tiistaina, elokuuta 11, 2020

Elokuu vauhdissa

Kesä on kulunut nopeasti elokuuhun. On ollut vauhdikasta verrattuna kevään eristyksen hiljaisuuteen. Koulut alkavat jo tällä viikolla. Tässä on osa kesän jutuista kuvakoosteena ja selitys sille, ettei valmista ole neulerintamalla.

 Pikkupoikien neuletakit ovat vaiheessa vielä. Jotkut sukkaparit ovat valmistuneet viimeistelyä vaille ja paljon on kesken.  Kaikki lapset olivat keskisessä Suomessa mökkeilemässä. Keväällä ajoissa varasivat mökkiviikkonsa, kun ei voinut olla varma saadaanko tavata paljon muualla kuin ulkona. Viikko kerrallaan oli yhden lapsen perhe ja nautittiin yhdessäolossa ja touhuttiin monenlaista ja nautittiin toistemme seurasta. Yöt olimme omassa kodissa. Käytiin Porin seudulla kahdesti erilaisissa sukujuhlissa, tutustuttiin eri nähtävyyksiin koti-Suomessa. Ruokaa olen laittanut urakalla ja lastenlasten kasvun huomaa ainakin kulutetun ruoan määrässä. Marjoja on kerätty kotipihasta, ostettu torilta ja pakastettu kaikille ja syöty paljon. On hoidettu pihaakin ja uusi kukkapenkkikin tehtiin. Nyt tuo on jo eri näköinen, kukat ovat kasvaneet ja osa kukkii nyt. Reunuskukat istutan syksymmällä ja pääsee vähemmällä kastelulla. Kahvilla olen käynyt ystävien kanssa kaupungilla ja pihoillamme terasseilla. Vanhat marjat on keitetty mehuksi ja vielä toiveena olisi mansikka-raparperimehua. Neljä viikkoa olen kestänyt selkäkipua. Varpaiden kynnet tulivat tyttären käsittelyssä hoidetuiksi, kun oma selkä ei taipunut . Uusi läppäri on edelleen sisäänajo-vaiheessa, ja  useimmiten  naputtelen isommalla näytöllä, joka on yhdistetty läppäriin. Pitkään jo ehdin lukea kaikki ja kirjoitella kännykällä. Nyt näkee.

Eli hyvin monenlaista on mahtunut kesään ja hyvä niin. On tankattu läheisyyttä ja yhdessäoloa syksyä varten.

5 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Mikä se on tuo yläkulman tukkiruuhi?

Iso Gnu kirjoitti...

Se on Kivikautisen kylän ruuhi eli tuollaisia yhdestä puusta veistettyjä ruuhia käytettiin kivikaudella. Unohdin jo mitä nuo koristepäät merkkaa. Tuskin pelkän esteettisyyden takia niitä on kiikirveillä veistetty. Käytiin Saarijärvellä Kivikauden kylässä yhden lasten perheen kanssa. Alakoululaiset tykkäsivät ja olivat kiinnostuneista kivikauden ihmisten elämästä, joka oli aika rankkaa ( aikuisen silmissä)

Matleena kirjoitti...

Onpa sinulla/teillä ollutkin vilkas kesä, ei ihme, etteivät käsityöt ole paljon edistyneet. Sitten syyspimeiden aikana voi taas lisätä vauhtia.

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: vauhtia on ollut lasten perheiden kanssa, mutta todella mukavaa. Tankattu syksyyn yhdessäoloa. :)

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos vastauksesta, jotain tuollaista uumoilinkin sen olevan. En ole tuollaista kivikautista nähnytkään luonnossa, siis vain kuvissa. Olispas mielenkiintoinen paikka vierailla. Noh, tuskin koskaan sinne asti eksyn;)