lauantaina, joulukuuta 31, 2011

Loppukiri

Ensinnäkin kaikille blogissani vieraileville kiitos käynneistänne. Kävijämäärä kasvaa koko ajan ja ennen muuta lämpimät kiitokset kaikille kommentoijille. Te olette suola tässä keitossa! Ilman teitä ei olisi makua.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2012!

Loppukirinä Porin matkalla virkkasin loput minulle tulleet oranssit Samos-langat neliöiksi ja eilen ja tänään olen virkannut palasia yhteen. Niin siitä tuli peite päiväunille lapsenlapsille ja ehkä mummikin voi joskus lainata. En muista otinko ruudun mallin joskakin. Farkunsininen häivytti liian makeuden peitosta. Peittoa olen virkannut keväästä lähtien. Tarkemmat tiedot koosta lisään huomenna ja kaikista muistakin töistä. Teksti taas hävisi ja ei tallentunut!

Lanka:Samos
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Kulutus: 1025 g
Joululahjoiksi en saanut aikaiseksi neuloa, mutta nämä sukat on kuopukselle. Ihanaa Fllec Artistin lankaa. Väri on upea.

Kulutus: 80 g

Hulluun huivivuoteen en osallistunut, mutta loppuvuonna huiveja on valmistunut. taremmat tiedot huomenna. Laventelinsininen on silkkialpakkaa ja Dropsin ohjeella ja kolme muuta samalla mallilla. Malli on Poppelista langan mukana saatu.

Yhteiskulutus huiveihin 600 g.

Joulukuun loppukirin ansioista keskikulutus on kilo per kuukausi. Pääsin just 12 kilon yli. No, lankaa riittää tässä huushollissa...

torstaina, joulukuuta 29, 2011

Lumetonta joulun seutua

No, ihan niin lumista ei ollut jouluna kuin edellisen postauksen joulukuvassa. Tapaninpäivänä näytti tältä lintulaudan seudussa. Vihreää ja ruskeaa!

Neulottu on, kun kävimme Länsi -Suomessa. Paljon vihreää ja ruskeaa, mutta kun viimeistelyt tehty, niin sitten esittely. Ajoimme molempiin suuntiin keskellä päivää ja autossakin näki neuloa. Poikkeilimme tehtaan myymälässä mennessä Parkanossa Nansolla ja sieltä ostin itsekkäästi itselleni vaatetta. Tullessa kiersimme Kankaanpään keskustan kautta Reiman tehtaanmyymälässä ja silloin mummi osti vain lastenlapsilleen. Nyt on siis alennusmyynneissäkin käyty ja ostettukin. Loppuvuosi vierähtää sitten kotona pienten jalkojen tömistyksen tahdissa.

Vanhempien varpaita palelee. Mongolialaiset huovutetut tossut lämmittävät. Mutta isän jalka ei tahdo nousta, niin lämpimät sukat on parhaat. Heti kun sain valmiiksi, niin käyttöön meni. En ehtinyt edes yhtään höyryttää.

Malli: sileä, perussukka lyhyellä varrella
Lanka: hahtuva ja 7 V ja Nalle tummissa ja sinisssä arpajaisvoittoni Mellanraggi, paksumpi lanka
Puikot: metalli 4,5 mm
Kulutus: 100 g + 145 g

torstaina, joulukuuta 22, 2011

Tätä lumista pihanäkymää odotellessa toivotan Teille jokaiselle blogini lukijalle

Levollista ja rauhoittavaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!


Lahja voi olla laulu
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista.
Tai hyvän sanan sanomista
siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli.


(Pia Perkiö)

lauantaina, joulukuuta 17, 2011

Vihastuttavia tietokoneita ja nukkuvia mummi-gnuita

1. Vihastuttava tietokone;
Olen lomalla ja teen kaikkea vuoden aikana rästiin jäänyttä hommaa ja sivussa luen ja vastailen työposteihini kuitenkin. Yritän jossain välissä harrastaa luovaa joutilaisuuttakin. Kirjoittelin aamulla pitkänpitkän höpinätekstin ja ja kone katkaisi yhteyden palvelimeen ja teksti on sitten jossain tuolla joulukuisen vesi-räntäsateen peittämän taivaan takana.

