torstaina, huhtikuuta 25, 2013

Sukkia ja jämäilyä

 Parit vauvan sukat valmistuivat. Koko kerä ei riittänyt perinteisiin junasukkiin. Piti purkaa toisen terää ja oikeiden kerrosten kohdalle jalkaterässä tein valkoiset raidat. Toisesta vaaleanpunaisesta kerästä tein pienemmät sukat muistuttaen junasukkia.

Vauvan sukat
Lanka:Regia, My First Regia
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: yhteensä 45 g

 Tämä malli "Broken Seed" on viehättänyt ja nyt ennen jämäilyä aloitin aikuisen sukat kokoa 40 ja sain valmiiksi viikonlopun matkalla Mikkeliin. Luonnossakin nämä ovat kauniit sukat, vaikka itse sanon. Tähän malliin saisi jämiä kulumaan, mutta nyt en ole jämäilyn aikana ehtinyt aloittamaan yksiäkään sukkia!

Malli: Broken seed Ravelryssä, ilmainen
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm
Kulutus: 75 g

Loppuosa postauksesta liityy jämäilyyn:



Yksi pikkupojista sai jo pipon Osakaisen blogissa voittamastani langasta. Nyt pikkuveljelle on valmis pipo. Tein nurjia kerroksia välillä vähentäen oikeita kerroksia pikku hiljaa.Tämä pipo on pienempi, mutta nurjat kerrokset helpottavat pipon tunnistamista. Vieläkään ei ollut 3,5 mm lyhyttä pyöröä käsillä ja tein sukkapuikoilla. Välillä oli vähän ongelmallista neuloa, kun silmukat yritti karkailla.  Loppuun kuitenkin sain tämänkin. Olisi jäljellä voitosta yksi kerä samaa Puro Batikia ja toinen kerä punertavaa ja vihertävää kombinaationa. Mukavaa lankaa neuloa ollakseen akryyliä ja kivan tuntuista. Sytomyssyihinkin tuo Puro Batik kelpaa huolimatta keinokuituisuudesta.

Pipo: malli omasta päästä, 92 s.
Lanka: Puro Batik
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Kulutus: 45 g


Pipo on ainoa valmis jämäily, mutta väriä on tulossa. Vasemmalla on dominopeitto kerän lopuista. Keskellä on ihan pienistäkin kerän nöttösistä virkattua nuken peittoa - ei mitenkään kaunis. Ajanee kuitenkin asiansa. Oikealla kolmiohuivi erilaisista mustan, harmaan ja punaisen väreistä. Kaksi viime mainittua valmistuu jämäilyn aikana. ellei jotain erityistä tule. Dominopeiton punnitsen ja kuvaan vasta ennen jämäilyn loppumista. Näkee sitten mihin asti olen ehtinyt. Aika lailla luulen ehtiväni, on se niin koukuttavaa.

sunnuntai, huhtikuuta 14, 2013

Juhlia ja loput valmiit lomalta

Pääkaupunkiseudun reissu oli ajankohtainen viikonloppuna. Neuloin erilaisia sukkia automatkoilla (mitä en nukkunut!) ja perillä neljä lastenlasta vie kyllä kaiken energian. Haikeata se ero tuntuu aina puolin ja toisin. 3-v pojantytär oli lähdettyämme sanonut äidilleen: " Niitten olis pitänyt jäädä, sillai se menee. Jos tulee, jää."  Isovanhemmat lähtivät kotiin ja aloittavat taas työviikkonsa.



Juhlittiin kerralla 3-v ja 1-v ja toisetkin 1-v synttärit. Kaikilla pojilla on synttärit viikon sisällä. Edellisessä postauksessa ollut " Pikkuveli"- villatakki oli 2 -vuotiaan kokoa ja se oli reilu tälle 3-vuotiaalle. Niin vähän etukäteen ajattelinkin. Neulon seuraavaksi pikkuveljelle pienemmän. Toisen lapseni  pojalle teen kuitenkin 2-vuotiaan koon, kun nyt kesäksi ei tarvitse takkia. On se Pikkuveli takki vaan niin mukavan ja iloisen näköinen takki.

