maanantaina, elokuuta 28, 2006

Apupupu Anselmi lähdössä maailmalle








Hei, olen Apupupu Anselmi. Näin lopulta päivänvalon tänään 28.8.06. Tekijäni on hidastellut ihan suotta, muka joku huivi jostain lahjalangasta olisi tärkeämpi tai ihmeellinen mehujen keitto ja siivous.

Olen omasta mielestäni yksi Seitsemästä veljeksestä. Olen kuulevinani Isognun kitisevän jotakin, ihan kuin sanoisi seitsemän -ei ikinä. Onneksi tuo veljessarja kelpaa maailmalle, Isognu oli tarkistanut asian SPR:n tiedottaja Outi Stenmarkilta.

Vielä piti päästä kiipeilemään norjanangervossa ja koristeomenapuussa (paljon pikkuomppuja, kuulemma kukki keväällä tosi paljon). Ovella olen sitten valmiina lähtöön vai pitäisikö odottaa vielä, jos seuraava veli pääsisi samalla kyydillä.

Puputtavin terveisin kaukomaille mieli tehden

Anselmi

P.S. Mustikalla on oikein Apupupu - sivu. Siellä on meitä muitakin maailmalle lähteviä pupuja.

perjantaina, elokuuta 25, 2006

Sukat ja ostoksilla - voisi olla pysyvä otsikko!











Valkea kuulas -omenapuussa yhdet lapsen sukat. Löysin ekan sukan (siis parittoman)valmiina, kun hain patalappuihin lankoja kätköistäni. En raaskinut purkaa, vaan tein parin sukalle. Ne löytävät tiensä mitä suuremmalla todennäköisyydellä myyjäispöydälle. Minulle on kysymysmerkki tuo langan väri; miksiköhän olen ylipäätään ostanut sen? En ole ostanut ainakaan suuresta mieltymyksestä. Kuvasin nuo sukat tuossa omenapuussa, että kuvassa olisi jotain väriä ja raikkautta.

Kävin tänään ostoksilla töistä päästyä. Uusin Verena (saksankielinen neulelehti) löysi kodin taas meiltä. Monen mallin kohdalla kutkutti sormia. MadeByMyself esitteli lehden, vilkaiskaapa!

Lankaa --ihan vähän vaan! 150 g Seitsemän veljeksen luonnonvalkoista - oli pakko ostaa,kun Apupupun kuuluu olla kasvoilta vaalea. Uhoava uhosi tänään blogissaan suomalaistuttuaan taas aloittaa neulomisen ja Apupupun. Hänkin tarvitsee lankaa!

Niin ostin myös kirjan, jota useammat ovat jo esitelleet. Villasukalta löytyy kansi ja hintatiedotkin ja siksi kuvasin takakannen -vaihtelun vuoksi. Siis kyseessä on Annukka Mikkolan Käsityön pikkujättiläinen.

tiistaina, elokuuta 22, 2006

Kämmekkäät



Nämä olivat kiva välipalatyö. Ne , siis kämmekkäät, valmistuivat nopeasti. Uhoavan Isosisko on tällaisia halunnut, mutta... Kuvittelin aina, että niihin pitää tehdä joka sormelle oma "tuubi". Muutama silmukka puikolla on minusta hankala kutoa. Mutta nämähän ovat " a piece of cake", vain peukalo on yksin! Näitähän voisi tehdä lisää!

Lankana on Maija ja 50 grammasta jäikin raitalankaa. Ohjeena oli Ullasta Safari-kämmekkäät. Seuraaviin voisi tehdä kämmenosassa , ainakin Maija-langalla, 4 silmukkaa enemmän. Peukaloissa on silmukoita enemmän nytkin. Varsi on napakka ja se on hyvä. Pikkupalmikot tein kummassakin kämmekkäässä eri suuntaan.


maanantaina, elokuuta 21, 2006

Yksi villatakki valmis/One jacket



Lopulta sain valmiiksi kauniin sinertävän/ lavendelinvärisen villatakin. Malli löytyy Drops lehdestä 95 . Luin ohjetta ja yritin kutoa ja kutoa muilla pohjoismaisilla kielillä. Uhoavan ehdotuksesta selasin nettiä ja ah, se oli suomeksi. Ympyrävaikutteinen jakku langoilla " Alpaca" ja "Safran" on mallin hieno nimi. Lähinnä ongelmia aivoilleni tuotti ympyrävaikutteinen etukappale/kappaleet. Neuloin villatakin ohjeen langoilla. Lankayhdistelmää oli kiva kutoa; se tuntui pehmeältä ja miellyttävältä. Väri ei ole minun värini, mutta se tulikin lahjaksi jälkipolvelle. Uhoavan isosisko tuntui pitävän neuleestaan. Kuvaushetkellä takin kiinnikkeksi tarkoitettu suuri hakaneula oli tietenkin muualla eli kaupungissa eikä mökillä.