2. Höpinää:
Koko päiväsydämen tämä lomalainen on luuhannut kaupungilla. Aloitin käymällä nukkumassa jalkahoidossa, niin jaksoin rampata kaupungilla. Nukun kampaajallakin aina, siksi on käytävä tutulla ja luotettavalla kampaajalla. Sitähän voisi olla vaikka minkälainen kampaus vastassa herätessä. Kävin läpi Tiimarin joulualet- korttitarpeita ensi vuodelle. Sitä kannattaa varautua ajoissa ja minulla ei muka ole korttitarpeita kuten ei lankojakaan (jotka muuten eilen taas taas lisääntyivät kun piipahdin Poppelissa hieronta-aikaani odotellessa. Kymmenessä minuutissa ehtii ihmeitä lankakaupassa, jossa on alekoreja.) Kiersin tänään muutaman muun kaupan, postin, hoitelin järjestöjuttuja, vein joululahjoja ja välillä kävin syömässä. Niin ja työjuttuja tuli hoidettua useampikin siinä lomassa. Näyttää sitä saavan kulumaan aikaa ihan hilpeästi--oikeastaan melkein työpäivän pituuden verran.

3. Nukkuva gnu:
Mainitsinkin tuossa,että kävin nukkumassa jalkahoidossa ja eilen puolestaan olin nukkumassa intialaisessa päähieronnassa ja huomenna ajttelin mennä nukkumaan hierontaan. Pakko käyttää pois syksyllä saadut synttärilahjakortit, sillä niiden deadline on vuodenvaihde. Heti ekalla lomaviikolla vaan kaikki pois. Saa korjattua unirästejäkin samalla!
Nukkuva mummi-gnu on herättänyt kaikenlaista hilpeyttä suvussa ja joissakin muissa kanssaihmisissä. Neulon paljon junamatkoilla ja kotona. Nukahtelen välillä helposti, kun on nukkunut huonosti erinäisten syiden takia ( mm.perustautiensa). Pää notkahtaa ja mummi nukkuu, mutta kädet kutovat vielä jonkin aikaa pikku hiljaa hidastuen ja lopettaen kutomisen. Selkäytimellä näköjään sitä tekee! Kai sitä muutamassa vuosikymmenessä sen oppii!

4. Neuleblogin pääasia:
Huovututettuja lapasia syntyi viime talvena melkoinen kasa, vaikkakaan en ole ollut erityisen innostunut lapasista. Nyt niitä on taas tullut, tällä kertaa Novitan Purosta. Hauska huomata, että lankojen väri vaikuttaa huopumiseen melkoisesti. Lapaset ovat samankokoiset (siis kerroksia ja silmukoita onyhtä paljon), mutta huovutuksen jälkeen toinen pari on isompi. No, käsiä on erikokoisia. Eiköhän nämäkin kaupansa tee.?

Lanka: Novita Puro
Malli: Novitan oma ohje, ET-lehti jne

Puikot: 6 mm bambut

Kulutus 90 g +95 g

Joulukortit lähetetty


Tein ison kasan joulukortteja. kaikki omat lähettämänikin on itsetehtyjä ja lisäksi tein kaksiin myyjäisiin isot kasat kortteja. En tietenkään ottanut mitään valokuvia. Eka myyjäisissä meni melkoisesti kortteja ja rupesi pelottamaan, että niitä ei ole seuraaviin myyjäisiin. Tein sitten taas aika kasan. Nyt työhuone on kuin lähtevä laiva. Pitäisi ruveta raivaamaan, kun lomakin alkoi. Tämä päivä on lomailtu ja vietetty Mikkelissä sukuloimassa ja Kenkäverossa ihaillen kaikkea kaunista ja rahaakin kului jonkin verran. Jouluateriakin kuului ohjelmaan.
Siellä on esillä Suomen Nukketaiteilijoiden Käsityön museon jouluikkunallakin olleet työt: Joulukirkko, Joulusaunassa ja Pikkukaupungin talvi -tilateokset Loppiaiseen asti. Jos liikutte sielläpäin, niin menkää ihmeessä katsomaan! Kannattaa todella käydä ihailemassa niitä kuten Linnan juhlia Jyväskylässä. Iltapukuiset naiset ja frakkipukuiset herrat juhlivat upeassa linnassa Suomen käsityön museo ikkunalla uuteen vuoteen.

sunnuntai, joulukuuta 11, 2011

Pinkkiä ja hopeaa

Hopea, timantit ja pinkki ovat kova sana kolmevuotiaalla. Lapaset ovat voimakkaan pinkit, ei punaiset.Värit on itse valittu. Kuva ei valitettavasti toista värejä oikein.

