maanantaina, heinäkuuta 20, 2020

Vieraita ja muuta touhua

On ollut lasten perheitä lomalla lähellä ja ollaan oltu paljon yhdessä mökillä ja meillä. Piipahdettu läntisessä Suomessa. Mansikoita on pakastettu itselle ja lasten perheille. Tein mansikka-raparperimehuakin, kun sain mehumarjoja vähän halvemmalla. Puutarhassa pukkaa raparperia. Jossakin välissä olen vähän ehtinyt neuloa; sukkia ja näitä neuletakkeja. Kolmannen vartalo-osa uhkaavasti alkaa valmistua. Yksi hiha kuudesta tehty loppuun ja onhan tässä vielä aikaa koulun alkuun/syksyyn. Hihat on nopeita tuon vartalo-osan jälkeen. Näistä sitten joskus, kun valmistuvat kaikki.


Ostin Toivola-mkal ohjeen ja nyt sunnuntaina aloitin huivin ja ymmärsin lukemani taas kerran väärin.  Selkäkivulla ja särkylääkitykselläkin saattaa olla osansa asiassa.  Ei, kun vaan purkamaan ja uusi aloitus ohjeen mukaisesti ja kas se sujui. Otin varmaan 20 kuvaa ja väri ei ole oikea.


Kuvailin eilen pihassa puhelimella . Omenoita tulee aika vähän tänä vuonna. Viime vuonna tuli ihan kyllästymiseen asti.

Miniällä on viherpeukalokin ja sain taimia . Avomaankurkkua ei olekaan ollut vuosiin. Toinen taimi kuoli, mutta tässä on kurkkuja ihan riittävästi tulossa. Mun herkkua.


Samassa kasvusäkissä on kurkun lisäksi on kaksi pensastomaattia. Toiselle luokalle menevä lapsenlapsi valisti mua käydessään, ettei kurkkua ja tomaattia voi kasvattaa vierekkäin. No, hyvin kasvavat molemmat kasvusäkissä, jonka alla on vesisäiliö kastelua helpottamassa.


Sitten mun kukkia. Otettu läheltä kuvat, ettei näy niin edustuskelpoinen puutarhani. Yksi lempikukistani eli syyskaunosilmä. Se aloittelee kukintaansa ja jatkaa sitä pitkään. Pörriäiset ja perhoset tykkäävät tästä.


Iso poimulehti kasvaa yhdessä kukka-penkissä muurin ja kallion välissä. Vähän on riehaantunut. Penkki pääsee ensi keväänä käsittelyyn. Taustalla vähän näkyy saman väristä tarhatyräkkiä.


Mehikasveja on siellä täällä kuivissa paikoissa. Kalliota on takapihalla, ja vähän etupihallakin.
Maksaruohojakin on, mutta just nyt ei kuki.


Nyt tänään näytti krassi lehtikompostin edessä kasvaneen ja kukkivan enemmän kuin tässä kuvassa.


Sormivaleangervolla on valtavat lehdet ja se täyttää hyvin paikkansa. Jalkapallo vähän rytännyt lehtiä. Kukinto on vaatimaton.



Pihan muuttaja on päivänkakkara, joka muutta silloin tällöin koko kasvustonsa aina uuteen paikkaan. Tämä vuosi oli sellainen. Tämä on levinnyt jostain ihan muualta, luonnosta varmaan. Kallioimarre varmaankin. Etupihan yhteen penkkiin on ilmestynyt viime vuonna Kandan piisku, joka ei ole lempikasvi ja kaiketi vieraslajikin. Joutuu hävitettäväksi , kun uusitaan penkkiä.


Kuunliljoja on tuotu joskus naapurista ja viihtyvät hyvin takapihalla. Niitä on myös kompostin vieressä ja tavan kurpitsa osin piiloutuu niiden sekaan, mutta... Kaikki alkaneet kurpitsat joku on pihistänyt, siis syönyt kokonaan. Jänis? Orava? Seuraaville pitää kehittää joku suoja. Kesäkurpitsat ovat kasvaneet vauhdilla ja ne on jääneet omaan käyttöön.


6 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Sullahan onkin paljon kukkia ja kasvustoa. Kiva on tuollaisten kasvua seurata.
Mulla pienessä krassiastiassa on nyt 5! kukkaa. Mä niin tykkään krassista. Ensi vuonna laitan enemmän.

Kutookutoo kirjoitti...

Ihana postaus jälleen kerran. Neuleita ja kukkuia <3.
Syyskaunosilmä näytti niin kauniilta, että taidanpa käydä jossain välissä etsimässä meidänkin penkkiin niitä. Sopisi hyvin, kun siellä on vaan sinistä ja punaista.

Matleena kirjoitti...

Ihanaa kesän aikaa jatkossakin niin kasvien kuin käsitöidenkin parissa.

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina:Kiitos! Krassi on kaunis. Kukkia ja niiden kasvua on kiva seurata tosiaan.

Kutookutoo: Kiitos! Syyskaunosilmä on tosiaan hyvä perenna kukkii loppukesällä pitkään. Nyt osti isosyyskaunosilmän. Katsotaan miltä se näyttää. Juurtunut on ainakin hyvin.

Matleena: Kiitos ja nyt ollaan katseltu pääkaupunkiseutua. Vihreää ja kaunista on täälläkin.

Olifantti kirjoitti...

Hienoa puutarhaelämää vietät, satoa ja kukkia ja pörriäisiä, kuten kesään kuuluu.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu:kaikkea sitä ja aika rennosti. Ötököille ja muillekin jää tilaa. Oravan kanssa ollaan välillä sotajalalla. Nyt se haluaisi sisälle ja täytyy pitää ovet kiinni.viimeksi kun oltiin Hesassa se oli vienyt kastelualtaan kohon metsään. Joku syö mun tavan kurpitsat. Nyt on pakko tehdä joku häkki mahdollisille tuleville kurpitsoille. Ekan punkin sain nyt Hesassa kun poimin pojan perheen puutarhassa vattuja.