I have knit a new cardigan to my oldest daugther. The pattern is published also in english (Drops number 95). It´s whole name is Jacket in Alpaca and Safran with circle effect. I have some problems especially with that circle effect. But now it´s ready and beautiful. Yarns were the same as in the pattern; they were easy and nice to knit. Yarns are soft and comfortable.

torstaina, elokuuta 17, 2006

Ostoksilla Mikkelissä ja patalappuja / Shopping and hotpads




Olin ylityövapailla ja kävin ystäväni luona Mikkelissä. Päätin, että en mene nyt lankakauppaan. Mutta vaikka kuinka koetin kiertää, niin osuin Savilahdenkatu 10:n kohdalle. Siinähän on Matto ja Käsityö. Maija-langat oli tarjouksessa, lopettavat niiden myynnin. No, sitähän tuli mukaan 9 kerää. Sukkia ja lapsia tarvitaan aina. Kaksi kerää uutta Austerman Step -lankaa, joka sisältää Aloe veraa ja Jojoba-öljyä. Onpa pehmeän ja miellyttävän tuntuinen lanka! Liikkeessä oli mallina (ja houkuttimena) reilunkokoiset sukat kudottuna yhdestä kerästä ja oli jäänyt vielä lankaa. Yösukkia aion niistä tehdä, jotta kaikki öljyt olisivat suoraan iholla ja olisi merkitystä ko öljyillä. Hinnasta huolimatta oli ostettava, kun oli niin ihanan tuntuista. Sama on systeemi muuallakin lankatehtailla -saksalainen lanka ja tehty Tsekissä.

I visited my friend in Mikkeli in this week. Mikkeli is typical little town in Finlad.I think it´s the very beautiful town. There is lake Saimaa, the lively market place, Kenkävero and so on. Kenkävero is the old and very beautiful vicarage.
I had so much yarn, that i didn´t need anyone meter more yarn. But in Mikkeli I found a little shop called Matto ja Käsityö ( Carpet and Handicraft), so I bought some yarns. You can see them in the picture. There were a new yarn from German, Austerman step-yarn for stocks, it contains Aloe vera and Jojoba-oil. Then Ibought yarn Maija nine balls.

Viime päivinä olen tehnyt ufoja yhtä ja toista eteenpäin, mutten ole saanut valmiiksi. Tein tässä välillä patalappuja. Tein joskus aikanaan niitä tällä mallilla, mutta omani ovat jo kuluneet ja hävitetty. Muillakaan suvussa/ystävillä ei ollut niitä enää. Äitikään ei muistanut, miten niitä tehtiin. Lomalla harmittelin, että ei ole tullut säästetyksi yhtään. Onneksi selaillessani blogeja huomasin, että Minna oli tehnyt näitä perinteisiä patalappuja ja hänellä oli ohjeet ja kaikki. Sitten kehiin vain lankoja ilman vyötteitä ja osin aika kasarivärejä. Sain kulutettua jonkin verran.

In last few days I have done three traditional hotpads. This pattern is in finish in Minna´s blog. I have done these many, many years ago.

Edit: anteeksi sekoiluni blogin kanssa.

torstaina, elokuuta 10, 2006

Kaikenlaista koetetaan kertoa kutojien kaartille


Kertomus kärvistelisi kuvatta. Kuva kuiskailkoon kesästä, kukista, kuumuudesta.

