lauantaina, joulukuuta 31, 2022

Vuosikatsaus 2022

Lähinnä itselleni koostin vuoden 2022 neuleet ja vähän muutakin. On ollut ja tapahtunut maailmassa monenlaista vuoden aikana. 

Neulominen on rakas harrastus ja vaikuttaa myönteisesti moneen asiaan. Melkoisesti olen neulonut vuoden aikana ja aloittanutkin monta työtä, jotka ovat edelleen kesken. Kesken on kyllä aikoja sitten aloitettuja töitä. Joka vuotiseen tapaan toivon, että osa valmistuisi tulevan vuoden aikana. Jotkut ehkä valmistuvat.

Lankaa kului tämän vuoden aikana 9,121 kiloa. Lankaa kulkeutui lisää varastoihini ja pääsääntöisesti ostamalla, eli lankavarastoni ei mitenkään pienentynyt. Se kasvoi yrityksestä huolimatta 1,455kg.

Monenmoista valmistui vuoden aikana, pääasiassa sukkia. Niitä neuloin ikäänkuin parin viikossa eli 52 paria vuodessa. Se oli yllätys itsellenikin. Vuonna -21 sukkavarastoni tyhjeni hyvin, kun vietin pyöreitä vuosiani, niin vieraat saivat sukkaparin lähtiessään. Jälkikasvulle , omalle perheelle annoin joululahjaksi sukat, 13 paria. Tein pariin myyjäisiin, jotta onhan niitä saanut tikutella. Mutta se on niin mukavaa puuhaa ja aina voi välillä neuloa pätkän ja taas jatkaa. Kuvissa vain osa sukista ja löytyhän ne blogista.

Neuloin itselleni -21 aloitetun Douglas-villatakin loppuun Tukuwoolista. Ihana, lämmin ja on nyt mun lempi-villatakkini palelevana henkilönä. Kahdelle lapsenlapselle neuloin puserot. Pojat pitivät kovasti niistä ja ainakin toinen yritti nukkua eka yönä sen kanssa, mutta oli otettava pois liian lämpimänä. Kesäksi tein yhden lyhythihaisen puseron itselleni vaikka koskaan en ole ymmärtänyt yhdistelmää: kesä ja neulepusero. Villatakkia kyllä saattaa tarvita Suomen kesässä.
Pikkutöitä neuloin useammanlaisia. Valkoiset kämmekkäät tein tilauksesta lapsenlapselle ja ne tuntuivat kivoilta ja neuloin sitten itsellenikin langanlopusta samanlaiset (vähän pidemmällä varrella). Toiset/kolmannet kämmekkäät tein tyttärelle puseron langoilla muunnellen Tiina Huhtaniemen Ensilumi-lapasia. Vikat oli Tukuwoolista ja samoin Tiinan ohje. Lapasia valmistui kolme paria. Panda-lapaset olivat pitkään olleet kesken.

Pipoja valmistui  5. Yhdet säärystimet neuloin. Yksi vaivainen apupupu näki päivän valon. Peitto olikin useamman vuoden projekti, mutta nyt lopulta valmis. Yksi kauluri valmistui itselleni. Ryijy on edistynyt hieman ja sitä pitäisi nyt päivien pidetessä taas jatkaa. Kaiken kaikkiaan erilaisia neuleita valmistui 73 kappaletta ja siitä suurin osa oli luitenkin sukkia eli 52 paria.
Joulukortteja ja myös onnittelukortteja tein melko kasan itselle ja kahdelle järjestölle myyjäisiin.
Vielä muutama kuva kesän kukista puutarhassamme.

 Mietin elettyä elämää, nyt kun vaihtuu vuosi tää. Hyviä hetkiä vuodessa tässä, toisinaan kyynel kimmeltämässä. Terveys, koti, ystävät hyvät, siitä muodostuu elämän hyvät. Elämän raanua kutoessamme, raitojen värejä valitessamme, kirkkaat värit, ilon juovat, tummat raidat osansa tuovat.