Lanka: Isoveli ja tehoste-lanka
Puikot: 4,5 mm bambut
Malli: peruslapanen peukalokiilalla
Kulutus: 55 g

11.12.11 piparin tuoksua

Piparin tuoksu on niin jouluista ja kotoista. Pikapiparit leivoimme yhden lapsenlapsen kanssa. Valmis taikina, valmis koristeaines ja pian oli valmista -juuri sen verran kuin kolmevuotias jaksaa. Oli mukava valita isille, äitille ja itselle pipareita sitten. Mutta kyllä ne mummun (äidinäitini) suvun reseptillä tehdyt piparit on parhaita maailmassa, jos sitten jouluviikolla ehtisi tehdä.

torstaina, joulukuuta 08, 2011

10.12.11Joulukukka

Olemme kauan suunnitelleet "ompeluseuraa" tuttujen kesken. Kerran meitä oli kasassa 4 ja päätimme,että nyt alamme neulomaan yhdessä harvakseltaan. Kaikilla on työnsä ja touhunsa, mutta joskus on kiva neuloa yhdesssä. Niin meitä olin sitten seitsemän koolla enemmän ja vähemmän neuloneita. Illan aikana aloitettiin junasukkia ja neulottiin huiveja, lapasia ja sormikkaita ainakin. Ilta oli mukava ja sovittin jatkotapaamisista. Tarjottava oli helppoa, keitin teen ja kahvin ja yksi toi suolaista ja yksi makeata.
Sain myös kuvan jouluisen asetelman. Joulun valoja olen jo laittanut. Vielä yksi työtäyteinen työviikko edessä ja sitten kodin laittamista joulukuntoon ja -siivoon.

09.12.11 Puhdasta valkoista



Kotikoneemme on heittäytnyt hankalaksi ja temppuilee kokoajan. Kun saa tekstin kirjoitettua, niin se katkaisee nettiyhteyden ja koko teksti häviää! Välillä näyttää ett se tallentaisi, mutta mitään ei oikeasti tapahdu. Nyt siis kolmas kerta toden sanoo.

Puhtaan valkoiset sukat ovat taas entistä pitsimallia. Nämä sukat ovat tilaustyö aikuiselle naiselle. Malli on helppo ja aikoihin en ole lukenut ohjetta. Pitsiset sukat eri värisinä ovat käyneet hyvin kaupaksi sitä mukaan, kun saa valmiiksi.

Malli: Pitsisukka naiselle
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 80 g

8.12.11 Pakkashangilla


Olin viime kuun lopulla Helsingissä ja kiireellä otin sukkalangat mukaan. Ajattelin hopeisen säikeen valkoisen langan neuloa sukkiin. Junassa huomasin, että hopeasäikeessä olikin mukana paljetteja. No, sukkiin olin varautunut ja sukat sitten tein. valkoinen väri muuttuu vähän ehkä kylmemmäksi hopealangan kanssa. kuitenkin sukista tulee mieleen kirkkaan aurinkoiset kevättalven lumivalkeat hanget kimalluksineen. Kolmivuotias lapsenlapsi rakastaa timantteja, onneksi kelpaavat nuo jäljennökset. Niin tilauksessa on nyt lapaset voimakkaan pinkistä (valittu mummin lankavarastoista) hopeisin tehostein.


Malli: Pitsisukat, ohje sivupalkissa
Lanka: 7 V ja tehoste lanka
Puikot: 3,5 mm bambut

Kulutus: 90 g


keskiviikkona, joulukuuta 07, 2011

7.12.2011 Knitting is not a crime

:Tämäkin on 60-v lahjojani. Yhdistys-ystäväni antoivat tämän lahjaksi. Hallituksen kokouksissa puheenjohtajana en ole neulonut, mutta vuosikokouksessa neuloin. Liiton neuvottelupäivillä olen neulonut aina. Koulutuksissa, matkoilla ja vähän joka paikassa olen neulonut. Mutta on silti monta paikkaa ja tilaisuutta, joissa en ole neulonut..

tiistaina, joulukuuta 06, 2011

6.12.2011


Hyvää itsenäisyyspäivää!

sunnuntai, joulukuuta 04, 2011

90-vuotiaan tätini lahjat --viides joulukuuta

Tätini Kerttu oli neulonut kuusikymppisilleni lahjan minulle ja miehelleni. Kainuun metsiä kuvaavat sukat ovat mieheni -ei siis minulle. Upeat ja hienoa, taitavaa työtä!