Toinenkin hihallinen pieni neulejakku tai liivi valmistui lomalla ja nyt se on viimeistelty ja viety perille.  Väri oli nyt vain luonnonvalkoinen, samaa lankaa eli Novitan Isoveli-lankaa.


Malli: Novita syksy 2012
Lanka: Isoveli
Puikot: 6 mm pyöröt
Kulutus: 350 g  

Huomenna alkaa sitten jämäily. Katsotaan , mitä saadaan aikaiseksi. Yksi huivitilaus tuli ja sen varmaankin yritän saada valmiiksi.

perjantaina, huhtikuuta 12, 2013

Lisää loman tuotoksia viimeisteltynä

Loman aikana ulkoilun ja hiihtämisen lisäksi ehti paljon tehdä muutakin; käydä konsertissa, Tunturi-Lapin luontokeskuksessa luennolla, istua iltaa porukan kanssa, lukea, ottaa päikkärit ja neuloa. Neuloin niin, että vasempaan etusormeen tuli reikä puikoista neulomisen ansiosta! Eipä näiden vuosikymmenien aikaan muista tuotakaan vaivaa saaneeni.
Tämä ihanainen mm. valmistui viimeistelyä vaille valmiiksi. Sauman ompelua on vain pieni pätkä molempien kainaloiden alla! Muutama langanpää piti päätellä, muttei noitakaan kiusaksi asti ollut.


Monet on ehtinyt tehdä jo aikaa sitten tämän neuleen eli Suvi Simolan Pikkuveljen. Nyt vasta itse sain ostettua mallin ja tartuttua puikkoihin, Langat ostin Titityystä. Sininen ja vihreä on mun valitsemia värejä ja ukki päätti tehostevärin. Tätä oli kiva tehdä ja nopeasti tuli valmiiksi paitsi viimeistely. Eka kertaa aikoihin taisin tehdä ihan oikeasti ohjeen mukaan muuttamatta mitään oman mielen mukaan. Nappien oston suunnittelu vei vain aikaa melkein kaksi viikkoa, mutta ostos tehtiin varmaan neljässä minuutissa, kun sattui olemaan sellainen väli tapaamista odotellen nappikaupan vieressä.
Näitä tulee  lisää, muistattehan, että noita alle 5-v lapsenlapsia on mummilla ihan kuusi kappaletta. En ole ihan varma kummalle tyttärenpojalle tämä on sopiva ja sitten sen mukaan teen seuraavan eli isomman tai pienemmän. Langat odottavat odottavat valmiina.

Malli: Suvi Simola:Pikkuveli
Lanka: Cascade 220
Puikot: 4 ja 4,5 mm sukkapuikot ja pyöröt
Kulutus: 225 g


 Junasukkia syntyy välipalana ja tämä oli vyötteetön lanka. Junasukkiin riitti keränloppu ja raidatkin sattuivat kohdalleen. Hyväntekeväisyyteen nämkin sukat.
Kulutus 25 g.

 
Piti ottaa heti kuva, kun lumikello alkoi kukkia. Mutta unohdin. Lunta on ympärillä ja se alkaa kukkii terhakasti. Tämä on yksi suosikkikukkiani keväisin.

lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Jotain lomalta, Jämäkuu ja käsityömessut

Lomaviikko meni nopeasti aivan upeissa maisemissa ja sääkin oli erinomainen.Ruoka oli hyvää. Kasvot ovat saaneet väriä ja ei näytä enää niin nuutuneen valjulta varjossa eläneeltä oliolta.

Lankoja oli ihan riitttävästi ja siis aika lailla matkalaukuissa mukana. Onneksi olin raahannut paljon lankaa, kun paikkakunnan kauppa, josta sai lankaa aiemmin, oli lopettamassa. Ei ollut lankaa, ei puikkoja. Valmistakin tuli, mutta kukaan ei ole saanut viimeisteltyä töitä. Työviikko loman jälkeen on aina hiukan kiireinen töiden odottaessa jonossa töihin palaajaa. Lisäksi joka vuosi tähän kesäaikaan tottuminen tuntuu hankalammalta ja hankalammalta.

Siis ekat loman aikaiset työt viimeistelty ja ennen muuta kuvattu.