Hyvää uutta vuotta!


keskiviikkona, joulukuuta 28, 2022

Lopultakin

Kesällä 2018 aloitin neulomaan dominopeittoa. Lankoina erilaiset harmaat, vihertävät,erilaiset murretut punaiset ja sinapinkeltainen Seitsemän Veljestä-lanka. Keltaista jäi reilusti villatakista ja olen tehnyt siitä jotkut sukat ja nyt tähän ja vieläkin jäi.


Neule on ollut kakkos-kodissamme ajatuksella, että on aina jotakin neulottavaa, jos neule jäisi kotiin Keski-Suomeen. Ei ole jäänyt kertaakaan. Alkuun peittoa on kiva neuloa, mutta kun koko kasvaa , niin helteillä ei viitsi neuloa. Talvella ja viileällä on kiva neuloa, kun polvet pysyvät lämpiminä. 3,5 mm pyöröllä ja palan koko on ensin 39 silmukkaa, jotka poimitaan edellisten palojen reunoista. Tämä on paras puoli tässä peitossa; ei palojen yhteen ompelemista tai muuten yhdistämistä. Lankoja onneksi päättelin tässä viime aikoina aina käydessämme. Peitto edistyi tosi hitaasti korona-aikana, kun pysyttiin kotona.

 Paloja on kaikkiaan 10 x 13. Peiton kokoa en ehtinyt mitata tänään, mutta hyvä päivätorkkujen peitto se on. Eilen illalla sain reunan virkattua kiinteillä silmukoilla ja loputkin langat pääteltyä. Lankaa kului ruhtinaallisesti eli 1,240 g. Tämän vuoden lankasaldoni taitaa muuttua negatiiviseksi kaikesta runsaasta lankojen ostosta huolimatta.

Näitä dominopeittoja olen tehnyt pari ennen; yhden itselleni (on postauksen vika eli 1) ja yhden ystävälleni. Yksi on keskeneräinen ja ollut sitä kauan. Sitä olen neulonut fingering-vahvuisista sukkalankojen jämistä. Nyt mietin, että veisinkö sen varatyöksi kakkoskotiin vai olisiko se kotona polvia lämmittävä työ talvella.

lauantaina, joulukuuta 24, 2022

Rauhallista joulua!

 Me taasen laulamme riemuiten,

kun joulu, joulu on meillä!
Se valtaa sielun ja sydämen
ja surun särkevi entisen,
mi kasvoi elämän tiellä!

Oi käykää, ystävät, laulamaan,
kun joulu, joulu on meillä!
Se tuttu, ystävä vanhastaan,
on tänne poikennut matkoillaan
ja viipyy hetkisen meillä.

Nyt tähtitarhoihin laulu soi,
kun joulu, joulu on meillä!
Nyt maasta taivaaseen päästä voi,
jos sydän nöyrä on lapsen, oi,
kun joulu, joulu on meillä!

Oi anna Jumala armoas,
kun joulu, joulu on meillä!
Ja kansaa suojaa sun voimallas,
meit' auta näkemään taivaitas,
kun joulu, joulu on meillä!

 



keskiviikkona, joulukuuta 21, 2022

Kaikki joululahjasukat valmiita

Kaikki 13 sukkaparia valmiina pakattaviksi. Kaikille muille paitsi itselleni on sukat. Aikuisten sukat pakataan vain proosallisesti pakettiin. Mutta lastenlasten sukkiin eksyy karkkia ja lahjaraha. Yhdelle esiteinille otan seuraavan koon villasukat varalle mukaani, jos lahjassa olevat  sukat tuntuvat pieniltä. Jalkansa kasvaa nyt vauhdilla.


Olen esitellyt kaikki muut sukat jo aiemmin paitsi kaksi paria. Toinen pari on aikuiselle ja toinen 10-vuotiaalle.