Minä sain Kainuun lapaset, joiden väri ei ole ihan kohdallaan. En ole ehtinyt kuvaamaan aiemmin, mutta lokakuun alussa olisi ollut kyllä aurinkoisia päiviä ja värit olisivat toistuneet paremmin. Näitä voi kuulemma neuloa telkkaria katsoessa! Ihailen kirjoneuleen tasaisuutta, ei missään kiristä. Kerttu-tätini on tuttu Kertuista, sukkamallista. Uhoava kirjasi sen talteen.

Neljäs joulukuuta

Huivi on neulottu tällä hetkellä nuorimmalle lapsenlapselleni. Neuloin sen vanhaa mallia mukaillen. Toisessa päässä huivia on pujotuskohta ja näin huivia on helpompi säädellä ja tarvitse niin tarkkaan tietää kaulan leveyttä. Äitini neuloi aikoinaan niin,että molemmissa päissä oli pujotuskohta.

Voi, että kun tuo kuvien ottaminen on hankalaa, kun on aina pimeää. Väri on vähän tummempi sininen, jossa on paljon muitakin eri sävyjä kirkkaassa päivänvalossa. Luulin sen olevan tummansinistä, mutta kun kerran neuloin kirkkaassa päivänvalossa , niin lanka oli kaunista.

Lanka: Cascade 220
Puikot: 4.0 mm bambut ja resori 3,5 mm
Kulutus: 60 g

EDIT:

Ohjeen poikanen oli jollain paperilla: aloitus muutama silmukka (4 s?) ja joka kerroksen lopussa lisäys ja kun näytti sopivalta, niin sitten kavennus samoin jok kerroksen lopussa ja kun oli sopivasti silmukoita, niin otin joka toisen silmukan sukkapuikolle ja ne toiset jäivät toiselle sukkapuikolle. Ensin toinen reuna 1 o, 1s ja sitten toinen. Sitten vuorotellen puikolle ja sama neule, eli aina oikein neuletta. Kun riittävän pitkä huivi, niin toisessa päässä tein vain kavennukset kerroksen lopussa. Eli perinteisissä ohjeissa molemmissa päissä on kuja, mutta tein vain toiseen päähän.

Marplen elämästä blogista löytyi enemmänkin ohjetta, kun googlasin nyt.

lauantaina, joulukuuta 03, 2011

2.12.2011- Konsertti

Tänään on avattu toinen luukku kalenterista . Päivä oli kiireinen, mutta päivän kruunasi illalla Samuli Edelmanin konsertti. Nyt aloitetaan viikonlopun vietto, johon on pakkautunut paljon asioita.

torstaina, joulukuuta 01, 2011

1.12.2011 --voitokasta


Olin mukana Sukkasodassakin vannoutuneena sukkien neulojana. Hyväntekeväisyyteen suuri osa sukistani menee. Sadossa oli useita erilaisia voittoja ja minä sain tässä hyväntekeväisyys- arvonnassa 150 g siniraidallista sukkalankaa. Samasta langasta ohuempana olen neulonut muutamat pa rit sukkia ja ne ovat olleet kauniit ja lanka mukavaa neulottavaa.Kauniin sinistä lankaa on odottamassa inspiraatiota. Suunnitelmat olivat sukiksi, mutta minulle on jo ehdotettu pipoakin tästä langasta. Saa nähdä, mitä siitä muotoutuu aikanaan. Olihan siinä paketissa suklaatakin, mutta se on eksynyt jo parempaan paikkaan eli omaan suuhun.
Tänään tuli toinen palkinto. Osallistuin rouva Oranssin blogissa arvontaan ja tässä on tänään haettu palkintoni. Ohjeena on Unelmoi ja lennä. 11-v tekemät korvikset, jotka kesävärejäni. Ne odottavat ehkä kevään vaatteitani,mutta toisaalta ne sopisivat nyt ankeaan harmaan, mustan ja ruskean väriskaalaani.Tummaa suklaata, jonka piilotan itselleni. Jos jää keittiön pöydälle, niin eksyy muiden suihin. Ihanan pehmeää keväistä sukkalankaa ja heti oli mielessä sukat joillekin. Mutta katsotaan kuka saa..

Nyt on siis meikäläistä hemmoteltu ihan urakalla. On ollut kuin joulu! Suuret kiitokset Marille ja Oranssille!