1. Koti. Keski-ikäiset kahden kesken kakaroiden kaikottua kauas.
Tärkeä asia! Omaa tilaa ja lepoa.
2. Kahvi. On elämän eliksiiri. Kahvitta päänsärky.
3.Kätkö. Kaikkea on tallessa ja jemmassa. Mutta välillä kätköt ovat niin hyviä, että asiat voivat löytyä kahdenkin vuoden kulututtua. Liittyisikö jotenkin Villasukankin kokemiin oireisiin " tämähän voi olla vielä joskus hyödyllinen"? Siivous on kivaa, kun kätköistä löytyy yllätyksiä -jopa kiloja lankaa (kts Uhoava värjäsi osan löydetyistä).
4. Kukkakimppu on kaunis värikkäänä ilonpilkkuna kotona tai töissä. Mukava tuliainen. Ihanimmat kukkakimput löytyvät Ruusupuusta. Ruusupuun Minna on taiteilija.
5. Kuisti. Mökillä saunan ja uinnin jälkeen istua tuolissa ja tuijottaa Päijänteelle. Autuaallinen olotila!
6.Koskelo. Tyhmät tukkakoskelot ovat ymmärtäneet laituriemme funktion väärin. Muka huussi!
7.Kuulas. Mitä koivu-, heinä- ja pujoallergikko toivoo kuin kuulasta , kaunista syksyä. Ja miten henki kulkeekaan! Syksyn kuulaat ja raikkaat päivät ovat lempivuodenaikaani.
8.Kirjasto. Mikä säästö! Ajatelkaa, jos kaikki kirjat pitäisi ostaa itselle tai lainata tutuilta. Silloinhan voisi lukea paljon, paljon vähemmän. Kieltämättä kirjakaupat ( ja kyllä lankakaupatkin) ovat heikkouteni. Kotikirjasto pursuaa kirjoja leviten hyllyistä kaikkialle.
9.Käsilaukku. Tottahan naisella on monta käsilaukkua. Laukut ovat kivoja! Keksivät aina uusia kauniita ja ihastuttavia laukkuja. Tavaroiden kuljettamiseenhan laukut ovat!
10.Kummilapset. Ikähaitari 4v-39v. Enhän minä ole vanha, vaan osa kummilapsista! Muistoja herättäviä ja merkittäviä kohtaamisia kaikkien kymmenen kanssa vuosien ja vuosikymmenten aikana.

Kujanjuoksu. Ohi on.

Kommentoi tähän loppuun ja annan sitten Sinulle jonkun kirjaimen. Sitten kirjoitat blogiisi 10 sillä kirjaimella alkavaa sanaa. Lisää myös selostus, mitä kyseinen sana merkitsee Sinulle ja ja miksi.

Itse sain K-kirjaimeni Villasukalta; onneksi en G-kirjainta gnu-suvulle sopien.

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Taas sukkapari lisää/ Socks again



Olimme viikonloppuna Helsingissä ja kävimme asuntomessuilla ihmettelemässä pieniä tontteja ja isoja taloja (kuka siivoaa ja pesee ikkunat!). Olen tyytyväinen yksikerroksiseen, selkeään ja ei niin isoon taloon ja reiluun tonttiin ja kunnon keittiöön. Mitä se gnu tekee automatkalla pelkääjän paikalla? Sehän kutoo puikot kilisten ja katselee maisemia ja keskustelee kuljettajan kanssa ja kuuntelee levyjä. Jos tahti hiljenee, niin nukkuu...

Sukat Seitsemän veljestä uusi syksyn väri jättiraidassa -luumu , petroolin sininen, poltettu oranssi ja karpalon punainen. Nelosen puikoilla ihan perussukka, senhän osaa tehdä miltei silmät ummessa.

I like to knit socks, when I am sitting in our car (my husband is driving) or in front of TV. At the weekend we visited in Helsinki . It takes about three hours to drive Helsinki and the same time back. I have a good time to knit, to talk with my husband and to look at landscapes. The socks are from Novita´s Seitsemän veljestä (=The Seven brothers) in large stripes (plommon, blue,orange and red).

perjantaina, elokuuta 04, 2006

Yksi ufo taas valmis

Pusero on aloitettu-05 kevättalvella muistaakseni. Takkusin ensin ohjeen kanssa -espanjaa ja englantia jne. purin ja muutin mallia. Luulen että aika usein puran ja muutan suunnitelmia ja kestää vähän aikaa kun pääsen oikeasti alkuun. No, sukat tulee yleensä ilman purkamista. Saatuani kappaleet valmiiksi laitoin lehden pois onnellisena ajelehtimasta käsityökasastani jonnekin käsityölehtikasaan/-koteloon. Kun nuo käsityölehdet eivät ole taas ihan järjestyksessä, niin.... Malli on Modasta tosi peruspusero jostakin numerosta ja joltakin vuodelta. Sorry!
Lanka on kokonaan puuvillaa ja Espanjasta; Katian Jamaica (20 s/20 krs 10 x10 cm). Värit ovat luonnossa vielä napakamman vihreän ja oranssin vaihtelua.
Toivottavasti sopii lupaamalleni gnulle --- ettei vain olisi iso.
Lankaakin jäi, ainakin huivin saisi.

torstaina, elokuuta 03, 2006

Kone toimii!!

Ilmoitus asia; pääsen taas kotona nettiin ja blogeihin. Siinähän nuo illat sitten kuluvat!
Kuvan lankakasa odottaa kiivaasti pääsyään muotoutumaan ryijyksi. Projekti on pitkä, mutta se valmistunee joskus aikoinaan. Ehkä valmistunut kuva jonkun vuoden päästä.
Värit ovat upeat kuten aina Sirkka Könösen suunnittelemissa töissä.