Varsin monimutkaista oli näiden sukkien valmistuminen. Ensin muusikko-miniä sai valita värin. Vaihteeksi tummanpuhuvaa ja hyvin marinoitunutta sukkalankaa. Joskus varmaan joiltain ihan ekoilta Neulefestareilta ostin Puffalan Sukka-Puffa Super merinosukkalankaa (75 % merinovillaa ja 25 % polyamidia, 100 g= 225 m ). Langan väri on heavymetalshow. Neuloin 3 mm sukkapuikoilla. Mallina on Niina Laitisen malli Hile Villasukkien vuosi-kirjasta. Sukan varsi on aika pitkä ja malli aloitetaan varresta. No, eka sukka valmistui ja epäilyt langan riittävyydestä vahvistuivat. Sukka painoi 58 g ja lankaa oli jäljellä 48 g. Sitten vaan lankavarastolleni ja aika saman sävyistä tummanharmaata Nallea löytyi jämäkerä. Ei sitten tarvinnut osta uutta, vastaavan tyylistä lankaa. Neuloin toista sukkaa niin pitkälle kuin lanka riitti ja sitten neuloin samalla purkaen toisen sukan kärkeä. Samassa kohdassa molemmissa sukissa aloitin Nallella neulomisen. Silmin ei huomaa eroa, mutta valokuvassa on ero. Lankaa kului yhteensä 114 g.


 Vikat lastenlasten sukat neuloin toiveväreissä ja langaksi valikoitui Sisu ja 2,5 mm pyöröt. Koko on n.37. Lankaa kului  68 g. Kukaan lapsenlapsista ei enää ole jaloiltaan pieni. Olihan tässä satsissa neulomista, mutta tänä vuonna sukkien neulominen jakautui hyvin pitkälle aikavälille ja ei ollut niin hermostuttavaa kuin joskus kauheassa kiireessä.
Tässä on osa sukista, koska ohjelman kollaasiin ei mahdu kuin yhdeksän kuvaa.

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2022

Joulukuun 7. ja lisää sukkia

Ostin itselleni joulukalenteriksi Rva SilmuSolmun merinosukkis-minivyyhti - kalenterin. Nyt jo on seitsemän pakettia auki. Järjestyksessä vasemmalta oikealle: Ruusunpunainen, Buketti, Tosca, Karelia, La Boheme, Finlandia ja tänään Helmenharmaa. Ihanat raitasukat saisi tehdyksi tai sitten johonkin raitapuseroon, jota olen suunnitellut jo vuosia.


Täällä oli järjestöjen myyjäiset 3.12 lauantaina. Siellä oli kyllä  paljon yksityisiäkin myyjiä. Oman yhdistyksemme kanssa saimme ihan kelvollisen tuoton. Arvat menivät hyvin kaupaksi. Vähän taas taloutta helpotetaan.

 Sukkia myytiin muutamia pareja ja näistä neljästä meni kolme paria. Lasten sukat on Nallesta ja miesten sukat Seitsemän veljestä-langasta. Vaaleanpuna-punaiset raitasukat kerrosrivi-nousuin  on 5-vuotiaalle ja lankaa kului 58 g. Vaaleanpuna-valkoiset sukat on broken seed - mallilla neulottu. Sukat on 3-vuotiaalle ja lankaa kului 48 g.  Ruskearaitaisiin miesten sukkiin meni 128 g lankaa ja isompiin , vihreeäraitaisiin 142 g.
Joulukortteja on nyt myyty kaksissa myyjäisissä ja ovat vielä menossa yksiin myyjäisiin.  Kotoakin myin yhdelle tutulle, joka on ostanut joka vuosia. Ilahduttaa, kun kelpaavat ja voi tehdä hyvää korteilla.
Viikonloppuna kirjoitan omat korttini. 

Nyt olen neulonut Piilopirttisukkia, joissa on mKAL eli siis mysteerineulonta meneillään. Huomenna tulee kolmas vinkki. Niistä sitten myöhemmin. 

Tämän päivän joulupuuha on korttilistan tarkistus korttien kirjoittamista varten . 


