sunnuntaina, helmikuuta 07, 2021

Saaristo-sukat

Paljon ei ole valmistunut tällä viikolla, kun on ollut tehtävä muutakin. Nyt sain pois yhdistyksen tietokoneen, puhelimen ja juoksevat asiat. Jos ehtisi tekeä ryijyäkin tulevalla viikolla.


Joku aika sitten kävin Titityyssä ostamassa puuttuvaa lapaslankaa ja tämä vyyhti oli niin kaunis. Oli pakko ostaa se ja ajattelin neuloa itselle sukat.


No, jäin miettimään neuloessa, että haluanko. Saatan antaa jollekin. Värit on kauniit, kuva tosin vääristää värejä. Kolmosen cubicseilla neuloin ja ihan tavan sukat. Väri vaihtuu koko ajan ja kuvio ei erottuisi. Ihanan tuntuiset ja kokoa 38/39. Lankaa kului 85 g. Olen neulonut muutakin, mutta kesken ovat.


Ulkona on ollut todella kaunista : sinistä ja valkoista. Tänään onnistuin päiväkävelyllä pysähtymään kolmasti juttelemaan naapureiden kanssa ja lenkki venyi ajallisesti. Mutta oli tosi virkistävää tavata ihmisiä. Just eilen mietin , että eristyksessä ollessa kohta alkaa pelkäämään ihmisiä. En vielä! :)

Peurat ovat palanneet ja siis ilves varmaan siirtynyt muille maille takametsiköstä. Saa nähdä, mitä ne ehtivät syödä. Kolme niitä kulkee kuulemma yhdessä, naapuri oli nähnyt.

Hyvää tulevaa viikkoa!

 

10 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Kaunis vyyhti. Odotin selkeämpiä sukkia. Nuo edellisen postauksen punaiset on kauniit :) Ja talvi on hieno.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu: Ihan samoin odotin ja siksi en lisännyt mitään palmikkoa tai muuta.Selkeät raidat olisi åaljon mukavampia kuten viime postauksen sukat. Eikö olekin vain hieno talvi?

KristiinaS kirjoitti...

Vyyhtiä jo kehuin ja ounastelin, että lopputulos saattaa olla tuollainen hhmm sanoisinko epäselvä. Värit on edelleen kauniit mutta mun makuun liian kirjava neuleena.
En oo vieläkään ryijyyni tarttunut. Aloitin aamusella sukat asunnottomille, sitten poika soitti ja kertoi avokkinsa toivovan läppäkynsikkäitä. Eli ne on nyt työn alla ja sukat jäi odottamaan vuoroaan. Hyvä olis nekin heti saada valmiiksi ku ensi viikolla oon viemässä ne yhdet jotka on valmiina olleet jo kauan. Olishan se kiva kahdet sukat antaa.

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina: Värit oli vyyhdillä ihanat, mutta sitten tuo sekavuus. En viitsinyt turhaan tehdä palmikoita tai muuta, kun ei kuitenkaan olisi erottunut. Mullekin tuli lapastilauksia eilen ja tänään katsoin langat valmiiksi. Keskeneräisiä on vaikka kuinka paljon, mutta lastenlasten tilaukset tahtoo mennä ohi aina. Joskus yksi pojista valitsi langoistani yhden, josta sitten tein lapaset ja sukat hänelle. Kun ne oli valmiit, poika katseli hyvin arvioiden niitä ja totesi: en tykkää yhtään. Niin ne lapaset ja sukat meni hyväntekeväisyyteen. On se lanka vyyhdillä ja sitten valmiina tuotteena eri näköinen.

Kutookutoo kirjoitti...

Olipa nätti vyyhti! Niin kuin moni muukin sanoi, niin sukkien väri yllätti.
Puikoilla on vaikka mitä, mutta sama täällä, jotkut tilaukset vain tuppaavat menemään ohi. Lasten lähinnä siksi, että jos vielä kudottu kelpaa, niin parempi tehdä äkkiä ennen kuin mieli muuttuu. :) Tyttö pyysi juuri itselleen villahousuja, ja niitä yritän äkkiä valmiiksi ennen kuin talvi on ohi.

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo: Niin oli kauniit vihreän ja punaisen sävyt. Odottavat sukat nyt ottajaansa rahin sisällä.Villahousuja tarvii varmaan vielä muinakin talvina.

Matleena kirjoitti...

Minustakin vyyhdin värit ovat kauniit, mutta sukissa mieletäni värit poukkoilevat rauhattomina. Olisipa värijuoksut olleet pidempiä.
Ihania lumisia maisemia sielläkin näyttää olevan.

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: tällaisia nämä vyyhdit on. On se kumma, kun ei opi. Seuraavalla kerralla pitää hillitä, vaikka kuinka tekisi mieli. Nyt on ollut niin kaunista sekä valkoiset hanget, että kaunis sininen taivas.

Hepsi kirjoitti...

Samaa mieltä minäkin, vyyhdillä niin kaunis väri, neulottuan ei niinkään. Raidat olisivat tosiaan olleet kivemmat.

Iso Gnu kirjoitti...

Just niin Hepsi.