Malli on tämän vuoden kalenterin huhtikuun sukka. Näistä olin aloittanut toisen varren kesäkuussa, kun lapsenlapsia oli lomillaan. Olimme Leo`sin leikkimaassa. Aioin parkkeerata kahvilan keskiosiin istumaan ja neulomaan. Lapsenlapseni oli kuitenkin sitä mieltä , että "mummi,sun olisi parempi mennä seinän viereen kulmaan, kun kuitenkin nukahdat." Vitsit ja niin siinä kävi ja sen verran olin vielä tehnyt virheitäkin neuloessa, että purkuhommiksi meni. :) Sukat on kokoa 36/37 ja lankaa kului 65 g.





Tässä on nämä surkean väriset sukat. Joskus 70-luvulla kummipoikani kysyi minulta, miksi sinulla on aina surkeita vaatteita. Vähän hämmennyin, mutta onneksi ruskea ja surkea menivät sekaisin. -ainakin äitinsä mielestä.

Kahdet miesten sukat pihan siirtolohkareella ilta-auringossa. Vasemmanpuoleiset oli kiva neuloa On linen Supersockea , jossa oli mukana jojoba-öljyä ja aloe veraa. Kolmosen puikoilla neuloin ja ne bambupuikot ostin Snurresta. Tosi luistavat heti ja mukavat. Aika terävät kärjet olivat tosin, mutta ei kuitenkaan tikkoneet lanka eikä sormiin reikiä. Puikot ovat Shirolake, Japanista.  Sukkien raitoja en sovitellut, kun otti päähän ekan sukan varressa eteen tullut solmu ja raitarytmin muuttuminen. Mennä posottelin tätä perussukkaa ihan ilman raitojen sovittelua. Eiköhän joku miespuolisista sukulaisista halunne nämä. Lankaa kului 111 g ja koko on 42/43.
Toiset sukat vihrein raidoin ovat Seitsemän veljestä lankaa ja samaa kokoa. Lankaa näihin paksumpiin sukkiin kului 131 g.

Kolmannet surkeat sukat on Niina Laitisen Suklaajoki -mallilla. Ravelryssä on ilmainen ohje näihin sukkiin. Tuo suklaanruskea lanka niin sopi tuohon malliin. Reilu naisten koko ja lankaa kului 108 g.

Parin viikon aikana sain lankavarastoani pienemmäksi ihan melkein 600 g ja tietysti ne mitkä edistyivät, muttei ole vielä valmiita lisäksi. KYHäilytöitä on vielä bloggaamatta.

EDIT:

Vielä unohtui nämä sukat eli Kertut Seitsemän Veljestä-langasta. Lankaa meni 95 g. Naisen koko, n 38.

5 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Onpas taas upea sukkakavalkaadi! Ja niitähän aina tarvitaan varsinkin talvella, joka taas pian saapuu tänne.

iso gnu kirjoitti...

Matleena: Tarpeeseen ne aina ovat menneet!Eli aina on löytynyt sukkia tarvitseva. Päätin kuluttaa varastolankojani, ajatellen Käsityömessuja ja uusia lankoja.

pappilanmummo kirjoitti...

Onpahan taas kivoja neuleita roppakaupalla.

Hepsi kirjoitti...

No on siinä taas aikamoinen kasa sukkia! Sun tahtisi on kyllä hurja!

stansta kirjoitti...

Mun poika sanoi pienenä metrossa, että "tädillä on surkea hame" ja oli ruskea. Melkein nolotti. ;)