 

torstaina, joulukuuta 01, 2022

Osa valmistuneista sukista

Sukkaa pukkaa ja nyt sain esille osan valmistuneista. Mutta ensin joulukalenterin luukku 1. Ostin Rva Silmusolmun merinosukkalanka-minivyyhtijoulukalenterin. Tässä on nyt tämän päivän vyyhti, vanha roosa.
Tein listaa tänään itselleni asioista, joita teen tai jätän tekemättä ennen joulua. Eläkeläinen on hidas ja vähän saa päivässä aikaiseksi. On kiva, kun ei ole kauhea hoppu ja stressi.


Tässä nyt viimeistellyt sukat on kasassa terassin kaiteella.  Siinä on kahdet joululahjasukat ja kahdet muut sukat. Joululahjasukat alkavat olla loppusuoralla eli kolmestatoista parista puuttuu kolme sukkaa eli puolitoista paria. Jostain huomasin, että muutama vuosi sitten marraskuun lopussa aloittelin vasta joululahja-sukkia. Muistan kyllä, että välillä on vika sukat valmistuneet jouluaattoa vasten yöllä. 


Hankala vuodenaika on nyt kuvata. Pieni hetki on vain valoisampaa kahden pimeän välissä. Tummansininen väri ei ole helpoimpia värejä. Nämä sukat ovat toiselle vävylle lahjaksi. Lanka on Regia Merino Yak Night bleu - värissä ja 2,5 mm pyöröillä neuloin ihan tavan sukat. Alkuun 2 o, 2n resoria ja lopuksi varsi 3 o, 1n ja sama jatkuu jalkapöydän päällä. Koko 41/42 ja lankaa meni  74 g. 

Nämä sukat oli välityönä ja odottaessa eri paikkoihin mukana. Lankana on varmaan Austerman step 6 -fach. Koko sukissa on 34/35 ja lankaa kului 87g. Väri ei miellyttänyt jälkasvua ja se jää nyt odottamaan saajaansa tai vien myyjäisiin.

Toiset joululahja-sukat tässä satsissa on ihan toiveiden mukaan neulotut sukat. Sukkien piti olla paksut, harmaat ja palmikkoja. Kokeilin kokoa ja saaja tykkäsi.  Lanka on Seitsemän Veljestä ja puikot 3,5 mm. Koko on 39 ja lankaa kului 114 g.  Lastenlapset saavat kaikki sukkien lisäksi lahjana rahaa ja karkkia. Teineille ja pienemmillekin on aika vaikea keksiä ja löytää just sopivaa lahjaa. Tämä  lahja tuntuu olevan kaikille mieleisiä ja voi ostaa jotakin tai säästää johonkin isompaan.


Sitten täämn erä vika lapaset on Novitan sukkaboksin ohjeella tehdyt lapselle. Sukkien nimi on Mökkitiet ja lankana on Nalle. Sukkien koko 34/35 on ja lankaa kului 62 g. Vieläkin on samaisen boksin lankaa jäljellä, vaikka on tehty jo aikuisen miehen ja naisen sukat.


 Seuraavalla kerralla tulee myös neljät sukat. Kolme paria on valmiina ja neljännen parin vika sukka on kesken. Lauantaiksi pitää ehtiä tehdä valmiiksi.

tiistaina, marraskuuta 22, 2022

Lyhyt messuilu

Muutaman vuoden pakollisen tauon jälkeen olin Tampereella Kädentaidot-messuilla. Olin tänä vuonna ennätys-lyhyen ajan messuilla. Yleensä olen ollut jonkun liikennöitsijän bussimatkalla, mutta nyt olimme omin kyydein. Messupäivä oli perjantai, jolloin oli kyllä aika lailla väkeä. Lauantaina oli kai enemmän. Lauantai ja sunnuntai kului järjestöpäivillä Tampereella. Messut sopivat hyvin ohjelmaan perjantaille.

