keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2021

Balloon Cardigan

Lupasin neuloa lapsenlapselle neuletakin - silläkin uhalla, että tarvetta syntyy muillekin  ;) 
Kesäkuun festareilla valittiin langat ja pitkän pohdinnan jälkeen langoiksi valikoituivat keltaiset Arwetta (väri 200, Daffodil) ja Filcolana Tilia (väri 196, French Vanilla). malli oli jo aiemmin päätetty eli PetiteKnitin Balloon Cardigan.

Kollaasissa värit vaihtelevat kuvissa. Keltaisemmat värit kuvissa ovat lähempänä oikeata. Neule on aloitettu siis hieman ennen kesäkuun puoliväliä, mutta välillä olen neulonut sukkiakin muutaman parin.


Hihoja tein kolme! Ensin ajateltiin, että mallissa hihat ovat liian leveät. neuloin sen takia kapeammat, Ei näyttänyt päällä kivalta ja neuloin toisen alkuperäisellä ohjeella. Heinäkuun neulefestareilla parina päivänä hiha valmistui, Sitten Hesan reissulla sovitettiin ja alkuperäinen hiha oli mukavampi. Purin kapeamman hihan ja neuloin leveämmän hihan ja siis hihat on neulottu alkuperäisen ohjeen mukaan. Vain kuulemma mummit suostuvat tekemään näin.


Lankaa kului 353 g. Ostin Arwettaa 250 g ja Tiliaa 125 g eli yhteensä 375 g. Paljon ei lankaa jäänyt.


Jonkun verran tahtoi toinen lanka jäädä pois silmukasta ja muutaman kerran jouduin korjailemaan.


  Päättelyt tubular bind off-tekniikalla, Titityyn Tiinan video oli selkeä ja ymmärsin sen hyvin, Lopulta sain napitkin neulottua. Nyt neule on saajallaan ja hän tuntuu olevan tyytyväinen.


 Seuraavaksi pitää ottaa puikoille uusi Balloon Cardigan , mutta onneksi eri värissä. Olen tässä välillä aloittanut puseroa itselleni. 

torstaina, heinäkuuta 22, 2021

Helteetön viikko ja kesäflunssa takana

Aikaa on taas mennyt. Helle on verottanut voimia ja kesäflunssa. Tavan flunssaa en ole sitten alkuvuoden -20 jälkeen sairastanutkaan. Nuhaa ja nuutunut olo oli, mutta aika nopeasti meni ohi. Korona-testissä käydessä olo oli jo melkoisesti parempi eli parissa, kolmessa päivässä. Nopeasti kävi testin otto ja alle vuorokaudessa tuli tulos ja ei ollut koronaa. Niinhän kyllä ajattelinkin. Valitettavasti korona taas leviää vauhdilla. Flunssaakin on ollut kuulemma yhdellä jos toisella. Ehkä käsien pesun väheneminen, osan maskittomuus ja ihmisten tapailu edistää nyt muiden virusten leviämistä.


Hesassa käväistiin ja tavattiin vielä pääosin ulkosalla ja ei kyllä sisällä helteen kuumentamissa huoneissa olisi jaksanut ollakaan. Pilvijärvellä käytiin uimassa ja siis tosiasissa muut uivat ja mummi neuloi.


Sukat on kyllä aloitettu rehellisyyden nimissä jo aiemmin, mutta sain valmiiksi viikonloppuna . Annoin vielä käyttäjilleen. Ekaksi valmistuivat puuvilla-villa-jne sekoitelangasta kesäsukat. Regia Cotton Around The World  värissä cuba. (420 m / 100 g | 72 % puuvilla 18 % polyamidi 10 % polyesteri | 4. Fingering) ja neuloin loopaten, 2,5 mm.
Koko on 39/40. Just sopivat kesäsukat ja lankaa kului 61 g.


Tästä Sheepjesin Downtown- sukkalangasta tein yhdet sukat aiemmin ja nyt toiset. Edelleen löysäkierteistä ja vähän hankalaa neulottavaa. Mutta ihanan pehmeät sukat tästä langasta tulee.


