keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Sukat vaihtuivat patalapuiksi

Tällainen patalappu löytyi Mikkelin kesäisellä lomasellani. Tapanani on, että pyörin Mikkelin keskustassa ja kierrän liikkeitä ja istun kahvilla ja nautin olostani. Ostan jos löytyy jotakin. Kesällä itse asiassa löysin joululahjoja ja lankoja.... Onneksi silmiin osui yksi malli, johon voisi kuluttaa kaikkia lankojaan. Patalappu löytyi keskustan joltakin kirpparilta. Se on aika värikäs ja pisti siksi kai kaiken keskellä silmään. Se laittoi myös tuumaamaan sen virkkaustapaa. Virkattu se oli, mutta miten? Pylväitä oli ja kiinteitä silmukoita... Lenkkipäästä oli lähdetty liikkeelle ja mutta miten edetty? Patalappu pyöri pestynä kotona ja välillä katselin sitä. Muistelin joskus vuosikymmeniä sitten nähneeni samanlaisen patalapun. En ole kuitenkaan virkkannut moista. En ehtinyt lähteä kokeilemaan, kun netissä surffatessa löytyi malli. Vasemmassa alakulmassa on kuva ja linkki piirrokseen.

Niin sitä virkkuukoukku alkoi suihkia. Olen nyt väliaikoina virkkaillut 7V jämälankojani patalapuiksi. Malli eli punavalkoinen ja eka patalappu näyttivät niin hauskoilta yhdessä, että päätin virkata lisää patalappu-perheeseen. On sitten mitä näyttää! ;)



Tässä vielä on "emo" kasannut perheensä yhteiskuvaan.

Lanka:7V
Virkkukoukku 3,5 mm
Kulutus ; (kaikki neljä)oli 115 g

sunnuntai, lokakuuta 21, 2007

Socktoberfest...

Seitsemän veljestä jättiraitaa oli paljon jäljellä pikkusukkien jälkeen ja nämä sukat ovat kokoa 34 ja silmukoita oli 11 puikolla. Loppulangasta muotoutuu ihan muuta, josta joskus myöhemmin. Kahta samanlaista pientä sukkaakaan ei olisi saanut.

Lanka: 7 V jättiraita
Puikot 3,5 mm tavalliset puikot
Kulutus: 65 g


Tässä on sitten Jussi-sukat ruskeanharmaana vaaleine raitoineen. Nämäkin ovat taas niin
perussukkaa. Molemmat sukat menevät myyjäisiin/hyväntekeväisyyteen.
Lanka: Jussi
Puikot 3,5 mm
Kulutus: 125 g

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Lapasvaihtolapaset perillä







Lapaset löysivät tiensä perille tänään. Kuvia ja tekstiä löytyy lisää Villannen blogista. Olipa miettimistä ja kynnystä tehdä paljon neulovalle vaihtolapasia. Onneksi värit tuntuivat olevan samanlaiset kuin omat lempivärit eli ruskeaa. Maija-langasta löytyi ruskeita sävyjä. Halusin tehdä kahdella ruskealla: suklaanruskealla ja punaruskealla. Onneksi Villanne piti lapasista.
Lapasten kuvaaminen oli hankalaa -väri muuttuu kuvissa. Tässä kuvassa värit ovat ehkä lähellä oikeaa.


Lanka: Gjelstadin Maija ruskeana ja punaruskeana
Puikot: rakkaat 3 mm ruusupuut
Malli: Aili-lapaset Ullasta, ranne 1 n, 1o kiertäen (siistimpi)
Kulutus: 60 g

sunnuntai, lokakuuta 14, 2007

Pikkusukkia

On ollut niin kiireitä, ettei paljon ole ehtinyt tehdä käsityörintamalla. Lapasvaihtolapaset lähtivät perjantaina postista eteenpäin ja toivottavasti Villanne saa omansa maanantaina. Esittelen ne ensi viikolla, kun vaihtoparini on saanut ne. Kulutuksen jo lisäsin blogiini. Sukkasato on ollut unohduksissa. Langaton lokakuu ei ole ollut unohduksissa. Lauantaina olin jo suuntaamassa auton nokkaa kohti Jyskän varastovalintaa, kun se ilmoitti 7 V-lankoja 2,90. Onneksi muistin, että eipä nyt hankita lisää lankoja tässä kuussa. Syyskuun lopussa sain lahjakortin Pikkulinnaan ja nekin on vielä ostamatta. Puolisoni oli ostanut synttärikseni lahjakortin. Uhoavalla Gnulla oli ollut sormensa pelissä, kuten arvelin. Sitten marraskuussa menen lankojen ostoon ja kohtahan sekin koittaa. Ensin pitäisi kyllä päättää mitä lankoja haluan.
Pienet sukat vauvalle valmistuivat eilen kaapista löytyneestä Novitan Wool raitalangasta. Koko on 78 cm.
Lanka:Novita Wool
Puikot: ruusupuu 3 resoriin ja 3,5 bambut muuten
Malli: uusin Novita: Jussisukat
Kulutus: 35 g
Toiset pienent sukat aloitin eilen illallla Stolbergia katsoessa ja tänään ne valmistuivat ja ihan pääteltyinäkin. Näitten pienten sukkien kohdalla puikkojen alituinen vaihtaminen sai ajattelemaan, että jospa opettelisi joskus sen pyöröillä neulomisen.
Koko on 22.

Lanka: Seitsemän veljestä, jättiraita
Puikot 3,5 mm bambut
Kulutus: 40 g


perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Alussa aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo


Joskus joku asia ei ole mennäkseen hyvin. Tämä huivi kuului tähän sarjaan. Jos siihen ei olisi ollut "pakottavaa" tarvetta, niin se olisi ufona. Alussa aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo on vanha sananlasku. Tässä on nyt kolmas versio lahjahuivista, jonka deadline on tänään. Aluksi yritin Clapotista ja kakkos-vaiheessa oli jotain mennyt mönkään ja se ei siis suostunut onnistumaan tällä erää. Siellä se on keskeneräisenä, siis yksi ufo meille taattuun ufojen maailmaan. Pah! Ajatelkaa, nyt en muista mikä oli kakkos versio. Onpa aktiivista unohtamista, kun asia harmitti. Tämä on viimeinen versio eli vanha tuttu Fifi II ja se onnistui. Eilen sain pois pingoituksesta. Kampalanka oli kivaa neulottavaa. Kuvien ottaminen ei oikein onnistunut. Tämän kuvan etu on se, että väri on lähimpänä oikeata väriä.
Lanka: Kampalankaa (ostettu ilman vyötettä Lavikolta Porista. Myyjä kertoi mistä tullut, mutta joku nimikö nyt minun aivoissani säilyisi) -joku?tehnyt jossakin?
Malli: Fifi II
Puikot :tavalliset 4,5 mm pyöröt
Koko: 43 x190 cm
Kulutus: 115 g