Tässä suunnilleen kaikki ostokseni. Tosin parit joululahjat puuttuvat tästä, omanikin. Ostettiin minulle lampaantalja kakkoskotiinkin. Viikolla pengoin lankojani tilattuihin töihin ja totesin omistavani lankaa enemmän kuin laki sallii. Sekin asia hillitsi kummasti langanosto-haluja. Ihailin kyllä yksiä jos toisiakin lankoja. Taitoshopin Olli-lanka oli tarjouksessa 100 gx 3 oli 10 € ja nämä sukkalangat tarttuivat. Etukäteen oli päättänyt ostaa Rva Silmusolmun Raitapallon ja Trio-jäätelön värinen tuli mukaan. Minivyyhdit täydentävät sitten ( niitä tulee joulukalenterista). Pallosta tulee kahdet sukat. Neulefestareilta kesällä ostetun pallon jo neuloin kahdeksi pariksi sukkia ja joululahjoiksi. Siinä oli kaikki langat eli 400 g. Jukka Rintalan jouluinen kaitaliina ja lautasliinat ovat lahjaksi tai itselle. Saa nähdä, miten käy. Mosaiikkimiljööstä joulukuusi ja joulupukki  tee se itse-paketit.  Korttipohjia, teippiä ja pari timanttihelmi-joulukorttia.

Sukkaparit odottavat päättelyä ja viimeistelyä ja kuvausta ja tietenkin postausta ja niistä seuraavalla kerralla.
 

torstaina, marraskuuta 10, 2022

Valmistuneita II

Sukkien esittelyvuoro nyt.


Syksyllä Cittarissa Seitsemän veljestä raitalanka oli tarjouksessa. Neuloin langasta harmaa-harmaa-raitaiset miesten sukat ja ne ovat kokoa 41/42. Lankaa kului 132 g.


Nämä ovat miesten sukat. Ne on  Laines Du Nord Patient Sock -langasta, jossa on 75 % mulesing vapaata villaa ja 25 % polyamidia. 100 grammassa on 420 m ja se kestää konepesun. Neuloin 2,5 mm pyöröillä. Koko on 42/43 ja lankaa kului 72 g. Nämäkin on menossa joululahjaksi.


Neuloin taas perinteiset Kerttu-sukat Seitsemän veljestä langasta ja 3, 5 mm sukkiksilla. Koko on 37/38ja lankaa kului 92 g. Näihin riittää 100 gramman kerä. Tuskin isompiin sukkiin riittäisi 100 g.


Instagramissa oli kantalappuKAL tässä vähän aiemmin ja summa mutikassa valitsin näihin sukkiin värit. Mallissa on nostetuilla silmukoilla tehtyjä jaksoja eri väreillä eli tein joka toisen vihreällä ja joka toisen keltaisella.  Itse asiassa kaikesta huolimatta näistä tuli aika kivat sukat. Ovat kokoa 38/39 ja lankaa kului 114 g.


 Metsäpuistosta talomme takaa kaupunki kaatoi puita/harvensi ja korjasi isommat rungot ja sitten vielä latvukset yms. Loput mitä ei tullut heille kyytiin, niin sai kerätä. Tonttimme takaa on nämä yksittäiset latvukset ja tyvikiekot tuotu leikkimökin terassille kuivumaan seuraavaksi talveksi. Mies teki koko  homman eli haki puut metsästä ja sahasi ja osa halkaistaan sopiviksi polttopuiksi ensi keväänä. Siinä on osa seuraavan talven polttopuista. 

perjantaina, marraskuuta 04, 2022

Valmistuneita I

Valmistuneita on aika kasa. Sukat jäävät odottamaan vuoroaan vielä. Laitan tähän nyt tylsiä kuvia pipoista. Ei ollut päätä kuvattavaksi ja päivän valoisampi hetki on ollut aika lyhyt pimeyden välillä.


Neuloin samanlaisen ruskean pipon itselleni  ja tämä tumman sininen on miehelle. On kuulemma mukava, ei kutita.  Lankana on siis Lana Gatton Maxi Soft värissä Bleu 1021. Lankaa kului 94 g. Yhteen pipoon on vielä lankoja eri värisenä odottamassa.


