Joulukuun alussa syntyy vielä yksi gnu-suvun jäsen. Mummi on neulonut jotakin jo aiemmin ja nämäkin ovat olleet kauan valmiina ja pääteltyinä. Kukaan ei ole vain saanut kuvatuksi. Nyt vasta kun on aina pimeätä, niin kuvataan. Kuvassa on imuja kestovaippoihin hahtuvasta ja alla olevien vaippahousujen lankojen loppuja.
Koko on 9,5 cm x 29 cm ja kulutus 115 g. Täytyy ensi viikolla viedä tulevan pikku-gnun äidille jatkokäsittelyä varten.
Vaippahousuja on valmiina ihan neljä kappaletta. Sinisävyinen lanka on jotain vanhaa villalankaa, jota hankin muistaakseni jotakin edellistä lapsenlasta ja hänen vaippahousujaan ajatellen. Silloin en saanut vain aloitetuksi. Vihreäsävyinen on nyt tänä vuonna Titityystä ostettu. Housut on tehty Titityyn ohjeilla. Ekat housut tällä kertaa tein kolmeen kertaan - vika ei ole Tiinan ohjeessa, vaan minussa. Jos ei lue lausetta loppuun ja jos katsoo samalla jotain mielenkiintoista telkkarista tai jos vielä keskustelee innokkaasti vieraitten kanssa. Omapa on vikani!
Kahdet pienet vaippahousut on nelivuotiaalle lapsenlapselle. Tarvitseehan hän nukelleen vaippahousut, jotta voi hoitaa nukkeaan äidin hoitaessa pikku-gnuta. Suhteet housuissa on samat kuin vauvan vaippahousuissa. Näitä oli kiva neuloa!
Malli: Titityyn ilmaismalli
Lanka: kuka tietää?eli vyötteet on jossakin
Kulutus: isot 115 g ja pienet 40 g eli 155 g yhteensä
Kulutus: isot 115 g ja pienet 40 g eli 155 g yhteensä
Lapsenlapseni tarvitsee nukelleen myös kehtoon suojan kosteutta imemään. Kulutus tähän hahtuvasta neulottuun kosteussuojaan ei ole iso.Kulutus oli 25 g.
Kesken on vielä muutama juttu... Onhan tässä joulukuun alkuun aikaa.. ;)
3 kommenttia:
Ihania vauvaneuleita! Onnittelut jo etukäteen uuden pikku-gnun syntymän johdosta. Monesko mummo-gnun paapottava tämä muuten mahtaa jo olla?
Tämä tuleva olisi kuudes ja vanhin täytti syyskuussa 4 vuotta! Vauhtia ja vilskettä ja ääntä riittää!
Onnitttelut uudesta lapsenlapsesta. Nykyisin on kestovaipat tulleet muotiin. Se on hyvä asia. ei rasiteta ymäristöä niin paljon. Kivanvärisiä nuo ketovaippahousut.
Lähetä kommentti