lauantaina, elokuuta 29, 2020

Sukkia keskeneräisten keskellä


 Syyshortensia kukki komeasti tänä vuonna. Olen aina pitänyt tästä kasvista ja nyt ostin yhden uuden penkkiin tulleeseen tilaan. 


Tänään oli lämmintä ja istuin terassilla päättelemässä sukkia ja jatkoin aloittamaani junasukkaa. Toinen tästä parista on valmis.


Joskus vuosia sitten olen jossain mielenhäiriössä ostanut tätä lankaa. A) väri on ihan järkyttävä B) löysäkierteistä ja hankalaa neuloa. No, yhdet sukat sain aikaiseksi jollekin myyjäisiin/hyväntekeväisyyteen. Sukat on kokoa 33/34. Lanka oli Langin Jawohl ja 3 mm puikot. Kulutus oli 51 g. Loput lankakerästä menee lahjoituskassiin Anna- ja Toivo- nukkien tekijiöille,



 Kuopus kävi pari viikkoa sitten perheineen kylässä ja katsasti lankalaatikoitani. 300 g lähti hänelle ja itse aloitin 10-v pojalle sukkia 2,5 mm puikoilla tämän Regian hyvin marinoituneen langan. Koko on 36/37 ja lankaa kului 58 g. Sitten aloitin junasukat ja niihin kului 28 g. Ystävä kävi ostamassa yhdet junasukat ja huomasin varastojen olevan lähes nolla. Nyt pitänee niitä neuloa. Kahdelle järjestölle teen sukkia niin, että rahat menevät heille lyhentämättöminä.


Kinkku-paprikajuustopaistos ja punaherukka,vaniljakermarahka täytteellä make piirakka odottavat vierasta. Villatakit sitten ensi kerralla. Nyt on jo napitkin löydettu takkeihin ja viimeisestä puuttu hihojen resorit..

7 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Minä tykkään tuosta sukkien väristä. Vaalenpunainen ja pinkki miellyttävät nykyisin. Voisin tulla käymään :) Näyttää tarjoomukset houkuttelevilta.

Matleena kirjoitti...

Upea hortensian kukka! Minä olen oppinut noista tykkäämään vasta nyt vanhoilla päivillä, aiemmin se ei viehättänyt ollenkaan. En ymmärrä, miksei.
Älähän huoli, mutta nuo vaaleanpunaista sisältävät hempeät sukat ovat varmaan jonkun pikkuneidin mieleen. Ja kauniita ovat nuo muutkin sukat.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu: Kiva kuulla, että väri miellyttää. Onhan se niin me itsekukin tykkäämme eri väreistä. Piirakat on jo melkein syöty valitettavasti. Hyviä olivat.

Matleena: Hortensia on ollut yksi lempikasveistani ja menestyy hyvin täällä Päijänteen seutuvilla.Niin, onneksi eri ihmiset pitävät erilaisista väreistä. Itse asiassa sukat ovat aina kauppansa tehneet.

Liisan kotona kirjoitti...

Hortensiat on kyllä niin upeita. Minulla on kahdenlaisia tai siis enää yksi, kun joku hurautti toisen hortensiani nurin ruohonleikkurilla. Paljon sukkia olet taas saanut aikaan. Herkullisen näköisiä piirakoita. Mukavaa syyskuun alkua <3

Iso Gnu kirjoitti...

Liisa: samaa mieltä hortensioista. Meilläkin on joku ,joka hurauttaa ruohonleikkurilla milloin mitäkin. Lapsuudenkodistani tuomat tiikerinliljat hävisivät leikkurin avulla.:(
Piirakat olivat hyviä. Ennen ne hujahtivat yhdessä illassa , mutta nyt kun olemme kahden niin tahtoo kestää kauan. Teen vain jos on vieraita tulossa.

Kutookutoo kirjoitti...

Vaikka mitä ihanaa! Voi kun itse olisi yhtä tuottelias ja hyvä käsistään. Piirakat näyttävät todella herkullisilta.

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo: kiitos! :)