Boucle-pipo oli Titityyssä mallina, neulottuna La Bien Aimeen langoista. Oli niin kevyt ja kuitenkin lämmin. Niin en voinut vastustaa kiusausta ja ostin langat itselleni. Boucle-pipon ohje on ilmainen. Lankoina on Merino boucle vihreän ja beiden värissä ja toisena  Felix värissä Bone. Kerrankin neuloin ihan ohjeen mukaan 5 mm pyöröillä. Lankaa kului 60 g. Boucle-lankaa jäi vähän, mutta Felix-lankaa on paljon (650 m/ 100 g). Suunnitelmat on kesken, mihin käytän lopun.


Novitan yhdessä sukkaboksissa oli polvisukkiin lankana Seitsemän veljestä Tencel -lankaa. Olen yhdet tencel-vahvisteiset sukat neulonut ja eivät kestäneet. En halunnut neuloa palmikko-polvisukkia ja ostin niihin sukkiin muun langan.  Pehmeä, mukavan tuntuinen lanka ja nyt yksi pipo valmistui ja on menossa asunnottomien keräykseen. Lankaa kului 96 g.


 Viime kukat eli syysasteritkin alkavat olla nuutuneita. Piha alkaa olla kunnossa ja odottaa talvea tulevaksi.


Hyvää pyhäinpäivää!

tiistaina, lokakuuta 25, 2022

Monenlaista kesken

Minulla on aina monta työtä kesken ja nyt tällä hetkellä on valmistuneitakin, mutta kuvaaminen on jäänyt. Viikonlopun jälkeen vasta kuvaan, kun tämä viikko on aika kiireinen ja muuta touhua täynnä.


Tämä oli viime lauantai-illan neulekatsauksen kuva. Huivi (vihreän eri sävyissä-raitainen) on kesken , kun toinen lanka loppui. Luulin kotona olevan samaa lankaa, mutta olikin eri vahvuus. Purettavakin on nyt jonkun matkaa ja ostettava oikeaa lankaa eli Tukuwoolin dk-vahvuista Havua. Vaalean sininen on jumissa oleva kauluri. Tein innolla, mutta saaja ei ollut erityisen innostunut ja joten taidan pitää itse.  Sukkia teen reipasta tahtia, kun joululahjasukkia uupuu vielä useampi pari. Osa on menossa myyjäisiin.


Yhdessä eläkeläisten kokoontumisesssa harjoittelimme makrameeta, josta en ole koskaan innostunut. Yritimme solmeilla kalanruotokuvioista avaimen perää. Mulla ei ihan mennyt kuin Strömsössä. Jätin muistoksi, ettei aina onnistu. ;)


Sirkka Könösen ryijyä  Kukkaportti olen ain välillä solmeillut. Mutta solmujen värit vaihtuvat tuhka tiheään ja on siis aika hidasta.


 Tänään sain viidennen sukkaboksin Novitalta ja edellisetkin boksit on pahasti kesken tai aloittamatta. Mutta ajattelinkin neuloa niitä rauhassa ajan kanssa ja että tulee neulottua sellaisia malleja, joita en muuten neuloisi. Ihmeekseni nykyisin pidän tuosta hempeän rosasta väristä ja tuo 7V Nummi on hauskan tweedmäinen lisäksi.

perjantaina, lokakuuta 21, 2022

Syyslomailua

Koulujen syyslomaviikko on paraikaa menossa ja eka lasten perhe tuli sunnuntaina samaa matkaa kanssamme pääkaupunkiseudulta.  