Voitin Osakaisen arpajaisissa lankaa, Puro Batikia. Siniset kerät olivat mukana, mutta en ehtinyt tehdä kuin tämän pipon. Tein sukkapuikoilla, kun en löytänyt lyhyitä kaapeleita ja sopivia puikkoja kiireessä mukaan. No, valmistuihan tuo sukkapuikoillakin. Ihan mutu-tuntumalla tein pipon. Ihanan pehmeän oloinen pipo, joka on jo matkannut pian kolmevuotiaalle lapsenlapselleni. Tässä se on Liisan päässä. Vähän muhkuraisen näköinen, kun nukella on isot letit. Nuken nimi vaihtelee kerrasta toiseen lastenlasten leikeissä. Liisa se on kai useimmin.

Malli: 100 s omasta päästä ja aloitettu joustinneuleella,kavennettu 6x kerroksella
Lanka: Puro batik
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Kulutus: 50 g



Nämäkin makkarasukat valmistuivat lomaviikolla. Nyt on tehty 4 (!) paria näitä sukkia. Kolme paria mustia ja nämä on tummansiniset. Nämäkin matkaavat pääkaupunkiseudulle. Nyt on tilaussukat ja sitten kahdelle tyttärelle ja miniälle neulottu. Koko ajan varressa saa laskea, kun "makkarat" vähän aaltoilevat. Sukat tuntuvat ihanilta ja kun mopo kerran karkaa käsistä, niin karatkoon. Nyt olen aloittanut itselleni punaisena samaiset sukat. Ovat kylläkin ihan alkutekijöissä vielä.

Malli: Novita Sukkalehti u
Lanka: Nalle
Puikot: 3 mm
Koko: isohko naisen sukka
Kulutus: 140 g


Lankoja on ja jämiä on melkoisesti tässä huushollissa. Uhoava kantoi tässä taannoin melko kasan lankojensa (tai minun; meidän langat on osin sekaisin) loppukeriä tänne--puoli isoa paperikassillista. Lisäksi on kaikki omat keräset! En punnitse, enkä arvioi määrää, mutta täytynee yrittää tehdä aika ahkerasti jotakin. Siis 15.4-31.5.2013 ajalle olen ilmoittautunut jämäilyyn ties monettako kertaa. Jotain suunnitelmia olen jo tehnyt: dominopeittoa paksummista sukkalangoista, vauvansukkia, nukenvaatteita. Sitten näkee, mitä saa aikaiseksi.




Tänään tuntitolkulla kiersin käsityömessuilla Jyväskylässä ja tein ostoksia mielessäni erilaiset korttiaskartelut ja tulevat touhut lastenlasten kanssa. Ostin kyllä itselleni yhden T-paidan oranssina ja muutamia jätelasista tehtyjä koruja ja jotain muuta. Tietenkin lankaa tuli ostettua kasapäin entisten lisäksi.

Puffa-langat ovatkin olleet kokeilematta. Mutta eivät kauan ja sain lisäksi silmukkamerkkejä. Todella kaunis vihreä on huivilanka ja se sopisi uuteen juhlapukuuni, mutta mallia ei tietenkään ole vielä ja kaikkein eniten  puuttuu aikaa. Huivilanka on minulle itselleni vaihteeksi.  Punertava sukkalanka on pikkuneideille ja oranssista ja sisnisen sävyistä tehdään perussukkaa isommalle jälkipolvelle. Olipa kiva tavata äiti-Puffa livenä!
 
Joltakin pöydältä-nimi? Kankaanpäästä kuitenkin eli läheltä lapsuuteni seutuja tuo myyjä oli. Hänellä oli alennuksessa lankoja. Regiaa 3 x100g ja violettisävyinen Austermanin Steppiä ja lisäksi vauvalankaa 5 x 50g Regian My first Regia-lankaa. Äidille ostin nelikulmaiset puikot. Jos hän ei tykkää, niin sitten otan takaisin itsellen ne puikot.
Eli ei ihan vähän lankaa; 1050 g.

Jatkokertomus Lapin matkan tuotoksista seuraa, kun on loputkin viimeistelty ja yhteen lapsen neuletakkiin löydetty napit jne.