Lanka on väriltään Sunset. 2,5 mm puikoilla loopaten tuli 39 jalkaan sopivan napakat sukat pidettäväksi ja lankaa kului 60 g tasan.


Ennen Hesan matkaa kerin lähes kaikki uuteen puserooni tulevat Ilun langat. Tarkoitus oli aloittaa kotona. Mutta se siirtyi. Tein yhden lapsenlapsen villatakkia menomatkalla -ilmastoitu auto. Takista puuttuu enää napit ja sitten on valmista ja siirryn seuraavan lapsenlapsen neuleeseen.


Tulomatkalal pääsin alkuu Breathing Space-puserossani ja kauluksen resori oli matkan jälkeen valmiina. Nyt ollaan vähän pidemmällä.




Hesassa lähikaupasta tullessa oikein porukalla katseltiin pikkusiiliä, joka mennä vipotti kävelytiellä. Kesken kaiken tuo väsähti ja nukahti. Muita jäi vielä katsomaan ja miettimään uskaltaisiko nostaa nurmikolle. Nurmikolla näytti olevan puhdasta vettä matalissa astioissa parissa eri paikassa. Helteillä oli kyllä tuollainen olo.
 

sunnuntai, heinäkuuta 11, 2021

Neulefestareilta

Lankaa, lankaa,lankaa


Ilun merino sinkkua on 700 g - ehkä vähän liikaa. Mutta näistä pitäisi tulla itselleni Veera Välimäen Breathing Space-pusero, jonka kaikki muut ovat tehneet kauan sitten. Saa nähdä milloin pääsen aloittamaan.

Olen jonkun verran neulonut sukkia Zauberball-langasta. Ilu on nyt värjännyt ihmepalleja ja yhdet sukkalangat ostin. Vähiin Ilun langat oli mennyt, ennenkuin ehdin ostoksille.


Rouva Silmusolmun sukkalankoja ovat nuo punaisen sävyissä ja meren värinen on merinosinkkua. Viime mainittu lanka on nimeltään Capri. 

Ilon tiskiltä ostin Aaraa. Sukkiin menevät nämä langat. Kahden pikkuvyyhdin langat menevät sukkiin, joiden ohje on ilmaisena Ravelryssä ja mallin nimi on Solina.


 Tässä sitten on koko kasa eli 1,3 kiloa lankaa tulevalle talvikaudelle. Siellä istuttiin Toivolan pihalla varjojen alla lämpimässä (vähän liian lämmintä). Jaksoin istua kolmena päivänä pitkän eristyksissä olon jälkeen, Toista vuotta ollut lähes kotona. Ihanaa oli jutella uusien, ei ennestään tuttujen ihmisten kanssa ja miksei vanhojenkin tuttujen kanssa. Terveiset kaikille neulekavereille, joiden kanssa vaihdettiin ajatuksia mm. neulomisesta kielten oppimiseen, neulemalleista purkamiseen, ihmisen muistista oman elämän historiaan ja ihailtiin kaikkien ostoksia ja neuleita. To do-lista kasvoi taas.

maanantaina, heinäkuuta 05, 2021

Arvottu on

Kaunis, kesäinen kuva on Tuomiojärven Lehtisaaresta, jossa on Jyväskylän seurakunnan toimintaa. Sinne pääsee soutuveneellä ja lauantaina olimme parin lapsenlapsen ja äitinsä kanssa uimassa ja saunomassa. Eka kertaa olimme siellä koko lähes 40- vuotisen Jyväskylässä asumisen aikana.


Arvonta on suoritettu 9-vuotiaan avustamana ja arpa osui Tytille. Laittaisitko minulle nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi (postipaketeissa kysytään sitä, ei muuten) sähköpostiini isognu (at) yahoo (piste) com


Neulomiseni on edistynyt vähän kerrallaan mansikoiden laiton, puutarhahommien ja vieraiden ohessa. Tulossa on yhdelle teinille villatakki. Mutta siitä sitten kerrotaan lisää myöhemmin, mutta siis neulotaan yhä. ;)