Sunnuntai-iltana hämärissä nuorin lapsenlapsi sanoi nähneeensä takapihalla ilveksen. Mummipa ei uskonut, vaan ehdotteli oravaa tai rusakkoa. Lapsi oli ilveksen kannalla ja ehkä voisi olla kettukin. No, kettua en ole täällä nähnyt, mutta ilveksiä olen nähnyt mäellämme. Alueelta on muutama kilometri keskustaan ja mäen ylin kohta on jätetty metsäpuistoksi. Sitten maanantaina päivällä olin puhelimessa ja katselin takapihalle ja joku isompi eläin oli metsän reunassa kivellä köllöttelemässä. Lopetin puhelun ja otin huonoja kuvia. Onneksi lapsenlapset tulivat kotiin ja toinen otti paremmat kuvat.  Sehän oli ilveksen pentu. Samana päivänä oli jommassa kummassa iltapäivälehdessä Jyväskylässä nähdystä ilveksen pennusta ja asiantuntijan juttua. Itsekin epäilin pentua sairaaksi, kun hakeutui niin lähelle taloa ja antoi suhteellisen läheltä kuvata itseään ennen kuin katosi metsikköön. Isot ilvekset näkee vain iltahämärissä ja pienestäkin rapsahduksesta ne säntäävät pakosalle. Oli kuulemma normaalia käyttäytymistä pennulle äidin hakiessa ruokaa. Pentu lähtee omille teilleen ja ei osaa pelätä koiria, ihmisiä jne.



Metsää talomme takana on kaupunki harventanut ja kuivuneita, huonoja puita kaadettiin. Paikalla oli Moto ja kaksi metsuria , sitä tässä edellisellä viikolla seurasin ikkunasta. Lomalaiset kävivät hakemassa havun oksia talon takaa ja koristeita syntyi. Ensin takaterassille syntyi helposti oksista ikäänkuin köynnös. Jouluvalot (led) laitetaan joulun ajaksi sinne. Isovanhempien haudalle tuli havuseppele. Etupihan puolelle sain puolikkaan kranssin. Sillä on oma nimikin, mutta ei tule nyt mieleen. Olen tässä suunnitellut siihen joulun seuduksi valoja ja jotain koristeita. Vielä on mietinnässä. 



Monta muuta asiaa ehtivät muutamassa päivässä,  luontopoluilla, uimahallissa käydä, tavata ystäviä, ostoksilla jne . Sain valittua itselleni uudet lasit tyttärem kanssa. Moniteholasit on aika kalliita ja useamman vuoden pitää, niin niiden kannattaa olla sellaiset ettei heti lakkaa tykkämästä. Ehdimme tyttären kanssa samalla reissulla kahvillekin.


Miten se olevinaan työlästä kaivaa esiin vempaimet ja alkaa keriä vyyhtejä. Tässä on toinen pipolanka menossa kerälle. Villatakki-langoista eka vyyhdit sain kerille, mutta nyt olen neulonut sukkia ja huivia. Tukuwoolin väri havu loppui. Muistin, että mulla on samaa Tukuwoolia kotona kuin huivissa on. Neuloin ja se tuntui ohuemmalta ja lopulta päivänvalossa totesin, että neulon huivia alkujaan dk-vahvuisesta ja kotona oleva oli fingering-vahvuista. Huivi nyt jäi hetkeksi tauolle No, jonain sopivana päivänä piipahdan Titityyssä. Mutta harmittaa, kun ehdin aika matkan neuloa ohuemmalla langalla raitoja.

 Seuraavassa postauksessa sitten taas vaihteeksi sukkia. ;)

sunnuntai, lokakuuta 09, 2022

Lisää sukkia

 Sukkia on valmistunut osin joululahjoiksi ja osin myyjäisiin.  Lankoja on kotiutunut aika lailla ja täytyy niitä sitten toisesta päästä kuluttaa, että edes jonkinlainen tasapaino säilyy. 


Maija-lankoja on vajaita keriä melko lailla vuosien aikana kertynyt ja niitä pikku hiljaa neulon pois. Aikuisten sukkia olen neulonut palkkiraitoina ja tässä on samanlainen pari. Eri pariset olen ainakin neulonut fingering-vahvuisesta yhdelle lapsenlapselle.  Lankana on siis Maija ja 3 mm Chiagoo-pyöröt. Koko on 39 ja  lankaa kului 95 grammaa.

 
Citymarketin 200 gramman Novitan Seitsemän Veljestä-lankakerät olivat hiljattain tarjouksessa ja tämä vaaleanpinkki- valkoinen oli yksi väreistä. Nopeasti sukat valmistuivat, kun pitkään olen neulonut pääasiassa fingering-paksuisia lankoja sukkiin. Koko on 38/39 ja lankaa kului näihin sukkiin 102 g.


No, näitä sukkia neuloin aika kauan ja ovat Novitan yhden sukkaboksin malli ja lankana Nalle. Tämä ruskea Nalle on karheahko lanka. Edelliset sukat samasta boksista olivat naisten sukat oranssista tai oikeammin korallinvärisestä langasta ja niissä lanka oli pehmeämpi. 3 mm:n puikot ja Niina Laitisen ohje Mökkitiet ja misten koko, 42/43. Lankaa kului 92 grammaa.


Nämä sukat valmistuivat joutuisasti, varsinkin kun toinen sukka oli valmiina. Olen varmaan joskus keväällä neulonut automatkoilla 3,5 mm pyöröillä näitä. Nyt jatkoin eli neuloin toisenkin sukan. Lanka on Opalin large 8-fach Eispalast. Lanka on saksalainen, hyvän tuntuinen lanka, jossa on villaa 75 % ja polyamidia 25 %. Koko on 37/38 ja lankaa kului 97 grammaa.


Nyt on koko rivi sukkia kivellä, josta olin heitellyt pois oravan tuomia ihmekuoria. En millään keksinyt, mitä ne oli. Kunnes mies sanoi oravan raahaavan niitä naapurin pihasta. Selvisihän se: hevoskastanjan hedelmän siementen piikkisiä kuoria. Periaatteessa ei ole tämän alueen puu, mutta naapurilla on menestynyt n.30 vuotta. Niitä kuoria on on kasoja siellä täällä meidän pihassa. Kuvassa on kuitenkin kasa sukkia.


Jyväskylässä oli Valon viikko (reilu viikko) ja upeita valoteoksia. Kahtena  iltana käytiin katsomassa niitä. Tämä on väri-musiikki-suihku-taideteos Jyväsjärvessä. Oli todella upea.


sunnuntai, lokakuuta 02, 2022

Keskellä keskeneräisiä

Kristiinalla oli Kristiinan silmukoissa kuva keskeneräisistä neuleistaan. Miksen minäkin laittaisi, kun mitään valmista ei ole nyt esiteltäväksi ja tunnetusti minulla on aina keskeneräisiä töitä melkoisesti. On niitä, joita edistän aktiivisesti ja niitä, jotka ovat jossain laatikon pohjalla odottamassa aikaa parempaa.


Eilen illalla on tämä kuva otettu.  Kahdet sukat on päättelyä ja viimeistelyä vaille valmiit eli palkkiraitasukat ja Novitan yhdestä sukkaboksista miesten ruskeat sukat Mökkitiet. Ylärivisssä on kaksi keskeneräistä:  valmistumassa pikku hiljaa Stephen Westin Botanical shawl. Ohje  on ostettavissa Ravelrystä. Toisena vaaleahko sinisen ja harmaan sävyissä Leeni Hoimelan Lautturi-kauluri kirjasta Urban knit iisi. Sitten vielä kahdet sukat eli vaaleanpuna-valko-raitaiset 7V-raitalangasta ja Anna&Paulan kantalappuMKAL -sukat, joista on tullut vika ohjekin jo. Vielä on vaiheessa. Vielä mustalta näyttävä on samanlainen pipo kuin viime postauksessa, mutta nyt hyvin tummansinisenä.


Hesassa on kesken ollut pitkään tämä domino-peitto. Aloitettu varmaan syksyllä -18. Usein on ollut mukana joku muu tähdellisempi neule. Mutta on se kuitenkin edistynyt ja on huomattavasti pidemmällä kuin tässä kuvassa. Koronavuodet tekivät pitkän tauon neulomiseeen. Olen vähä suunnitellut saavani sen tänä vuonna valmiiksi. Katsotaan nyt. Ensi kerralla valmiita töitä.
 


Kauniita syksyn päiviä!